opiskelijat

InssiCooperin osallistujat ryhmittyivät yhteiskuvaan Pyhätunturin juurella.
InssiCooperin osallistujat ryhmittyivät yhteiskuvaan Pyhätunturin juurella.

InssiCooperin 10-vuotinen taivallus

InssiCooperilla on juurensa rovaniemeläisopiskelijoiden tapahtumien historiassa. Tapahtuma järjestettiin tänä syksynä isompana kuin koskaan, ennen kaikkea 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Ensimmäisen kerran opiskelijat lähtivät vaeltamaan yhdessä vuonna 2010. Rovaniemen Insinööriopiskelijat RovIO:n puheenjohtaja Tatu Niemelä ryhtyi InssiCooperin projektipäälliköksi viime vuonna.

Tänä syksynä hän vei työryhmän kanssa noin sadan hengen opiskelijaryhmän vaeltamaan ruskan täyteiseen Pyhä-Luoston kansallispuistoon.

– Projektipäälliköksi lähtiessäni en todellakaan tiennyt, minkä verran tapahtuman organisointi pitää sisällään liikkuvia osia. Enhän koskaan ollut itse käynyt InssiCooperilla, Niemelä kertoo.

– Kaikki tapahtuman osat keittiön käristyksistä aina kansallispuiston käyttölupiin täytyi tapahtumaa varten huolehtia.

Juhlavuoden tapahtuma jouduttiin siirtämään tälle vuodelle koronapandemian takia, mutta tapahtuma saatiin järjestettyä.

Vaellus kohti määränpäätä

Pyhä-Luoston kansallispuistossa matka alkoi Pyhätunturin juurelta, ja määränpäänä oli Ukko-Luoston huippu. Matkaa vaelluksella kertyi 32 kilometriä, mikä kuljettiin kahden päivän aikana ruskamaisemissa, kun aurinko paistoi.

Vaelluksen aikana suoritettiin ryhmittäin tehtävärastit, joita oli InssiCooper-nimen mukaisesti 12 kappaletta.

– Pyhä Ski Resortilta lähdimme seuraamaan vihreällä merkattua vaellusreittiä. Reitti kiersi aluksi Kultakeron, joka on Pyhän suurin tunturi, Niemelä kertaa vaellusta.

– Kultakeron kierrettyämme kuljimme muiden Pyhän tunturien sekä niistä korkeimman ja parhaimman maineen saaneen Noitatunturin vierellä.

Pyhän tunturien jälkeen vaeltajat saapuivat ensimmäiseen ruokapaikkaan, Huttulomaan. Ruokailun ohella siellä täydennettiin vesivarastoja luonnonvaraisesta kaivosta. Matka jatkui rastien maustamana Pyhälammelle, jossa vaeltajat yöpyivät viileässä yössä teltoissa, metsän uumenissa.

Munkkikahvien voimalla jatkoon

Toinen päivä alkoi parin kilometrin aamuvaelluksen jälkeen munkkikahveilla Lampivaaran kahvilassa. Vaeltajat vierailivat myös ametistikaivoksella, jossa heillä oli mahdollisuus kaivaa omat pienet ametistinsa.

– Jatkoimme vaelluksen viimeiselle koitokselle, Ukko-Luoston huiputtamiseen, Niemelä kertoo.

– Laen päältä laskeuduimme Luostohoviin, jossa keittiöryhmämme oli tehnyt poronkäristysillallisen.

Iltaan mahtui myös kunniakirjojen ja merkkien jakoa sekä rastikilpailun voittajan julistus.

– InssiCooper osoittautui ainutlaatuiseksi. Työryhmässä tutustuin ihmisiin, ja tapahtuman aikana verkostoituminen loisti, Niemelä pohtii.

– Saimme vaeltajilta paljon myönteistä palautetta, ja odotammekin innolla ensi vuotta.

Järjestäydy ja liity jäseneksi

Ammattiliitot tekevät työtä hyvän työelämän, työhyvinvoinnin sekä työelämän tasa-arvon puolesta. Viime aikoina liitot ovat edistäneet muun muassa etätyömahdollisuuksia, työaikapankkijärjestelmää ja korvausta vapaa-ajalla työasioissa matkustaville.

Järjestäytyminen kannattaa, ja Insinööriliitto haluaakin kannustaa opiskelijoita järjestäytymään jo opiskelujen aikana.

