Porissa Sampo-Rosenlewin tehtaalla leikkuupuimuri on viimeistelyä vaille valmis. Laitteen etuosan leveä, viljan ahmaiseva leikkuupöytä kiinnitetään paikoilleen vasta koeajossa.

Insinööri, tuotannonsuunnittelija Mari Kivinen ja uusien tuotteiden suunnittelupäällikkö Juho Ryyppö kertovat, että juuri tällaiset koneet paiskivat elo–syyskuussa töitä Suomenkin pelloilla.

– Suomessa leikkuupuimurit ovat vuodessa noin 11 kuukautta käyttämättä, joten ne saavat odottaa pitkään h-hetkeään. Sitten, kun vilja on kypsää ja sää sopivan kuiva, koneilla riittää vipinää, Kivinen kuvailee.

Puintiin sopiva aikaikkuna voi olla hyvinkin pieni. Mikäli puimuri on yhteisomistuksessa, päädytään helposti tilanteeseen, että koneen pitäisi olla kahdessa paikassa samaan aikaan.

– Kun vilja on puitu, se kuivataan maatilan suuressa viljankuivaamossa säilyvyyden parantamiseksi. Kuivurikin on käytössä vain muutamia viikkoja vuodessa.

Sampo-Rosenlew valmistaa myös metsäkoneita, mutta me keskitymme nyt puimureihin. Korvissamme soi Juice Leskisen Syksyn sävel: nyt on elokuu ja minä olen viljaa.

Kohlimalla pääsee jyvälle

Tutkailemme leikkuupuimurin juonta tarkemmin Sampo-Rosenlewin koeviljelmille kehittämän pienemmän koneen äärellä. Kivinen kertoo, että perinteistä puintitekniikkaa kutsutaan kohlimiseksi.

– Leikkuupöytä nostaa viljankorren sopivaan asentoon ja leikkaa sen. Tämän jälkeen korsi matkaa laitteiston sisällä erilaisten puintikelojen läpi, ja jyvät irtoavat tähkistä.

Loput jyvät olkimassasta erotellaan kohlimilla. Ne tekevät polkevaa liikettä, joka heittelee olkimassaa ilmaan ja vie sitä eteenpäin. Jyvät johdetaan viljasäiliöön, ja olkisilppu lentää koneen takaosasta pellolle.

Kohlinkoneiden lisäksi Sampo-Rosenlewin tuoteperheeseen kuuluu myös hybridimalli, missä on kohlinlaitteiston sijaan kaksi root- toria.

– Irtipuiminen tapahtuu perinteisellä tavalla, mutta erottelua voidaan tehostaa roottorien avulla, Ryyppö kertoo.

Perinteinenkään leikkuupuimuri ei ole mikään ihan pieni investointi. Se lähtisi matkaamme, jos lompakosta löytyisi parisataatuhatta euroa ylimääräistä.

Asiakkaat toivovat perustekniikkaa

Maanviljelijöille on tärkeintä, että puimuri varmasti toimii silloin, kun sitä tarvitaan. Asiakkaat arvostavat myös koneiden helppoa puhdistettavuutta.

– Ja vaikka puimurit ovat isoja, niiden pitää olla riittävän keveitä, jotta ne eivät uppoa peltoon, Kivinen selittää.

Sampo-Rosenlewin Comia-tuoteperheen puimureissa käyttäjä voi valita yhdellä painalluksella asetukset eri viljalajeille. Yritys valmistaa myös edullisempia Verrato-koneita, perustekniikkaa ilman ylimääräisiä hienouksia.

Asiakkaat eivät aina oikein innostu esimerkiksi leikkuupuimureihin liittyvistä kännykkäsovelluksista.

– Varsinkin ulkomailla pellot sijaitsevat usein verkkojen ulottumattomissa.

Kotimaisilla koneilla kotimaista ruokaa

Sampo-Rosenlew on maamme ainoa leikkuupuimurien valmistaja.

– Myös huoltovarmuuden takia on tärkeä asia, että Suomessa on puimurivalmistaja. Nykyisessä maailmantilanteessa jokainen valtio haluaa, että sen ruoantuotanto tukitoimintoineen on omissa käsissä, Mari Kivinen miettii.

– Kotimainen puimurivalmistus auttaa osaltaan myös koneiden huollossa.

Sampo-Rosenlewin puimurituotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin. Yritys ei ole alan suurimpia toimijoita, mutta sen koneita käytetään niin Ukrainan, Kazakstanin kuin Brasiliankin viljavilla pelloilla. Merkittävin yksittäinen vientimaa on Algeria.

– Viemme Algeriaan pääasiassa puimureiden osia. Algerialaisilla on oma tehdas, joka valmistaa Sampo-puimureita Afrikan maihin, Kivinen kertoo.

Sampo-Rosenlewin omistaa nykyään intialaisyhtiö Mahindra & Mahindra ja yritys työllistää pari sataa henkeä.

Tuttuja tuotteita menneisyydestä

Kierroksemme Kokemäenjoen rannassa Rosenlewin historiallisissa tehdaskiinteistöissä jatkuu. Näissä samoissa tiloissa on valmistettu aikoinaan muun muassa legendaarisia Porin Matti -lämmitysuuneja, pesukoneita ja jääkaappeja.

Jääkiekon ystävät saattavat muistaa myös Rosenlewin Urheilijat, RU 38:n, Suomen mestarit 1960-luvun lopulta.

Rosenlew alkoi valmistaa leikkuupuimureita edeltäneitä, paikallaan pysyneitä puimakoneita jo noin sata vuotta sitten.

Leikkuupuimurien tuotanto käynnistyi 1950-luvun lopulla, ja nykyinen puimuritehdas perustettiin 1990-luvulla.

Puimamaisterien osaamiselle kysyntää

Kivinen ja Ryyppö uskovat, että puimureita valmistetaan Porissa myös tulevaisuudessa ja suomalaisten ”puimamaisterien” insinööriosaamiselle riittää kysyntää.

He arvioivat, että koneiden tekniikka kehittyy, mutta pienin askelin. Voi olla, että joudumme odottamaan vielä pitkään vaikkapa sähkökäyttöisten tai autonomisten puimureiden yleistymistä

– Sähköä ja latausinfrastruuktuuria ei ole saatavissa ihan joka pellon laidalle. Eikä ainakaan ison puimurin automatisoinnilla saada kovin paljon etuja, Juho Ryyppö sanoo.

– Toki voisi olla mahdollisista, että jonakin päivänä yhden ison puimurin sijasta pellolla pyörisi vaikkapa monta pientä puimuria, jotka kävisivät automaattisesti tyhjentämässä viljasäilönsä kärryihin, hän visioi.