Kari Nokka kannustaa nuoria lähtemään työpaikkojensa  henkilöstöedustajiksi.  – Se on keino vaikuttaa, hän sanoo.
Kari Nokka kannustaa nuoria lähtemään työpaikkojensa henkilöstöedustajiksi. – Se on keino vaikuttaa, hän sanoo.

Luottamushenkilön työ on auttamista ja vuoropuhelua

Turkulaisen Treston Oy:n ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Kari Nokalle henkilöstöedustajan työ on arkisten asioiden ratkaisemista vuoropuhelussa työnantajan kanssa.

Tuoteryhmäpäällikkö Kari Nokka on työskennellyt Trestonin Turun tehtailla vuodesta 2001 lähtien. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa terveysteknologiaa opiskellut Nokka teki turkulaisyritykselle lopputyön, jonka seurauksena nuori AMK-insinööri jäi tuotesuunnittelijaksi Trestoniin.

– Koulutus oli ensimmäinen EU-rahoitteinen poikkitieteellinen koulutus, jossa muun muassa fysiologian ja ergonomian opinnot tapahtuivat yliopiston puolella. Sen myötä aloitin työn ohessa myös liikuntatieteen opinnot Jyväskylän yliopistossa, mutta ne ovat yhä kesken, Nokka kertoo.

Ylemmillä kaksi työehtosopimusta

Vuonna 1969 perustettu Treston Oy on teollisuuskalusteiden ja ergonomisten työpisteiden rakentaja, jonka liikevaihdosta kolme neljäsosaa tulee viennistä. Yrityksen tehtaista kaksi on Suomessa ja yksi Yhdysvalloissa Arizonassa.

Nokka toimii Turun tehtaiden lisäksi Vantaalla sijaitsevan myynti- ja markkinointiyksikön ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Edustettavia on kaikkiaan kolmisenkymmentä. Jyväskylän tehtailla ylemmillä on oma luottamushenkilönsä.

– Tämä johtuu siitä, että Turussa noudatamme kemian työehtosopimusta, Jyväskylässä puolestaan teknologiateollisuuden tessiä. Käytännössä molemmilla tehtailla ylemmillä on samat työehdot.

Nokan mukaan kahden eri työehtosopimuksen soveltaminen ei aiheuta mitään ongelmia. Yhteistyö Jyväskylän kollegan kanssa on saumatonta.

– Tapaamme jo työni puolesta säännöllisesti ja soittelemme tarvittaessa. Meillä on säännöllisiä yhteispalavereja myös muiden henkilöstöryhmien luottamushenkilöiden kanssa sekä yhdessä työnantajan kanssa että keskenämme, Nokka sanoo.

Auttaminen on veressä

Nokalla on menossa neljäs kausi luottamushenkilönä. Henkilöstöedustajan uran alkaminen oli aikanaan täpärällä, sillä hän tuli valituksi vain yhden äänen erolla.

– Voin minä jatkaakin, mutta katsotaan nyt, suodaanko sitä. Olen hyvä esimerkki siitä, että ei se koskaan itsestään selvää ole, Nokka naurahtaa.

Hän kannustaa nuoria hakeutumaan rohkeasti oman työpaikkansa henkilöstön edustajaksi. Tehtävässä voi aidosti vaikuttaa asioihin ja olla edustettavien apuna.

– Jos joku miettii, lähteäkö vai ei, lähtekää ihmeessä. Oman kokemukseni perusteella luottamustehtävän hoitaminen antaa enemmän kuin ottaa. Eikä sitä tarvitse hoitaa yksin. Apua, tukea ja koulutusta on tarjolla, jos sitä kaipaa.

Nokan mielestä luottamushenkilön työ on ihmisen kokoinen tehtävä. Hoidettavat tehtävät ovat tärkeitä, mutta eivät mahdottomia.

– Veressä on hyvä olla ripaus halua auttamiseen ja vaikuttamiseen. Niillä pääsee erinomaisesti alkuun. Hyvistä vuorovaikutustaidoista on tehtävässä paljon apua, hän sanoo.

Asioista sopiminen on helppoa

Nokan mukaan Trestonilla työnantajan ja eri henkilöstöryhmien välit ovat mutkattomat. Vuoropuhelu on jatkuvaa ja asioista pyritään sopimaan mahdollisimman paljon paikallisesti.

– Työnantaja ottaa luottamushenkilöt hyvin mukaan jo asioiden valmisteluvaiheessa. Näin tapahtuu etenkin silloin, kun kyse on henkilökuntaa koskevista asioista, on kyse sitten työterveyshuollon uudistamisesta tai muusta työhyvinvointiin vaikuttavasta asiasta.

Nokan mukaan vuoropuhelu ja pyrkimys sopia asioista näkyy yrityksen työilmapiirissä. Henkilökunnan vaihtuvuus on suhteellisen vähäistä ja talossa on pitkiä, jopa useiden vuosikymmenien mittaisia työuria.

Puhumalla asiat selviävät

Edustettavat kääntyvät Nokan puoleen epäselvissä, omaan työhön liittyvissä asioissa. Luottamushenkilön tehtävä on toimia ongelmissa välittäjänä ja ratkaisijana, viedä edustettavien huolet ja murheet eteenpäin.

– Asiat voivat liittyä työaikoihin, palkkaukseen, etätyöhön, lomiin tai vaikka työn ja vapaa-ajan rajan hämärtymiseen. Ihmiselle voi syntyä työssään kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, jonka alkuperä ja todenmukaisuus on syytä selvittää, Nokka selventää.

– Eihän tällainen ole tavatonta, ihmisiähän me kaikki olemme. Ongelmat, ovat ne pieniä tai suuria, voidaan puhumalla ratkaista.

Luottamushenkilö korostaa, että työpaikan hyvä yhteistyö ja sopimisen kulttuuri edistävät työhyvinvointia ja vähentävät ongelmia.

– Tasapuolisuus ja oikeudenmukainen kohtelu ovat hyvän työilmapiirin kulmakiviä, Nokka tähdentää.