Keksinnöt käyttöön
Ilmastointi solahtaa yksiöön
Kesän helteitä voi hillitä vanhassakin kerrostalossa.
Kymmenen pääosin 1970-luvulta peräisin olevaa kerrostaloa saa jäähdytysjärjestelmän Turun Runosmäessä. Kyseessä on maan laajin ilmalämpöpumppujen asennus vanhoihin kerrostaloihin. JR-lämpötekniikka aloitti urakan loppukesästä.
Asennettava vrf-jäähdytysjärjestelmä tarkoittaa muuttuvavirtauksista kylmäainejärjestelmää (variable refrigerant flow). Se eroaa perinteisestä ilmalämpöpumpusta siten, että yksittäisiin asuntoihin tulee pelkkä ilmalämpöpumpun sisäyksikkö. Ulkoyksikkö asennetaan talon ulkopuolelle esimerkiksi katolle.
Jäähdytysjärjestelmän etuna on, että asukkaiden parvekkeille ei tarvitse asentaa lämpöä puhaltavaa ulkoyksikköä, sillä jäähdytysputkisto rakennetaan asunnoista ulkorakenteita pitkin keskusyksikköön.
Keskitetystä järjestelmästä huolimatta asunnot ovat viilennettävissä erikseen. Jäähdytys toimii yhdenvertaisesti myös yksiöissä, joihin ei perinteisesti ole asennettu jäähdytystä.
Ilmastointi on tavallisesti asennettu uudiskohteisiin, mutta tekniikka on kypsä myös saneerauskohteisiin.
Teknologian on kehittänyt alun perin Daikin vuonna 1982, ja kehittäjä käyttää siitä muista valmistajista poiketen nimitystä vrv (variable refrigerant volume).
Lähde: JR-lämpötekniikka, Daikin