Luottamustehtävät vievät mennessään
Epäoikeudenmukaisuuden kokemus herätti Anu Koskelassa halun alkaa luottamushenkilöksi.
Kouvolalainen nuori ylioppilas tiesi, että hän haluaa opiskella käytännönläheisesti eikä päntätä kirjoja. Joten Anu Koskela selvitti vaihtoehtoja ja päätyi opiskelemaan mediatekniikkaa pääkaupunkiseudulle. Jo opintoaikana hän aloitti työt alan yrityksessä.
Työpaikat olivat kuitenkin kiven alla, kun Koskela valmistui insinööriksi. Hetkellisen työttömyyden jälkeen hän työllistyi asiakaspalveluun pieneen yritykseen, ja sen jälkeen vähän isompaan.
Vuonna 2011 Koskela aloitti Appelsiinissa, joka fuusioitiin vuonna 2018 teleoperaattori Elisaan. Siellä hän on edelleen. Nyt hän toimii fasilitaattorina ja päivittäistyön huolehtijana eli laajaan rooliin kuuluu auttaa organisaatiota ketterässä kehityksessä.
Konkarin kanssa tehtävät tutuiksi
Koskelalle on ollut koko työuran ajan itsestäänselvyys kuulua liittoon. Vajaa 10 vuotta sitten esille nousi mahdollisuus alkaa varaluottamushenkilöksi työpaikallaan, jossa noudatettiin tietoalan työehtosopimusta.
Siihen hän tarttui, ja sillä tiellä hän yhä on.
– Varana on mahdollista oppia luottamustehtäviin, kun kaikkea ei heti sysätä hoidettavaksi, Koskela kuvaa.
– Liitto auttaa myös tässä alku- vaiheessa.
Nyt jälkikäteen Koskela pohtii, ettei hän kuitenkaan laittanut itseään kokonaan mukaan. Syynä oli se, ettei varaluottamushenkilöllä ole samaa turvaa kuin varsinaisella luottamushenkilöllä eli irtisanomissuojaa.
– Ilman suojaa ei uskalla, Koskela toteaa.
Luottamustehtävät eri sopimuksilla
Tällä hetkellä Koskela on ict-alan ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Elisassa. Hän aloitti luottamushenkilönä tietoalalla, jolla ei ole erillisiä henkilöstöryhmiä.
Fuusion myötä Koskelan tehtävä määriteltiin ict-alalla toimihenkilötyöksi, ja hän liittyikin ammattiliitto Prohon. Projektipäällikkönä hän jatkoi luottamustehtävässä, nyt toimihenkilöiden luottamushenkilönä ja eri työehtosopimuksen edustajana.
Kun Koskela palasi perhevapaalta, hänet oli siirretty ylemmäksi toimihenkilöksi. Oli siis jälleen uusi työehtosopimus, nyt ylempien toimihenkilöiden sopimus.
Toimintatavat ovat erilaisia
Koskela voi kokemuksensa perustella vertailla eri työehtosopimuksia, minkä hän tekee diplomaattisesti. Eroja on esimerkiksi hinnassa: Insinööriliiton jäsenmaksu on edullisempi Pron maksuun verrattuna.
Hänen mielestään ylempien toimihenkilöiden toimintatavat myös poikkeavat toimihenkilöistä.
– Kaikesta ei tarvitse riidellä ja ylemmät ovat suurpiirteisempiä. Työnantajan ja ylempien välillä ei ole niin paljon ristiriitoja.
Yrityksen sisällä yhteistyö henkilöstöryhmien välillä toimii hyvin, ja siitä Koskela kiittelee myös toimihenkilöiden luottamushenkilöitä.
Luottamushenkilön mielestä Elisassa toimii luottamushenkilöjärjestelmä hyvin. Koskelan arvion mukaan yksi syy siihen on, että työnantaja ei halua laittaa henkilöstöä ahtaalle, sillä ammattitaitoisesta väestä on pulaa.
Jatkossa tilanne voi olla toinen, kun naapuriyrityksestä saattaa vapautua lukuisia työntekijöitä.
Taustalla pitkä kokemus
Anu Koskela on ensimmäistä kauttaan YTN:n iIct-alan taustaryhmässä. Pohjana hänellä on pitkäaikainen kokemus luottamushenkilötehtävistä.
– Omalta osaltani pidän siitä, että voin tehdä työelämästä parempaa paikkaa. Luottamustehtävä on minulle sopiva tapa vaikuttaa, Koskela sanoo.
Tehtävään kuuluu raskaita osia kuten muutosneuvottelut ja niihin liittyviä seurauksia.
– On raskasta, kun elää tiedon kanssa, jota ei voi kertoa vielä muille. Vaikeissa tilanteissa on oltava kuitenkin tukena edustettaville.
Rankimpia kokemuksia ovat olleet irtisanomiset, joissa omasta tiimistä on lähtenyt läheisiä kollegoita.
Luottamustehtävät eivät kuormita Koskelaa, sillä ne vievät työaikaa vain vähän, ellei ole erityisiä selvitettäviä asioita. Noin päivän viikossa tai viikon kuukaudessa palavereineen, hän arvioi.
– Leipätyö tarjoaa mielekästä vastapainoa.
Työura ei ole kärsinyt
Koskelan mielestä luottamustehtävät eivät ole vaikuttaneet hänen työuraansa. Ura on edennyt vaativampiin töihin.
– Esihenkilöt ovat ymmärtäneet ja osa on ollut jopa iloisia, että tiimissä työskentelee henkilöstöedustaja, Koskela kertoo.
Hän ei ole kiinnostunut hr-vastuusta, sen sijaan tavoitteena on jatkuvasti kehittää omaa tekniikan syvää osaamistaan.