opiskelijat

Skills Finlandin maajoukkue avajaisissa.
Skills Finlandin maajoukkue avajaisissa.

Lajina tehtaan kunnossapito

Nuori taitaja kilpaili maailmanmestaruudesta.

Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills järjestettiin elokuussa Kazanissa Venäjällä. Kilpailuun osallistui noin 1 300 nuorta ammattilaista yli 60 maasta. Suomen maajoukkue koostui 27 nuoresta, joista yksi oli kuopiolainen Antti Rossi, toisen vuoden konetekniikan insinööriopiskelija.

Kilpailun avasi Venäjän ministeri Dmitri Medvedev sen jälkeen, kun maajoukkueet olivat kävelleet stadionille oman maan lippunsa perässä.

– Avajaiset olivat itsessään niin mahtavat, että meni kisa miten tahansa, kannatti lähteä, Rossi hekumoi.

Taitaja 2015 -kilpailun suomenmestaruuden voitto koneasennus ja kunnossapito -parikilpailusta ja seuraavan vuoden hopea avasivat Rossille oven WorldSkills-kilpailuun.

Viime vuodenvaihteessa alkoi valmentautuminen kilpailuun oman lajiekspertin sekä lähivalmentajan kanssa. Rossin eksperttinä toimi lehtori Tommi Backman koulutuskeskus Salpauksesta. Kilpalajina Rossilla oli tehdaskunnossapito.

– Työpaikallani Quant Finland Oy:llä osallistuminen otettiin hyvin vastaan. Treenaaminen onnistui myös työpaikalla.

Kilpailupäivät olivat työntäyteisiä

Kokonaiskilpailuaika oli 20 tuntia, mikä oli jaettu neljälle kilpailupäivälle. Jokaisena päivänä oli eri kilpailutehtävä. Kilpailutehtävinä oli muun muassa lasermittauksia, voimansiirtojärjestelmän kokoonpanoa sekä pneumatiikkaa, josta Rossi sai täydet pisteet.

– Kolmantena kilpailupäivänä piti itse suunnitella ja kokoonpanna joko sähkö- tai paineohjattu paineilmajärjestelmä. Kun tehtävä oli valmis, tuomari aiheutti ”vian” laitteistoon ja kilpailijan piti löytää, korjata ja raportoida, mikä oli vialla, Rossi kertoo.

Kisatilanteessa kilpailijoita arvioitiin koko ajan esimerkiksi työturvallisuudessa, työmenetelmissä sekä työohjeiden noudattamisessa. Myös aikataulua ja valmista tuotetta tarkasteltiin erittäin tarkasti.

Kerran Rossi kysyi tuomarilta neuvoa, miten tehtävä olisi tarkoitus toteuttaa, koska vaihtoehtoja oli monta.

– Tuomari totesi, että ’olette kunnossapitotyöntekijöitä, te tiedätte kaiken eli päätä itse’. Tämä osoittaa, kuinka kattava ammattitaito kilpailijalla täytyy olla, jotta hän kykenee suoriutumaan kilpailutehtävistä.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Ammattikorkeakouluopinnot sekä työkokemus näkyivät varsinkin kilpailupäivien alussa. Rossi otti kynän ja paperia, suunnitteli ja laski tehtävänantoa sekä mietti työjärjestystä, kun taas toiset alkoivat heti töihin. Ammattikoulusta ja työelämästä saatu hyvä pohja käytännön työlle ja korkeakoulussa opittu teoria siivittivät kilpailussa Rossin kahdeksanneksi.

– Olen tyytyväinen suoritukseeni. Varsinkin, kun kanssakilpailijani olivat treenanneet vuodesta kolmeen vuoteen kokopäiväisesti pelkästään näihin kisoihin.

Antti Rossi suorittaa pneumatiikkajärjestelmän kokoonpanoa.

Tule vaikuttamaan

Insinööriopiskelijaliitto IOL:n liittokokous hallitushaku on käynnistynyt. Liittokokous järjestetään tänä vuonna Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan kampuksella 15.–16. marraskuuta. Liittokokous valitsee hallituksen, johon kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä kahdeksan varsinaista jäsentä.

