Luuppi
Veri vetää raiteille
Joukkoliikenne on antanut innoituksensa jo 20 kirjaan. Rakkaimpia kaikista ovat junat.
Sveitsi on joukkoliikenteen malli- maa. Siitä maailman mantereilla junilla matkannut Markku Nummelin on vakuuttunut. Kaikki liikennemuodot toimivat saumattomasti yhteen. Jos käytetään viime vuosina Suomessa yleistynyttä muotisanaa, Sveitsissä matkaketjut on hiottu loppuun asti.
– Matkaketju keksittiin Sveitsissä yli sata vuotta sitten. Siellä sama lippu kelpaa junassa, bussissa, laivassa, jopa hiihtohississä.
Nummelin tuntee maailman joukkoliikennettä vuosikymmenten perehtyneisyydellä ja kokemuksella. Hän on kirjoittanut vuodesta 1994 lähtien junista, linja-autoista, laivoista ja lentokoneista yli 20 kirjaa. Viime vuonna ilmestyi kirja Jokioisten museorautatiestä. Pari seuraavaa teosta on muhimassa, Hangon- ja Loviisan-radoista.
– En aseta kirjoittamiselle aikatauluja, koska se on tapa rentoutua. Kirjat syntyvät aikanaan.
Kotiin Vantaalla on kerääntynyt 90 hyllymetriä liikennejärjestelmäkirjallisuutta, paperisia aikataulukirjoja eri maiden rautateiltä useilta vuosikymmeniltä sekä laaja karttakokoelma alkaen 1800-luvun venäläisistä topografikartoista.
Isä vei Eurooppaan
Nummelinin isä oli töissä rautateillä asemapäällikkönä, viimeisimpänä Naantalissa, jonne matkustajaliikenne loppui vuosikymmeniä sitten.
– Olin ensimmäisen kerran veturin kyydissä 6-vuotiaana. Sain painaa pillin nappulaa.
Vapaa-ajallaan isä järjesti rautatiematkoja Eurooppaan, ja poika pääsi niille mukaan.
– Euroopan matkoilla rupesin piirtämään graafisia aikatauluja. Merkitsin niihin asemat ja mietin, miten junat voisivat niistä mennä.
Työssään Nummelin toimii Väyläviraston rautatieliikennejohtajana. Vaikka harrastuksesta on hyötyä työssä, hän matkustaa ja kirjoittaa vapaa-ajallaan.
Ikkunasta aukeavat ratapihat
Joukkoliikenteestä Nummelinia kiinnostavat eniten junat. Hän ihailee rautateiden järjestelmällisyyttä ja vertaa niitä tehtaaseen.
– Kiinnostavinta junassa ovat aina vastaantulevat junat, niiden kohtaamiset. Toki maisematkin kiinnostavat ja ratapihat, joista mennään ohi.
Mieluisimpia vastaantulijoita ovat tavarajunat.
– Matkustajajunat ovat keskenään samannäköisiä, mutta tavarajunat eroavat aina toisistaan.
Vaikuttavimpia elämyksiä ovat olleet matkat Australian ja Siperian halki, ennen kaikkea maisemien vuoksi. Itse junista mieleen on jäänyt parhaiten kiinalaisen yöjunan kolmannen luokan makuuvaunu.
– Vaunussa ei ollut seiniä, vaan noin 60 ihmistä nukkui vain vieretysten lavereilla.
Usein matkassa on mukana puoliso, vanhin poika tai muita harrastajia. Syyslomaviikolla Nummelin on jälleen junan kyydissä, tällä kertaa ennen kokemattomilla rataosuuksilla Tšekissä.