Tampereen Kaupissa sijaitseva UKK-instituutti on yksi laitoksista, jotka ovat vuosikymmenten ajan tutkineet ja mitanneet suomalaisten liikuntatottumuksissa ja fyysisessä kunnossa tapahtuneita muutoksia. Tutkimukset ja raportit kertovat karua kieltään: suomalaisten kunto on rapautumassa huolestuttavan huonoksi.

Professori Tommi Vasankari kaivaa tietokoneeltaan käppyröitä väitteensä tueksi. Niitä on paljon niin varusmiespalveluksensa aloittavista nuorista kuin koululaisista. ”Valitettavan huono käyrä”, ”ei hyvää hetkeä lainkaan sitten 1990-luvun lopun”, ”synkkä vuosikymmen”: Vasankarin puhe ei jätä tilanteen vakavuutta epäselväksi.

– Tietoa meillä kyllä on ihan riittävästi. Ongelmalle pitäisi vain tehdä jotain. Jos ei tehdä, yhteiskunta on kansalaisten liikkumattomuuden ja siitä seuraavan huonon fyysisen kunnon takia pian polvillaan, Vasankari sanoo.

Miljardiluokan kysymys

Vasankarin mukaan kansalaisten heikentyvä kunto aiheuttaa yhteiskunnalle kustannuksia monella tavalla. Heikkenevä kunto ja samaan aikaan yleistyvä ylipaino ovat ihmisen terveydelle pirullinen yhdistelmä, joka altistaa yhä useamman suomalaisen muun muassa sydän- ja verisuonisairauksille, 2-tyypin diabetekselle sekä erilaisille tuki- ja liikuntaelinsairauksille.

Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin yhteyttä on vähemmän tutkittu, mutta Vasankari pitää ilmeisenä, että fyysisen kunnon heikkenemisellä on yhteyttä mielenterveyden ongelmien lisääntymiseen.

– Se on vaikuttava tekijä muiden joukossa. Ihmisen terveys ja hyvinvointi ovat kuin korttitalo, joka luhistuu nurkka kerrallaan.

Vasankarin mukaan terveydenhuollon kustannukset ovat vain osa miljardien kustannuksista, jotka liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle. Heikosta fyysisestä kunnosta johtuvat sairaudet ajavat yhä useamman suomalaisen ulos työelämästä ennen aikojaan.

– Meillä puhutaan suureen ääneen työurien pidentämisestä, mutta siitä on turha haaveilla, jos suunta ei muutu. Meillä on koko ajan enemmän ammatteja ja fyysistä työtä, joista yhä harvempi nykykuntoinen nuori selviää yli viisikymppisenä.

Huono yhtälö

Vasankarin mielestä yhteiskunnassa on viimeinen hetki herätä kansakunnan heikkenevän fyysisen kunnon ongelmaan. Hän puhuu isosta kuvasta, joka valitettavasti ei korjaannu yksittäisillä toimenpiteillä.

– On laajasti ymmärrettävä, että lasten ja nuorten liikkumattomuudesta kertovien käyrien sato korjataan tulevina vuosikymmeninä. Yhtälö, jossa pienevät ikäluokat kohtaavat heikkenevästä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista johtuvan työkykyongelman kustannuksineen, on kestämätön.

Vasankarin mukaan liikkumattomuutta ei ratkaista pelkällä rahalla. Yksittäisillä projekteilla saadaan aikaan kyllä tuloksia, mutta pysyvämmät muutokset vaativat asennemuutosta ja uutta ajattelua kotona, koulussa ja työpaikoilla.

Hänen mukaansa ongelmien juurisyyt näkyvät jo koulussa. Aktiiviset liikkujat erottuvat ja heitä on koko ajan vähemmän. Yhä useampi lapsi kasvaa liikkumattomuuden maailmassa: moni ei edes ymmärrä liikkumisen, hengästymisen ja hikoilun yhteyttä.

– Lasten fyysinen aktiivisuus vähenee puoleen siirryttäessä ala-asteelta yläasteelle. Koulussa opitaan istumaan, jota jatketaan läpi työelämän, Vasankari kärjistää.

Liikettä niveliin

Vasankari mielestä liikkumista kannattaa lisätä vielä aikuisiälläkin. Hän kannustaa yrityksiä ja työyhteisöjä ottamaan käyttöön käytäntöjä, joissa liikkumisesta tulee osa työpäivää.

– Monilla työpaikoilla asian eteen on jo tehty paljon. Työmatkapyöräilyä on helpotettu työpaikalle rakennetuilla suihkuilla, työsuhdepolkupyörät ovat lisänneet pyöräilyn suosiota, työpaikoilla on omia liikuntatiloja, on kävelykokouksia ja niin edelleen, hän sanoo.

Vasankarin mukaan työpäivän aikana tapahtuvaa liikkumista voi myös lisätä omatoimisesti pienillä asioilla.

– Itse havahduin siihen, kuinka paljon olen puhelimessa päivän mittaan. Otin tavaksi lähteä kävelemään aina, kun puhelu alkoi. Päivittäinen askelmäärä kasvoi merkittävästi, hän vinkkaa.

Vasankarin mielestä yksi korona- ajan hyvistä puolista oli se, että se pakotti yritykset ja organisaatiot miettimään työn tekemisen tapoja uudella tavalla.

– Ihmiset saivat itse vaikuttaa oman työpäivänsä kulkuun, mikä oli monessa työpaikassa aivan uutta kulttuuria. Hyvä niin. Ehkä vanha tapa ei ollut tehokkain ja paras tapa tehdä asiantuntijan töitä. Työpäivän aikana tapahtuvaa liikuntaa se ainakin lisäsi.