jäsenpiste

Liiton edut ja palvelut käyttöösi ensi vuodeksikin

teksti: Jarkko Ursin, palvelupäällikkö 

Postin lakko päättyi ennen kuin Insinööriliiton jäsenmaksulaskut lähtivät postitukseen. Ensi vuoden jäsenmaksulaskut on tehty joulukuun alkupuolella, ja niiden pitäisi olla perillä ennen joulua.

Vuoden 2020 jäsenmaksulaskujen eräpäivä on 15. tammikuuta, Tietoalan jäsenillä 15. helmikuuta. Eräpäivänä voi maksaa joko kerralla koko vuoden jäsenmaksun tai tammikuun kuukausierän. Eläkeläisjäsenmaksut sekä opiskelijoiden kassamaksut ovat aina vuosimaksuja, ja ne maksetaan kerralla kokonaan.

Jos jäsenmaksutapana on e-lasku, se tulee verkkopankkiin normaalisti. Jos jäsenmaksu on työnantajaperinnässä, työnantaja perii jäsenmaksusi palkanmaksun yhteydessä.

Mikäli lasku ei tunnu saapuvan kohtuullisen ajan sisällä, olethan yhteydessä Insinööriliiton asiakaspalveluun. Myös siinä tapauksessa, että saat maksumuistutuksen, vaikka laskua ei ole sinulle saapunut, olethan yhteydessä asiakaspalveluun.

Maksumuistutuksen saapuminen vuoden 2020 jäsenmaksuista ennen jäsenmaksulaskua on merkki siitä, että posti kulkee, mutta laskusi on jäänyt jonnekin matkalle. Toimitamme yhteydenottosi jälkeen sinulle jäsenmaksulaskun uudestaan.

Joko jäsenmaksusi hoituu e-laskuna?

teksti: Minna Virolainen

E-lasku on kätevä tapa hoitaa jäsenmaksu. Maksut tulee hoidettua ajallaan ja laskun tiedot löytyvät helposti omasta verkkopankista myös jälkikäteen.

Siirtyminen e-laskuun on helppoa: tee omassa verkkopankissasi e-laskuvaltuutus Insinööriliitolle. Tarvitset maksusopimuksen tekemiseen jäsenmaksulaskusi viitenumeron, jonka voit tarkistaa edellisestä laskustasi. E-laskutus alkaa seuraavasta mahdollisesta kuukausierästä. Ensimmäistä sinulle tulevaa e-laskua edeltävät erät pitää suorittaa aikaisemmin toimitetun laskun tiedoilla.

Jäsenmaksulasku tulee verkkopankkiisi aina kuun alussa. Laskun summa on jäsenmaksun kuukausierän suuruinen. Voit myös maksaa koko vuoden jäsenmaksun kerralla, muutat vain laskun summaksi koko vuoden jäsenmaksun.

Kun teet e-laskusopimuksen 31.1.2020 mennessä, osallistut kolmen Sony Extra Bass Bluetooth -vastamelukuulokkeiden arvontaan. Arvonta suoritetaan helmikuussa 2020 kaikkien e-laskutuksessa olevien kesken. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Ratavartijankatu 2, 8. krs, 00520 Helsinki

Asiakaspalvelu

0201 801 801, (8,8 snt/min)

avoinna arkisin klo 9–16

asiakaspalvelu@ilry.fi

www.ilry.fi

Kaikki liiton palvelut ja asiantuntijat tavoittaa parhaiten Insinööriliiton asiakaspalvelun kautta.

Insinööriliitolla on 30 alueellista ja kuusi valtakunnallista jäsenjärjestöä. Lisätietoa jäsenjärjestöistä on osoitteessa www.ilry.fi/jasenjarjestot

Liiton organisaatio

Edunvalvontayksikkö

johtaja

Petteri Oksa, 0201 801 839

Lakipalvelut

Tutkimustoiminta

Työmarkkinaedunvalvonta

Vaikuttajaviestintä

Yhteiskuntavaikuttaminen

Järjestöyksikkö

johtaja Tommi Grönholm, 0201 801 848

IL 100 vuotta -tiimi

Jäsenyyden elinkaari -tiimi

Markkinointiviestintä

Urapalvelut ja koulutus

Palveluyksikkö

johtaja

Mika Leppinen, 0201 801 826

It-palvelut

Kehitystiimi

Palvelutiimi

– Asiakaspalvelu

– Jäsenrekisteri

Taloushallinto

Puheenjohtajisto

Puheenjohtaja

Samu Salo, 0201 801 810

1. varapuheenjohtaja

Timo Härmälä, 040 513 5988

varapuheenjohtaja

Jyrki Kopperi, 040 833 0633

varapuheenjohtaja

Kari Laitinen, 050 556 8501

johdon assistentti

Teija Hyvärinen, 0201 801 811