Liedon frisbeegolfradan aloitusväylällä insinööri Miika Bergin driveri liitää kovaa ja luotisuoraan. Matkaa taittuu liki 80 metriä.

– Koria voi tavoitella jo seuraavalla heitolla, hitaasti, mutta vakaasti lentävällä putterilla.

Hän on viettänyt tällä viikolla jo useamman illan frisbeegolf-radoilla.

– Olen ulkoholisti. Työssäni ruutuaikaa on ihan tarpeeksi, joten haluan olla vapaa-aikana pihalla.

Berg heittää frisbeetä yksin, kavereidensa tai puolisonsa kanssa. Pientä vapaamuotoista frisbee-höntsäilyä voi tehdä myös Elmo-koiran kanssa.

– Mutta Elmoa ei voi ottaa edes pienelle radalle, se saa heti hepulin. Se ei ymmärrä lajin sääntöjä, hän naurahtaa.

Berg on hankkinut itselleen kilpailulisenssin, mutta amatööristatuksella. Viime vuonna hän osallistui myös insinöörien frisbeegolfin SM-kisoihin ja sijoittui neljänneksi.

Työasiat unohtuvat

Tänään Berg on radalla työkaverinsa, insinööri Tapani Koiviston kanssa. Miehet työskentelevät elektroniikkavalmistaja Telestellä tuotekehitystehtävissä.

Koivistolla edellisestä kerrasta on aikaa reilu vuosi. Hänen kätensä kipeytyi heitoista, mutta nyt se on jo paremmassa kunnossa.

– Minäkin tykkään lajin tarjoamasta ulkoilusta ja sosiaalisuudesta. Radalla pääsee myös varmasti irti työasioista, kun suorituksiin pitää keskittyä täysillä, Koivisto selittää.

Hänen aloitusheittonsa kopsahtaa puuhun, mikä ei ole lajissa mitenkään harvinaista. Suoritukseen vaikutti ehkä osaltaan pitkä tauko ja median läsnäolon synnyttämä jännitys. Koivisto kokoaa itsensä nopeasti ja on jo seuraavalla heitolla lähellä koria.

Analysoitavaa riittää

Bergin mielestä frisbeegolfissa on paljon apua insinöörimäisestä järjestelmällisestä ajattelusta.

– Kun teen virheen, analysoin, mistä se johtuu, jotta voin parantaa seuraavalla heitolla.

Mietittävää riittääkin, sillä kiekkoja on lukuisia eri tarkoituksiin, ja ne ovat erilaisia nopeudeltaan ja vakaudeltaan. Väylällä on myös harkittava, mistä ja miten puut ja muut maaston esteet on järkevintä ohittaa. Toisinaan valintoihin vaikuttavat myös tuuliolot.

– Rystyheitto menee suoraan ja kaartuu vasemmalle, kämmenheitto suoraan ja oikealle. Tämä johtuu kiekon pyörimissuunnasta, Berg analysoi.

Hän kertoo myös tutkivansa jo ennen kisoja huolellisesti väylien profiilit ja suunnittelevansa kiekkovalinnat niiden mukaan.

Matalan kynnyksen laji

Suomessa on arviolta jo noin 250 000 lajin harrastajaa. Frisbeegolfratoja on yli tuhat. Lajin suosio kasvoi erityisesti koronavuosina, kun monet sisäliikuntapaikat suljettiin.

Berg huomauttaa, että kynnys lähteä kokeilemaan frisbeegolfia on hyvin matala.

– Aloittelija pärjää hyvin jo parilla kiekolla: mid rangella eli midarilla sekä putterilla. Kiekot maksavat noin viisitoista euroa kappale. Youtube on opetusvideoita pullollaan, hän sanoo.

– Myytävänä on myös edullisia koreja, joilla heittoja voi harjoitella mökillä, Koivisto vinkkaa.

Oliko se holari?

Kierroksemme jatkuu. Jossakin vaiheessa Koiviston kiekko tarttuu puuhun, mutta se saadaan alas karahkan avulla. Yksi Bergin kiekoista hukkuu metsään.

– Periaatteessa kiekkoihin voisi asentaa löytämistä helpottavan sirun, mutta säännöt kieltävät sen. Kiekossa on kuitenkin puhelinnumeroni, joten ehkä se palautuu minulle, muiden harrastajien avulla, Berg kertoo.

Haasteita riittää mukavasti. Käy ilmi, että kaverukset käyvät etsimässä niitä jopa lisää heittämällä lähikentällään Kaarinan frisbeegolfradalla hohtokiekkoja pimeällä. Frisbeet hohtavat, mutta puut eivät.

Samassa vähän matkan päästä metsän siimeksestä kuuluu kovaa huutoa ja hihkuntaa.

– Siellä on tehty varmaan holari eli hole-in-one, Koivisto selittää.

Kiekkoa ei heitetä kädellä

Helpommalla väylällä toimittajakin rohkaistuu kokeilemaan. Hän saa lainaksi midarin ja ohjeen.

– Kiekkoa ei heitetä kädellä, vaan energia suunnataan etujalkaan, josta se siirtyy keskivartalon ja käden kautta kiekkoon.

Kiekko lentää suurin piirtein oikeaan suuntaan, mutta vaatimattomat 30 metriä. Kun seuraavalla heitolla taivalta taittuu hieman enemmän, kipinä alkaa viritä.

Tällä kertaa 18 reiän kiertämiseen kuluu aikaa pari tuntia, ja kävelyä kertyy reilu kolme kilometriä. Berg selvittää radan kolme alle ihannetuloksen, Koivistolla menee seitsemän yli.

Kierroksen jälkeen insinöörit suuntaavat vielä uudelleen metsään kadonnutta kiekkoa etsimään.