Julkisuuteen putkahtaa tasaiseen tahtiin juttuja tapauksista, jotka osoittavat puutteita suomalaisessa työelämässä. Pikaruokaketju Hesburgerin työolot nousivat loppukesästä tapetille somepalvelu Jodelin kautta. Monet yrityksen entiset ja nykyiset työntekijät kertoivat, että burgeripaikoissa puuhaa ja kiirettä riittää enemmän kuin laki ja alan työehtosopimukset antavat myöten.

Kohu paljasti, että etenkin nuorten työllistäjänä tunnetun perheyhtiön työ- ja johtamiskulttuurissa on muutenkin toivomisen varaa. Yhtiön omistajan televisioesiintymiset eivät menneet aivan putkeen eivätkä johdon ratkaisumallitkaan olleet oppikirjan mukaisia. Valitettavasti työpaikan ongelmat harvoin korjaantuvat pelkillä anteeksipyynnöillä, henkilöstölle lähetettävillä herkkupaketeilla tai anonyymeillä palautekanavilla. Usein pelkkä alan työehtosopimuksen noudattaminen riittäisi.

Muutamaa viikkoa myöhemmin HS Visio teki ison jutun Suomessa toimivista startupeista, joissa ulkomaisia työntekijöitä kohdellaan, miten sattuu. Juttu osoitti, kuinka haavoittuvassa asemassa Suomeen tulevat, usein suomea osaamattomat ja vailla verkostoja olevat työntekijät ovat.

Edes osaaminen ja ammattitaito eivät riitä pitämään alipalkkausta ja huonoja työoloja loitolla, ei edes aloilla, joissa on pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta.

Tapaukset ovat monella tapaa valitettavia. Molemmissa esimerkeissä huonoa kohtelua joutuivat kohtaamaan ihmiset, jotka ottivat ensimmäisiä askeleitaan suomalaisessa työelämässä. Heille ensikosketus työelämästä ei ole ollut häävi, työtä lähes tauotta vailla iloa, joskus haukkujen saattelemana. Startupeissa ongelmat olivat vielä paljon räikeämpiä kuin Hesburgerilla. Pahimmassa tapauksessa huonot kokemukset seuraavat näitä ihmisiä – jotka usein ovat nuoria – vuosia. Ne eivät luo kuvaa vain työn tekemisestä ja työehdoista, vaan myös johtamisesta.

Palkansaajaliikkeellä riittää siis edelleen työsarkaa. HS Vision jutussa on myös yksi ongelmien juurisyistä. Se on tietämättömyys. Jutussa yksi haastateltavista kertoo tulleensa Suomessa suoraan yliopistoon ja sieltä töihin. Tietoa työntekijän oikeuksista ei ollut tarjolla missään, ei opinnoissa, ei työpaikalla tai viranomaisilla.

Työelämässä tieto ei lisää tuskaa, vaan turvaa. Työ on niin iso ja tärkeä osa ihmisen elämää, että siihen liittyvät lait, ehdot, säännökset ja oikeudet on opetettava työntekijöille alasta riippumatta jo työuran ensi metreillä.