Työoikeuteen kuuluva lojaliteettivelvollisuus on oiva esimerkki: toisaalta se on työntekijälle säädetty velvollisuus, ja toisaalta työnantajan harkintavaltaa sitova oikeusperiaate.

Oikeusnormit jakautuvat sääntöihin ja periaatteisiin. Oikeusnormeilla tarkoitetaan kaikkia oikeudellisia sääntöjä ja periaatteita, joilla haetaan vastausta oikeudellisen ongelman tai juridisen kysymyksen ratkaisemiseen.

Näistä kahdesta oikeusnormin kategoriasta oikeussäännöt ovat erittäin helposti miellettäviä ja löydettäviä asioita. Niitä on kirjoitetusta säädösmassassa, kuten eduskunnan säätämistä laeissa tai vaikkapa ministeriön antamissa asetuksissa.

Yhteistä oikeussäännöille on kirjoitettu ulkoasu sekä niiden taustalla oleva taho, joka ne on antanut.

Oikeus elää yhteiskunnassa

Oikeusperiaatteet eroavat edellä kerrotuista, jonkin tietyn auktoriteetin säätämistä oikeussäännöistä. Oikeusperiaatteet ovat nimensä mukaisesti periaatteellisia kannanottoja, eräänlaisia arvoja ja arvostuksia oikeudellisen ilmiön ympärillä.

Oikeusperiaatteita on harvemmin kirjoitettu mihinkään lainsäädäntöön esiin, vaan ne elävät ja ilmenevät kirjoitetun säädösmassan ulkopuolella.

Oikeusperiaatteet toki ohjaavat kirjoitetun oikeussäännön tulkintaa. Ne määrittelevät tavoitteita, joita tulkitsijan pitää pyrkiä täyttämään.

Välillä tavoitteet toteutuvat, ja välillä eivät. Jos oikeus- säännöt toteutuvat laintulkinnassa väistämättömällä kaavalla ”joko-tai”, niin oikeusperiaatteet ilmenevät oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa aina ”enemmän tai vähemmän”.

Lojaliteettivelvollisuus edellyttää

Työoikeutta tunteva tietää, että työsopimuslaissa työntekijälle on säädettynä lojaliteettivelvollisuus.

Työsopimuslain mukaanhan ”työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa”.

Mainittu lainkohta on siis oikeussääntö, jos sitä halutaan lokeroida oikeusnormien maailmaan. Eduskunta on päättänyt, että työntekijällä pitää olla kyseinen velvollisuus, joten parlamentti on myös säätänyt lojaliteettivelvollisuuden lakiin kirjatuksi oikeussäännöksi.

Korkein oikeus (KKO), eli maamme ylin rikos- ja riita-asioita käsittelevä tuomioistuin, uskaltaa ilahduttavasti käyttää tuomioidensa perusteluina myös oikeusperiaatteita.

Korkein oikeus linjaa

Lojaliteettivelvollisuus on KKO:n viimeaikaisessa oikeuskäytännössä monesti vilahtanut perusteluteksteissä.

Sen ajatus on kuitenkin käännetty päälaelleen verrattuna työntekijän lojaliteettivelvollisuuteen: nyt se on työnantajaa sitova oikeusperiaate, jolla halutaan ilmentää työnantajan velvollisuutta toimia lojaalisti suhteessa työntekijään.

KKO:n toiminta on rohkeaa siksi, että oikeusperiaatteena lojaliteettivelvollisuus elää ilmassa, vailla kiinnittymistä säädöstekstiin.

Mutta juuri tämä ilmavuus antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden käyttää mainittua periaatetta oikeudenmukaisen lopputuloksen turvaavana normina.

Korkein oikeus ei luo uutta lainsäädäntöä, mikä sinällään olisikin kiellettyä, vaan se laajentaa tuomionsa perusteluita kohti periaatteiden, arvojen ja arvostusten maailmaa.