Kirjoitan tätä itsenäisyyspäivän alla. Vaikka työmarkkinoilla ehtii muutamassa päivässä tapahtua paljon, en usko, että lehtemme ilmestymiseen mennessä muutamat asiat ovat oleellisesti muuttuneet. Sopimuskierroksella työnantaja on keskittynyt pään- avaajan löytymiseen. Toistaiseksi katse on kohdistunut muihin kuin YTN:n sopimuksiin.

Tämä tosiasia säilynee työnantajan strategiapapereissa seuraavallekin kierrokselle. Sinänsähän asia on OK. Ongelman tuo se, että työnantaja vahtii haukan lailla, ettei kukaan sovi päänavauksessa sovittuja asioita paremmin. Tämä onkin jo ongelma.

Alat ja työehtosopimukset eivät ole verrannollisia keskenään, joten erot niiden välillä tulee huomioida palkankorotuksia ja muita työehtoja tehtäessä. Tämän nimeen työnantajakin vannoi muutama vuosi sitten lopettaessaan keskitettyjen ratkaisujen tekemisen. Vai lopettiko: nyt he haluavat keskitettyjä ratkaisuja puhtaasti ja vain omilla herkuillaan.

Kilpailukyvystä puhuttaessa työnantaja tarkoittaa aina kustannuskilpailukykyä, ei osaamista, laatua tai niiden jatkuvaa parantamista. Tuntuu, että työnantajan kanssa on mahdotonta edes keskustella siitä, että osaamisesta maksetaan kohtuullisesti. Työnantaja ei kiistä suomalaisen insinöörin halpuutta, mutta ei silti halua puhua asian korjaamisesta.

Globaalissa maailmassa suomalaisen insinöörin kilpailijat ovat muiden maiden insinöörejä, eivät metallityöntekijöitä, sairaanhoitajia tai opettajia. Palkkaratkaisut tuleekin osaltamme tehdä kansainvälisen vertailun perusteella eikä muihin kotimaisiin työntekijäryhmiin verrattuna.

Suomalaisen insinöörin osaaminen ja tuottavuus ovat huippuluokkaa. Ansaitsemme siis paremman kohtelun.

Valtakunnansovittelijan toimiston toiminta on herättänyt itsessäni hämmennystä. Sieltä muun muassa kerrotaan, että he ottavat sovittelussa huomioon kokonaisuuden ja yhteiskunnan edun, mitä tämä sitten ikinä tarkoittaakaan.

Olen yllättynyt, että sovittelijan toimisto julkaisi yhden hylätyn sovintoesityksen mukana laskukaavan, jossa oli laskettu sovintoesityksen kustannusvaikutusta. Laskelmaan oli otettu mukaan esimerkiksi kahden vuoden liukumat, jotka perustuivat puhtaaseen arvioon tulevasta.

Ehdotus piti sisällään myös 24 tunnin työajanpidennykselle lasketun 1,4 prosentin kustannusvaikutuksen. Kustannusvaikutus tunneille, joiden piti olla tilapäisiä ja jotka työnantaja ilmaiseksi sai.

On hyvin outoa, että laskelmat sovittelijan toimistossa tehdään puhtaasti työnantajan ilmoitusten perusteella. Sovittelijan tehtävä on käsittääkseni ratkoa riitoja, ei tukea toista osapuolta riidassa.