Luuppi
It-kehittäjä rikkoo ennakkoluuloja
Mimmit koodaa -ryhmä näyttää esimerkkiä ja kannustaa naisia it-alalle.
Kahdeksan vuoden työuran jälkeen Reetta Siltasalmi-Kautto törmää edelleen samoihin vanhoihin it-alaa koskeviin ennakkoluuloihin. Häneltä kysytään Instagramissa jatkuvasti esimerkiksi, saako työpaikalla olla oma itsensä.
– Jos haluaa pukeutua pinkkiin, se on ihan fine. Itsekin teen niin, hän vastaa.
Toinen yleinen kysymys on, pärjääkö alalla, vaikka olisi ollut keskinkertainen matematiikassa.
– Ei itsellänikään ole ollut kymppiä matikassa, ja ihan hyvin on mennyt.
Tätä Siltasalmi-Kautto on tehnyt, edistänyt parin vuoden ajan monimuotoisuutta it-alalla. Ensi alkuun hän teki sitä vain omalla Instagram-tilillään, mutta vuoden ajan hän on aktivoitunut myös Mimmit koodaa -verkostossa.
Verkosto innostaa
Mimmit koodaa on vapaamuotoinen verkosto, joka tukee ensisijaisesti tyttöjen hakeutumista it-alalle. Verkosto järjestää tilaisuuksia, joissa kerrotaan kiinnostuneille alasta. Tilaisuudet ovat ilmaisia, eikä yhteisö maksa aktiiveille palkkaa.
Siltasalmi-Kautto teki verkoston Instagram-tilillä viikon mittaisen takeoverin eli kertoi omasta urapolustaan ja vastaili kiinnostuneiden kysymyksiin. Verkostoa seuraa Instagramissa reilut 5 500 käyttäjää.
Kysymyksiä esittävät sekä toisella asteella opiskelevat tytöt että vanhemmat alanvaihtajat. Sitkeässä elää myös luulo, että opiskelijan pitäisi osata koodata jo entuudestaan.
– Sitä vartenhan koulu on, että asiat opitaan siellä, Siltasalmi-Kautto tyrmää.
Seuraavaksi some-aktiivi aikoo keskittyä blogikirjoituksiin. Hän suunnittelee myös koulutustilaisuuden järjestämistä palvelumuotoilusta.
Isä antoi mallin
Siltasalmi-Kautolle it-alan valitseminen oli luontevaa, koska isä oli tietoliikennealan ammattilainen ja kotona pyöri aina uusinta tekniikkaa.
– Olen joutunut kuitenkin kipuilemaan sen kanssa, voinko olla sellainen kuin olen eli pukeutua vaaleanpunaiseen ja olla puhelias, rohkea ja suorapuheinen.
Omat epäilykset karisivat sitä mukaa, kun Siltasalmi-Kauton oma asiantuntijuus vahvistui.
– Huomasin, ettei sillä ole väliä, miltä näyttää. Toivon vain, ettei kenenkään muun tarvitse käydä yhtä kovaa koulua samasta asiasta.
Siltasalmi-Kautto valmistui tietoverkkotekniikan insinööriksi Jyväs- kylän ammattikorkeakoulusta ja työskentelee Erillisverkkojen Jyväskylän-toimipisteessä kehitys- suunnittelijana.
Nuorten ja alanvaihtajien kannustaminen on hänelle jo tuttua. Silti yleisön kommentit herkistävät vieläkin.
– Välillä meinaa itku tulla, kun joku on saanut minulta vertaistukea ja lähtenyt sen ansiosta opiskelemaan alaa.