Hallituksen tehtävänä on hoitaa IOL:n päivittäistä toimintaa, tukea paikallisyhdistyksiä sekä ajaa insinööriopiskelijoiden etua valtakunnan tasolla. Jos järjestötoiminta ja insinööriopiskelijoiden edunvalvonta kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti hakea mukaan toimintaan. Hakemuksia voi toimittaa liittokokoukseen asti.

Jos jokin asia askarruttaa, lisätietoja saa omalta paikallisyhdistyksen hallitukselta tai IOL:n hallitukselta sähköpostitse osoitteessa hallitus@iol.fi.

Haluan päättää -kampanja

Insinööriopiskelijaliitto sekä Tradenomiopiskelijat kampanjoivat tänäkin syksynä perinteikkäästi opiskelijakuntien edustajistovaalien tiimoilta.

Edustajisto on opiskelijakuntien ylin päättävä elin, jonka kautta opiskelijat voivat parhaiten vaikuttaa opiskelijakunnan toimintaan sekä edunvalvontaan paikallisesti.

Kokemusta järjestötoiminnasta ei tarvita, sillä tehtäviin perehdytetään, ja Insinööriopiskelijaliiton paikallisyhdistys on tukena. Insinöörit ja tradenomit ovat perinteisesti tehneet yhteistyötä vaalikampanjassa, sillä haluamme päättää.

Jos haluat asettua ehdolle edustajistoon, ole yhteydessä omaan paikallisyhdistykseesi, jotta voit ilmoittautua insinöörien vaalilistalle.

Muistakaa äänestää, sillä insinööriopiskelijoiden äänellä on merkitystä.

IOL:n viestintäkanavat

Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Twitter IOLry

Instagram @insinooriopiskelijaliitto

Hallituksen ajankohtaisblogi iolry.blogspot.fi

IOL:n ÄÄNI

Tero Hakala
puheenjohtaja
Insinööriopiskelijaliitto

Elämää opintojen jälkeen

Opiskelijoiden opinnot etenevät kovaa vauhtia syksyn mittaan. Ensimmäiset tentit ovat takana ja tutustuminen uusien kurssien sisältöihin on alkanut. Uudet asiat tuntuvat varmasti raskailta, sillä niitä todellakin riittää. Kursseilla ei käydä pakosta, vaan oppimisen takia, jotta saa avaimet hyvään työelämään.

Oma valmistumiseni oli kesällä. Nyt on hyvä hetki istahtaa alas ja miettiä omaa opiskeluaikaani. Näin vastavalmistuneena konetekniikan insinöörinä maailma ei näytä juuri yhtään erilaiselta opiskeluaikaan verrattuna.

Jokainen työpäivä tuo vielä mukanaan uusia asioita ja näkökulmia elämään. Näihin oppeihin täytyy myös yhdistää paljon ammattikorkeakoulussa opittuja asioita. Omassa työssäni tärkeimmiksi työkaluiksi ovat nousseet sähkötekniikan perusteiden osaamisen ohella asiakaspalvelutaidot sekä myynti. Kahta jälkimmäistä minulla ei juurikaan tullut vastaan omissa opinnoissani, joten niihin kosketuspintaa täytyi hakea muualta.

Parhaiten oman insinööriyteni kehittymiseen on auttanut opiskelijajärjestöissä toimiminen ja monipuoliset kesätyöt. Minulle on ollut tärkeää päästä tekemään erilaisia töitä joka kesä.

On ollut esimerkiksi logistiikka-alan tehtäviä kuin myös kunnossapidon tehtäviä tehtaassa. Olen oppinut paljon työelämästä eri näkökulmista jokaisessa työssä, vaikka osa on ollutkin melkoisen itseään toistavia. Kerätyn osaamisen ansiosta on ollut mukava lähteä rakentamaan uraa huoltopäällikkönä.

Jokaisen oma näkemys insinööriyteen sekä insinöörityössä pärjäämiseen lähtee itsestä. Omiin kiinnostuksen kohteisiin kannattaa panostaa sekä pyrkiä löytämään omia vahvuuksia ja heikkouksia.

Tärkeää on varsinkin opiskeluaikana ottaa irti jokaisesta kurssista kaikki opetus, mitä vain on mahdollista saada. Yleinen kiinnostus oman alan asioihin sekä pyrkimys katsoa omaa osaamistaan myös laatikon ulkopuolelta auttavat pitkälle siinä vaiheessa, kun alkaa rakentaa omaa uraansa.