Kesän kääntyessä kohti syksyä tilanne työmarkkinoilla on yhtä sumuinen kuin kesän alussa. Loman jälkeen olen osallistunut muun muassa Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n järjestämään tilaisuuteen, jossa Suomen Pankki kertoi näkemyksiään ja ennusteitaan tulevasta talouskehityksestä. Työ- ja elinkeinoministeriön Eurooppa-foorumin yhteydessä pidetyssä tilaisuudessa puolestaan pohdittiin Suomen työmarkkinamallia tulevaisuudessa.

Kumpikaan tilaisuus ei juuri vastauksia tarjonnut. Pikemminkin mieltä askarruttavien kysymysten määrä vain kasvoi. Molemmissa tilaisuuksissa puhuttiin inflaatiosta, energian hinnasta, Venäjän hyökkäyssodasta ja taantumasta. Haasteet ja uhkakuvat ovat selviä, mutta ei juuri muuta.

Yksi asia on kuitenkin aina varma: koskaan ei ole oikea aika vaatia ja saada palkansaajille palkankorotuksia. Tämä tarina tuli nytkin kuultua, perusteet vaan vaihtelivat. Kilpailukyvyllä ja sen säilyttämisellä on kuulemma merkitystä, mutta työnantajan mielestä esimerkiksi inflaatio ei vaikuta palkankorotustasoon.

Puheissa on paljon hyvää ja kaunista, mutta kun pintaa vähän raapii, puhujan tarkoitusperät kyllä valkenevat. Yksi asia, joka on verhoiltu kauniiden sanojen taakse, on yrittäjäriskin siirtäminen työntekijän kannettavaksi. Tämä paljastuu yhä selvemmin monien puheessa. Valitettavasti näyttää siltä, että osa poliitikoista on nielaissut tämän syötin.

Aika monella alalla hintoja on nostettu, vaikka tuotantokustannukset ovat pysyneet ennallaan tai nousseet vain marginaalisesti. Tämä tarkoittaa, että liikevoitto kasvaa. Toki löytyy aloja, joilla tuotantokustannukset ovat nousseet selvästi.

Hintoja on nyt helppo nostaa, kun se on yleisesti hyväksyttävää. Henkilöstökulut ovat monella teollisuuden alalla korkeintaan viidennes kokonaiskuluista. Jos tuotteen hintaa nostetaan 5 prosenttia ja palkkoja 5 prosenttia, siitä jää 4 prosenttia lisää liikevoittoa, jos muut kulut pysyvät samoina. Palkkakulujen nousua kuitenkin tunnutaan vartioitavan tarkemmin kuin mitään muita yrityksen kuluja.

Monet kaipaavat yhteistä sopimisen mallia, vaikka alat ovat ihan eri tilanteissa. Minua ihmetyttää, miksi esimerkiksi ravintolatyöntekijän, teollisuustyöntekijän ja tietotekniikkainsinöörin pitäisi saada prosentteina sama palkankorotus, vaikka on todennäköistä, että alojen välillä on eroavaisuuksia niin kustannuskilpailukyvyssä, tuottavuudessa kuin työnantajan kustannusrakenteessa. Aloilla on myös eroja siinä, kuinka palkankorotus voidaan siirtää palvelun tai tuotteen hintoihin.

Tulevat viikot näyttävät, pystymmekö löytämään asiallisen sovun ensi vuoden palkankorotuksista vai käykö niin, että suurin osa jäsenkunnastamme on marraskuun lopussa ilman työehtoja. Jäsenenä sinä voit vaikuttaa asiaan kertomalla oman näkemyksesi niin liitolle kuin työpaikalla.