tutkittua

Tyytyväisyys Insinööriliiton toimintaan kasvoi

Keväällä toteutetun jäsentutkimuksen tuloksista ilmenee, että jäsenet ovat tyytyväisiä Insinööriliittoon kokonaisuutena, ja tyytyväisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Hyvin tyytyväisten tai täysin tyytyväisten osuus vastaajista oli tällä kertaa peräti 47 prosenttia. Opiskelijajäsenillä vastaava osuus oli vielä suurempi, 62 prosenttia. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli vähintään tyytyväinen Insinööriliittoon ja sen toimintaan. Jäsenet olivat tyytyväisiä erityisesti avun saamiseen työsuhteen ongelma- tilanteissa sekä työelämän siirtymätilanteissa.

Tyytyväisyys Insinööriliittoon

8 % Täysin tyytyväinen

39 % Hyvin tyytyväinen

44 % Tyytyväinen

8 % Vähemmän tyytyväinen

2 % Tyytymätön

Insinööriliitto on jämäkästi ajanut jäsenten etua esimerkiksi yleiskorotuksilla.

Näin jäsenet kiittävät ja moittivat liittoa

+ Monet järjestettävät tapahtumat ovat koko perheen odottamia.

+ Paljon hyvää tietoa työelämästä ja sen muutoksista.

+ Insinöörikunta on mahtava porukka, joka vaikuttaa yhteiskunnassa.

 

 Isona organisaationa liitto tuntuu välillä vaikeasti lähestyttävältä.

 Tapahtumat täyttyvät monesti jo ennen kuin itse on varma mukaan kerkeämisestä.

 Joskus insinöörien menot voivat olla vähän liikaa pönötystä nuorten makuun.

Houkutelkaa enemmän naisia mukaan toimintaan.

Tyytyväisyys Insinööriliittoon asematason mukaan

Näitä keskeisiä taitoja haluavat kehittää ammattitaidon kannalta:

työelämässä olevat jäsenet

• tekoälyn hyödyntäminen

• ajanhallinta, työn ja muun elämän tasapainottaminen

• kielitaito ja eri työkulttuurien ymmärtäminen

• esimiestaidot ja johtaminen

• neuvottelu- ja myyntitaidot.

 

opiskelijajäsenet

• esihenkilötyö ja johtaminen

• neuvottelutaidot ja muut työelämän sosiaaliset taidot

• oman osaamisen tunnistaminen ja uran rakentamiseen liittyvät taidot

• teknologian kehityksen ymmärtäminen ja uusien asioiden jatkuva oppiminen

• tekoälyn oikeanlainen hyödyntäminen.

 

Tutkimuksen tausta

Insinööriliitto kartoittaa jäsentensä näkemyksiä ja mielipiteitä joka toinen vuosi toistuvalla jäsentutkimuksella. Kyselyllä kerätään tietoa liiton palveluiden ja jäsenetujen käytöstä sekä jäsenten tyytyväisyydestä liiton toimintaan.

Edellisvuosien tapaan tutkimuksen toteutti Taloustutkimus, ja siihen vastasi huhti-toukokuussa 2 198 jäsentä.

Tärkeimmät syyt jäsenyydelle 

• Jäsenyys tuo turvaa pahan päivän varalle.

• Liitto on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksestani.

• Saan apua mahdollisissa työelämän ongelmatilanteissa.

• Liiton vaikuttamistyö päättäjiin, lakeihin ja asetuksiin.

• Liitto ylläpitää ja edistää ammattikuntani arvostusta.

Miten voin antaa panokseni insinööriyhteisön kehittämiseen eli kuinka voin tempautua mukaan matalalla kynnyksellä?

Mihin Insinööriliiton

pitää vaikuttaa?

• työhyvinvointi ja jaksaminen

• työllisyyden parantaminen

• insinöörikoulutuksen arvostus.