Tohtori Sampsa Kaataja tekee lokakuisena aamuna tällä erää viimeisiä palveluksiaan Insinööriliitolle. Tutkimustyö on ohi, liiton 100-vuotishistoria on painettu, kirjan julkistamistilaisuus vielä edessä. Toimistolle hän on tullut palauttamaan tietokonetta.

Sanotaan, että työ tekijäänsä kiittää. Kaatajan kohdalla se pitää paikkaansa. Hän kertoo olevansa tyytyväinen työnsä tulokseen.

– Tällainen projekti noudattaa aina samaa kaavaa. Kun työ aloitetaan, innostus on valtava. Seuraava vaihe on tehdä lista edessä olevista töistä ja työsuunnitelma. Kun työ alkaa ja pääsee vauhtiin, realiteetit alkavat tulla vastaan: kirjaan ei mahdukaan kaikki aiottu, uutta tutkittavaa tulee koko ajan vastaan.

Kaatajan mielestä aina työstä löytää jälkikäteen parannettavaa, mutta hän on tyytyväinen, että kirjassa on tärkeimmät, etukäteen mietityt teemat. Kirja on järjestöhistoria, Insinööriliiton sadan vuoden tarina. Se on myös tutkimus Suomen teknistymisen historiasta, missä riittää paljon tutkittavaa.

– Saimme kirjaan mukaan myös henkilökuvia liiton historian tärkeistä insinöörihahmoista, mikä oli yksi työn lähtökohta, Kaataja vetää yhteen tutkimuksen sisällön ydinkohdat.

kädenojennus tutkimukselle

Kaataja on kokenut historiantutkija. Insinööriliitossa hänen pestinsä alkoi vuoden 2017 joulukuussa. Kaataja antaa liitolle suuren tunnustuksen siitä, että se päätti juhlavuoden kunniaksi tehdä perusteellisen tutkimuksen paitsi liiton myös ammattikunnan historiasta.

– On poikkeuksellista, että Insinööriliiton kaltainen järjestö panostaa näin mittavasti tutkimukseen. Se on iso kädenojennus paitsi tutkijalle myös historiantutkimukselle, hän kiittelee.

Kaatajan mukaan kirja kuvaa hyvin insinöörin ja hänen työnsä muuttumista koko ajan teknistyvässä yhteiskunnassa. 1920-luvun koulutetusta, hyvin palkatusta ja työmarkkina-asemaltaan turvatusta insinööristä on sadassa vuodessa kuoriutunut tekniikan asiantuntija, jolle tutuksi on tullut paitsi uhka joutua työttömäksi myös ammattikunnan palkkakehityksen valuminen lähemmäksi keskiluokkaa.

– Tämä on paradoksi ottaen huomioon yhteiskunnan viimeisen kolmen, neljän vuosikymmenen teknistymisen. Insinöörit ja heidän tekemänsä työ on arkipäiväistynyt, vaikka yhteiskunta pyörii yhä enemmän insinöörityön varassa, hän sanoo.

Insinöörien työ on ja pysyy

Kaatajan mukaan Insinööriliiton historian tutkiminen ja kirjoittaminen on ollut tutkijalle ainutlaatuinen tilaisuus tehdä havaintoja 2020-luvulle valmistautuvan, suuren ammattiliiton nykyisestä toiminnasta.

– Nyt varmaan uskaltaa jo kertoa, että Pasilan työhuoneella käydessäni olen katsellut liiton toimintaa kriittisellä silmällä. Onko liitto vanhanaikainen, laiska ja itseensä tyytyväinen, ymmärtääkö se, missä maailmassa mennään?

Kaatajan havaintojen mukaan Insinööriliitto elää hyvin tässä ajassa.

– Liitossa on nuoria, osaavia ihmisiä töissä, katse on yllättävän vahvasti eteenpäin. Mutta riittääkö se, on toinen juttu ottaen huomioon yhteiskunnassa käytävän keskustelun ammattijärjestöjen asemasta.

Kaataja muistuttaa, että jäsenkehityksen ja järjestäytymisasteen haasteet koskevat kaikkia ammattiliittoja, ei vain Insinööriliittoa.

Tutkijan mukaan Insinööriliiton vahvuus suhteessa moniin muihin ammattiliittoihin on juuri insinöörien tekemässä työssä. Tekniikan merkitys yhteiskunnassa ei ainakaan vähene, insinöörejä ja muita tekniikan ammattilaisia tarvitaan tulevaisuudessa vähintään yhtä paljon kuin nyt.

– Voiko liitto kääntää tämän vahvuudekseen, jää nähtäväksi, Kaataja pohtii.

Insinööri ei turhia märehdi

Työn aikana Kaatajalle on muodostunut oma, selkeä näkemys insinööristä arkisen työn lisäksi myös järjestötoimijana. Hänen mukaansa insinöörien järjestöelämä on tutkimuksen valossa varsin suoraviivasta toimintaa.

– Insinööriliiton sadan vuoden historiaan mahtuu monia käänteitä ja ristiriitojakin, mutta ne ovat osa järjestötoimintaa. Onko niitä mahtunut sadan vuoden periodiin keskimääräistä enemmän tai vähemmän, sitä ei voi sanoa, Kaataja aprikoi.

– Mutta kun vaikeita asioita tulee eteen, insinöörit pyrkivät tekemään päätöksen. Ja kun se on tehty, päätöstä ei jäädä loputtomiin märehtimään, vaan insinöörit lähtevät kohti uusia haasteita. Insinöörit ovat ratkaisukeskeisiä, oli kyse sitten työelämästä tai järjestöelämästä.