Mellakkapoliisien varusteita viedään ympäri maailmaa. Tuomas Turkki esittelee.
Mellakkapoliisien varusteita viedään ympäri maailmaa. Tuomas Turkki esittelee.

Luoteja ja koronaa vastaan

Forssalainen yritys valmistaa muun muassa luotiliivejä ja mellakkapoliisien varusteita. Kun covid-19 saapui Suomeen, yritys käynnisti nopeasti suojavisiirien tuotannon.

Forssassa, C.P.E. Production Oy:ssa, on ammuttu maailman voimakkaimmalla käsiaseella, Magnum 44:llä. Aseen luoti on läpäissyt luotiliiveistä monta kerrosta, mutta pysähtynyt ajoissa.

– Luotiliivien taakse asetettu vahalaatta kertoo, että myöskään luodin aiheuttama trauma ei ole ollut liian suuri.

Yrityksen tuotekehityspäällikkö Tuomas Turkki on suunnitellut aselaboratoriossa testatun luotiliivin. Hän on lopputyön viimeistelyä vaille valmis konetekniikan insinööri.

– Voimme tutkia myös, miten esimerkiksi rynnäkkökiväärin luoti tai puukko pysähtyy liiveihin.

Yritys valmistaa luotiliivien lisäksi esimerkiksi mellakkapoliisien varusteita eli joukkojen hallintavarusteita. Tuotannossa on myös suojia, joita voidaan käyttää sotilaiden lähitaisteluharjoituksissa.

Yrityksen tuotteita viedään yli 20 maahan. Niiden käyttäjiä ovat muun muassa sotilaat ja poliisit; varusteita, jotka suojaavat erityisesti teräaseiden iskuilta tarvitsevat myös esimerkiksi ovimiehet ja vartijat.

– Vielä pari vuotta sitten 90 prosenttia tuotannostamme meni ulkomaille. Tilanne hieman tasapainottui, kun voitimme pari vuotta sitten Suomen puolustusvoimien suuren tetsari- eli taisteluvyökilpailutuksen.

Alku jääkiekkovarusteissa

Varsinkin lähitaisteluharjoitusten varusteista tulevat mieleen jääkiekkovarusteet.

– Yrityksemme toimitusjohtaja Harri Kolu oli aikoinaan töissä jääkiekkovarusteita valmistavassa Koho Oy:ssa. Se sai loppuvuosinaan Norjasta tilauksen lähitaisteluharjoitusten varusteista.

Kun Kohon tuotanto päättyi Suomessa parikymmentä vuotta sitten, Kolu ja norjalainen asiakas perustivat yhdessä C.P.E. Productionin.

Yritys jatkaa omalla tavallaan myös Forssan kuuluisia tekstiiliperinteitä. Alueelle perustettiin ensimmäinen kehräämö ja kutomo jo 1800-luvun puolivälissä.

– Teemme läheistä yhteistyötä Forssan Finlaysonin perillisen Foxan kanssa, Turkki kertoo.

Luotiliivin salaisuus ei ole yksinkertainen. Siihen liittyvät usein esimerkiksi aramidikuidut, jotka ovat painoonsa nähden noin viisi kertaa vahvempia kuin lujimmat teräkset.

– Kuuluisin aramidikuitu lienee kevlar, mutta me käytämme vastaavia aramideja.

C.P.E. Productionin päämateriaali luotiliiveissä on suurtiheyspolyeteeni, joka tunnetaan kauppanimellä dyneema. Se on jopa kymmenen kertaa vahvempaa kuin teräs.

– Dyneemaa ja aramidia voidaan käyttää myös yhdessä, sillä niillä on hieman eri ominaisuuksia, Turkki selventää.

Turvaa ja ergonomiaa

Turvallisuustuotteen suunnittelussa tasapainoillaan suojaavuuden ja ergonomian välillä. Varusteen pitää olla suhteellisen mukava käyttää, eikä se saa rajoittaa liikaa liikkuvuutta.

– Parhaan suojan antaa tietenkin se, että henkilö on terästynnyrin sisällä, mutta se ei taida olla kovin tarkoituksenmukaista.

Tuotekehittäjä joutuu etsimään koko ajan uusia ratkaisuja myös siksi, että asiakkaat haluavat tuotteisiin aina pieniä lisiä ja muunnoksia. Eri maissa on käytössä myös erilaisia suojaavuusstandardeja.

– Työssäni palkitsevinta on asiakkaan ongelmien ratkaisu. Sekin tuntuu tietenkin hyvältä, että tuotteemme voivat auttaa pelastamaan ihmishenkiä, Turkki pohtii.

Suojavisiirit liikkeelle päivässä

Viime keväänä C.P.E Production ryhtyi suojaamaan ihmisiä myös aivan uudella tavalla.

– Kun koronaepidemia alkoi, aloimme tehdä nopeasti suojavisiireitä. Visiiri suunniteltiin päivässä, ja tuotanto oli käynnissä jo seuraavana päivänä.

Yritys palkkasi 40 henkilöä lisätöihin ja visiirejä valmistettiin kolmessa vuorossa. Normaalisti Forssan tehtaalla työskentelee 30 henkeä; saman verran väkeä on yhtiön Tsekin tehtaalla.

– Teimme nopeasti 400 000 visiiriä. Kesällä ryhdyimme tekemään myös suojatakkeja sairaalahenkilökunnalle.

Kumpikin tuoteryhmä on ohjelmassa tälläkin hetkellä, mutta tuotantomäärät ovat jo paljon pienempiä.

Turkin mukaan hänen työnantajansa on panostanut siihen, että se pystyy reagoimaan asiakkaiden tarpeisiin nopeasti.

– Jossakin isossa yrityksessä toiminnanohjausjärjestelmä saattaa sanoa, että tällainen homma ei kerta kaikkiaan onnistu. Sitä voidaan sitten uskoa ihan turhaankin.

Turkki arvioi, että suoja-alalla ja yhteiskunnassa ylipäätään on jatkossakin tarvetta vikkelästi toimiville yrityksille.

– On hyvin mahdollista, että erilaisia yllättäviä tilanteita tulee eteen myös tulevaisuudessa.

C.P.E. Production valmistaa tetsareita myös Suomen puolustusvoimille.C.P.E. Production valmistaa tetsareita myös Suomen puolustusvoimille.
Magnumin luoti on pysähtynyt luotiliiviin.Magnumin luoti on pysähtynyt luotiliiviin.