Liitto tarjoaa elokuvalipun jokaiselle jäsenelle, jonka luokan järjestäytymisaste on yli 80 prosenttia. Henkilökohtaisen palkinnon lisäksi liitto tukee, jos luokka tai IOL:n paikallisyhdistys järjestää hyvän järjestäytymisen kunniaksi myös yhteisöllistä toimintaa jäsenille.

Järjestäytymisaste luokittain mitataan seuraavan kerran 31. lokakuuta. Opiskeluluokka ilmoittaa asteesta omalle paikallisyhdistykselle, joka toimittaa tiedot eteenpäin Insinööriliittoon.

Teksti: Minna Johansson ja KUVA: Andrey Popov

Lue lisää: www.ilry.fi/jarjestaytymiskampanja

Haluan Päättää -kampanja taas käynnissä

Opiskelijakunnilla on vahva rooli paikallisessa edunvalvonnassa, ja sen tähden toiminnassa tarvitaan myös aktiivisia insinööriopiskelijoita. Syksyisin opiskelijakunnille valitaan edustajisto, joka käyttää ylintä päätäntävaltaa opiskelijakunnassa.

Kampanjan tarkoituksena on herättää opiskelijoiden mielenkiinto vaikuttamista kohtaan, rohkaista asettumaan ehdolle vaaleissa sekä äänestämään niissä.

Valtakunnallinen vaalipäivä on 3. marraskuuta.

IOL:n kannattajajäsenyys

Kannattajajäsenyydellä voi tukea Insinööri- opiskelijaliiton toimintaa ja osallistua liiton tapahtumiin. Kannattajajäsenyys maksaa 100 euroa yksityishenkilöltä ja 500 euroa yhdistykseltä tai yritykseltä.

Lue lisää: www.iol.fi

IOL:n viestintäkanavat

Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Twitter IOLry

Instagram @insinooriopiskelijaliitto

kotisivu www.iol.fi

IOL:n ÄÄNI

Saana Lappalainen, puheenjohtaja, Insinööriopiskelijaliitto IOLSaana Lappalainen, puheenjohtaja, Insinööriopiskelijaliitto IOL

Helpotusta opiskeluun tulorajojen nostolla

Opintotukirajat nousevat ensi vuodelle, mikäli hallituksen budjettiriihen esitys hyväksytään sellaisenaan. Hyvä uutinen tarkoittaa, että opiskelija voi ansaita lähes neljänneksen enemmän kuin tänä vuonna menettämättä opintotukea.

Esityksen eteen moni opiskelijajärjestö ja yksittäinen henkilö on tehnyt vaikutustyötä aktiivisesti ja pitkäjänteisesti.

Insinööriopiskelijoille uudistus on merkittävä askel oikeaan suuntaan toimeentulon kannalta, vaikkakin esitys on vain määräaikainen yhdeksi vuodeksi. Opintotuen kokonaisvaltainen uudistaminen antaisi monelle insinööriopiskelijalle mielenrauhan keskittyä opintojen edistämiseen työtunneista ja tähän aikaan etäopiskelusta stressaamisen sijaan.

Meidän opintoihimme kuuluu suuri osuus itse työssä harjoittelua – onneksi vain poikkeuksellisesti palkatonta. Insinööriopiskelijoiden työtehtävissä, suorittavassa tai toimihenkilötyössä, nykyiset opintotuen tulorajat tulevat helposti vastaan jo ainoastaan kesäkuukausina suoritettavasta harjoittelusta.

Syksyn osalta osa-aikaisena tehtävät työpäivät syövät väistämättä opintotuen eikä hyötyä ammatillisen kehittymisen lisäksi ole. Lisäksi tulorajojen ja opintotukikuukausien käytöstä täytyy itse muistaa huolehtia, jotta välttää takaisinmaksun korot.

Opiskelijan ensisijainen tehtävä on opintojen edistäminen, mutta insinööriopinnoissa työelämä tuodaan hyvin oleelliseksi osaksi opintojen etenemistä harjoittelujen muodossa.

Valmistumisen jälkeen työelämään siirryttäessä työharjoittelu on ehdoton etu, sillä teoreettiset opinnot ovat antaneet tilaa myös käytännössä oppimiselle ja erikoistumiselle.

Toivottavasti ensi vuoden kesätöissä voi huokaista hieman helpotuksesta tulorajojen vahtimisen kannalta, keskittyä itse työn tekemiseen ja mahdollisesti jatkaa työskentelyä pitkälle syksyyn.