Juha Korhonen valvoo uuden hälytyskeskuksen rakentamista.
Juha Korhonen valvoo uuden hälytyskeskuksen rakentamista.

Etätyö johti

toimistoremonttiin

Muutto entistä pienempiin tiloihin säästi ympäristöä, aikaa ja rahaa.

Turvallisuusalan yritys Securitas pienensi keväällä pääkonttorinsa tiloja Helsingin Vallilassa, koska suuri osa toimiston työntekijöistä työskentelee etänä.

Toimistolla on paikalla kuitenkin hankintojen kategoriapäällikkö Juha Korhonen. Hänen tavoitteensa on käydä toimistolla kerran pari kuussa, mutta vielä alkusyksystä hän käy paikalla usean kerran viikossa.

– Toimin pääkonttorin isännöitsijänä. Muuttoon liittyvää remonttia ja muita muutoksia on meneillään, ja on pakko käydä valvomassa, mitä siellä tapahtuu, hän selittää.

Uuden toimiston täyttöaste on alkusyksyn ajan ollut noin 50 prosenttia, vaikka kaikille ei ole omaa työpistettä. Niin moni tekee työnsä etänä.

– Kotoa työskentely on sekä työntekijän että työnantajan yhteinen etu, Korhonen summaa.

Hän sai keväällä valmiiksi tilasäästöä käsitelleen, energia- ja ympäristötekniikan insinöörin opinnäytetyönsä Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Talo säästi kuluissa

Securitas vähensi Korhosen mukaan toimitilaa liki 28 prosenttia ja säästi 42 prosenttia toimitilakustannuksista. Kustannukset putosivat lähes miljoona euroa vuodessa.

– Muutimme uudempaan ja energiatehokkaampaan toimistoon, jonka ylläpidosta syntyy pienemmät kustannukset. Vanhaan konttoriin jäivät vain talon oma autokorjaamo, punttisali, miehistön saunat ja pukuhuoneet.

Uudessa toimistossa luovuttiin myös henkilökohtaisista työhuoneista ja rakennettiin muunneltavia monitoimitiloja. Nyt arkaluontoiset puhelut voi puhua yhden hengen puhelinkopeissa.

Muutos aiheutti aluksi vastustusta henkilöstössä. Kun työntekijät muuttivat keskeneräiseen toimistoon, jossa ei ollut vielä edes tiimeittäin eroteltuja alueita, he tottuivat Korhosen mukaan nopeasti.

– Olimme olleet uusissa tiloissa vajaan viikon, kun jo kysyttiin, onko pakko rakentaa tänne lasiseiniä, hän naurahtaa.

– Oli muutos hyvä tai huono, niin sitä pitää välttää, tämähän on ihmisten yleinen suhtautuminen.

Ajaminen väheni

Etätyön lisääntyminen vähentää yrityksen päästöjä. Suurin vähennys syntyy työmatkaliikenteen loppumisesta. Securitaksen toimiston työntekijän keskimääräinen päivittäinen työmatka on sata kilometriä.

Osa tulee Turusta ja Tampereelta asti Helsinkiin, kolme neljästä omalla autolla.

Uudessa toimistossa sähkönkulutusta vähensi tulostimien ja it-laitteiden määrän rajoittaminen. Vedenkulutus pieneni kerroskeittiöiden muuttumisella isoksi yhteiskeittiöksi.

– Itse asiassa etätyö hieman väheni toimiston muuton myötä, koska toimistosta tuli aiempaa viihtyisämpi.

Työntekijänkin talouteen muutoksella on vaikutuksensa. Korhosen etätyöpiste sijaitsee kotona Mäntsälän Kellokoskella. Hän mittasi kaiken työhönsä käyttämänsä sähkön, joka koitui hänen maksettavakseen.

– Siitä kertyy laskua 17 euroa vuodessa, eli sitä ei kannata edes miettiä.

Samalla hän ja moni kollega säästävät polttoainekuluissa, kun töihin ei tarvitse ajaa. Säästö on helposti sähkönkulutusta suurempi.

– Todellista säästöä on toki vaikea laskea, koska ihmiset hoitavat työmatkoillaan muita asioita, kuten käyvät kaupassa ja vievät lapsia päiväkotiin. Osa päästöistä siis siirtyy laskettavaksi vain toiseen koriin.

Päästövähennyksiä ja kustannussäästöjä yritys hakee kaikista tuotteista ja palveluista. Esimerkiksi vartijoille hankitaan vuosittain 150 uutta autoa. Periaatteena on, että jokainen on edellistä ympäristöystävällisempi ja kustannustehokkaampi.

Tulokset olivat ainutlaatuisia

Korhonen on tehnyt alku-uransa logistiikka-alalla ja Puolustusvoimissa, ja nyt hän on työskennellyt 14 vuotta Securitaksella. Hän sai insinööriopintonsa päätökseen alkuvuodesta töittensä ohella.

Pääkonttorivaihdos olisi tehty ilman tuoreen insinöörin opinnäytettä, mutta tutkimus antoi selkeitä mittareita ja tietoa muutoksen vaikutuksista. Hän keräsi tietoa työntekijöiden etätyöstä, liikkumisesta ja mielipiteistä. Tiedot hän kokosi automaattisesta kulunvalvonnasta, henkilöstökyselyillä ja silmämääräisillä havainnoilla.

Korhosen mukaan maailmalla ei ole tehty aiemmin kattavaa selvitystä etätyön vaikutuksista.

– Työn ohjaajan mielestä ei ollut helppoa sanoa, oliko työni hyvä vai huono, kun ei ole, mihin verrata, hän nauraa.

Securitas remontoi Helsingin Vallilaan uudet tilat.Securitas remontoi Helsingin Vallilaan uudet tilat.