Juhannuksena mökkeiltiin ja syötiin makkaraa. Seu- raavaksi odotellaankin jo joulua, jolloin kokoonnutaan perheen kanssa yhteiseen pöytään. Nämä ovat pitkään olleet kaksi turvallista oletusta, jotka voi tehdä lähes suomalaisesta kuin suomalaisesta.

Näin yksinkertainen todellisuus ei sentään ole. Osa viihtyy juhannuksena kaupungissa, osalle joulu on yksinäistä tai täynnä työtä. Kaikki eivät edes juhli samoja pyhiä.

Suomalainen kulttuuri on pikkuhiljaa pirstoutunut. Herää kysymys, mikä meitä enää yhdistää.

– Suomalainen kulttuuri on ehkä pirstoutuneempi kuin vielä 1980– 1990-luvuilla mutta ei niin pirstoutunut kuin kuvittelemme sen olevan, toppuuttelee Euroopan historian professori Laura Kolbe.

Kolben mielestä nykyään korostuvat yksilöllinen elämäntapa, ihmisen omat valinnat ja vapautuminen sosiaalisista ja kulttuurisista siteistä.

– Todellisuudessa niistä on kuitenkin vaikea vapautua. Itsenäisyyspäivän vastaanottoa tai lätkän MM-finaalia katsoo edelleen 2,5 miljoonaa ihmistä.

Kolben luku on heitto. Yli kahteen miljoonaan katsojaan ovat Finnpane- lin mukaan yltäneet viime vuonna linnan juhlat, tv-uutiset ja Euroviisujen finaali. Jääkiekko ei yltänyt kärkikastiin – ehkä siksi, että Suomi jäi MM-kilpailuissa seitsemänneksi.

Demokratia yhdistää

Ihmisten vapaus toteuttaa itseään kumpuaa Kolben mukaan demokratiasta. Hän tähdentää, etteivät jaetut kulttuuriset tavat, kuten juhannuksen viettäminen mökillä, perustu välttämättä pakkoon. Kansalaiset vain kokevat mökkeilyn mielekkääksi.

– En usko pakkoon kulttuurin rakentajana, Kolbe painottaa.

Suomalaisille on professorin mukaan edelleen luontevaa liikkua luonnossa, saunoa alasti ja olla muiden ihmisten keskellä hiljaisuudessa vaivaantumatta.

Mökit korostuvat tarinoissa

Saunoja on maassa hieman vajaat kaksi miljoonaa, mökkejä reilut puoli miljoonaa. Paljon on myös näkymättömiä asioita, jotka jaamme kansalaisina.

– Nauramme aina, kun tulee uutinen, että olemme yhä maailman onnellisin kansa. Meillä on kuitenkin sellainen syvärakenne, että meillä on turvallista ja luotamme toisiimme ja järjestelmään. Luotamme siihen, että virkamiehet ja viranomaiset tekevät hommansa, eikä heitä voi lahjoa, Kolbe sanoo.

– Vaikea nähdä, että tämä olisi murtumassa, mutta sitähän emme tiedä.

Suomessa on vahva kansalaisyhteiskunta, ja ihmiset rakentavat luottamusta toimimalla jäseninä erilaisissa yhdistyksissä, kuten ammattiliitoissa. Kolbe epäilee, että tulevaisuudessa yhdistystoiminta saattaa hiipua ja korvautua teknisesti helpommilla ja projektikohtaisilla toteutuksilla, kuten Facebook-ryhmillä.

Maanpuolustus on toinen maata yhdistävä tekijä. Kutsunnat koskevat kaikkia miehiä, mutta varusmiespalveluksen suorittaminen on vapaa- ehtoista.

MTS:n eli Maanpuolustustiedo-tuksen suunnittelukunnan tämänvuotisen kyselyn perusteella 79 prosenttia suomalaisista pitää tarpeellisena puolustaa maata sotilaallisesti, jos maahan hyökätään. Se on kansainvälisesti iso luku, joskin pudotusta aiemmasta kyselystä oli muutama prosentti- yksikkö.

Kuplat syntyvät somessa

Television ja lehtien sijaan ihmiset seuraavat entistä enemmän sisältöä sosiaalisen median palveluista. Niissä sisältö valikoituu henkilökohtaisesti, ja erot eri henkilöiden näkemässä sisällössä ovat suuria.

Kulttuurihistorioitsija Rami Mähkä pitää vaikuttavimpana tekijänä käyttäjän ikää.

Facebook on leimallisesti keski- ikäisten palvelu. X eli entinen Twitter on profiloitunut ammattilaisten väliseen viestintään, mutta se on kanavana kärsinyt kiusaamisesta, trollauksesta ja polarisoitumisesta.

– 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä erimieliset kävivät vielä keskusteluja keskenään, mutta se on loppunut. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aiheuttamat reaktiot aiheuttivat kuplaantumista, Mähkä tiivistää.

Neutraaleimpana ja kansaa yhdistävimpänä mediana hän pitää kuvapainotteista Instagramia, jossa on verrattain vähän poliittista keskustelua.

– Sosiaalisen median arkipäiväistyminen yhdistää liiallisuuksiin asti meitä suomalaisia. Meitä jakava realisoituu myös somessa, koska siellä olemme omien hengenheimolaisten seurassa, Mähkä arvioi.

Ehkä me tarvitsemme nykyistä enemmän avoimia kohtaamisia. Huoltoaseman kuppilasta ja toriparlamentista puhutaan usein hieman vähän ylenkatseellisesti, mutta ainakin niissä on katsottava toista silmiin.