Luuppi
Linnoja, laivoja ja lentokoneita
Legojen entisöijä metsästää kadonneita osia ja käyttää ultraäänipesuria.
Ledein valaistussa vitriinissä komeilee iso traktori-kaivinkone. Tekniikka- legosetti on Pasi Vähämartin kokoelman rakennussarjoista rakkain. Hän sai sen mummoltaan 1980-luvulla.
Traktorin Vähämartti on lapsena kasannut ja purkanut pari kolme kertaa, sillä paloista sai rakennusohjeilla koottua myös puimakoneen. Nyt traktori on päässyt parrasvaloon lapsuuden aikaisesta legolaatikosta.
– Legojen kokoaminen on aikamatka lapsuuteen. Paras vaihe on se, kun saa tunnistettua sarjan, johon irtonaiset osat kuuluvat.
Harrastustaan Vähämartti kutsuu legojen entisöinniksi. Hän koluaa vanhoja aarrearkkujaan ja kokoaa paloista alkuperäisten ohjeiden mukaisia settejä. Kolme vitriiniä on jo niitä täynnä.
– Näyttelytila on tässä vähän pullonkaulana. Odottelen, että saisin hankittua vielä pari vitriiniä lisää.
Kun uusi setti on valmis, Vähämartti ottaa siitä kuvia ja jakaa ystävilleen Facebookissa. Pitkällä aikavälillä on tarkoitus esitellä settejä laajalle yleisölle omassa blogissa. Rakennelmia voi esitellä ympäri maata järjestettävissä legotapahtumissa, ja netissä on historiallisiin setteihin keskittyneitä yhteisöjä.
– Minulla on rakenteilla laiva, jonka ohje löytyy laatikostani mutta jota ei löydy netistä. Ajattelin skannata sen, jotta myös muut voivat käyttää sitä.
Päättely paljastaa setin
Entisöinti alkaa lajittelemalla vanhoja, omia sekalaisia paloja. Erikoisimmista osista voi yrittää päätellä netissä olevien osaluetteloiden perusteella, mihin sarjaan palat kuuluvat.
– Minulla on yksi vesiskootteri, jonka tunnistamiseen tarvitsin kolme osaa.
Ennen kokoamista entisöijä puhdistaa osat ultraäänipesurilla. Jos likaa vielä jää, se irtoaa usein sähköhammasharjalla.
Aika muuttaa pysyvästi legojen väritystä. Siniset ja valkoiset palikat kellertyvät selvimmin, mutta niitä saa vaalennettua vetyperoksidilla ja uv-valolla. Fyysisiä vahinkoja ei korjaa mikään.
– Omat hampaat ovat legojen pahin vihollinen. Olen lapsena käyttänyt hampaita rakennelmia purkaessa.
Soihtu maksoi kolmekymppiä
Rakennussarjat maksavat uutena usein satasia, mutta käytetyt legot eivät ole välttämättä halvempia. Osia myydään esimerkiksi Bricklink-sivustolla. Yksittäiset, käytetyt erikoisosat maksavat keskimäärin euron luokkaa kappaleelta. Ja yhdessä legosetissä on monesti satoja paloja.
– Merirosvolaivastani oli hukkunut soihtu. Se taisi maksaa kolmekymppiä.
Vähämartin kokoelmaan kuuluu noin sata koottua settiä, ja kokoamista odottaa vielä noin 30 settiä. Kun viimeiset ovat valmiita, omien lapsuuden aikaisten legojen entisöintiurakka on valmis. Harrastus tuskin loppuu siihen.
– Onhan niitä legosettejä, joita lapsena toivoin mutta joita en saanut…