Raskaansarjan mestari
Vahtolainen raskaan kuljetuskaluston valmistaja VAK on kasvanut voimakkaasti. Yhtiön laaja tuotevalikoima ja ratkaisujen räätälöinti tuovat suunnittelijoille kiireitä.
VAK:n asentajat ovat tehneet viimeiset fiksailunsa. Uusi prototyyppi hinataan pihalle, nätisti vinoparkkiin, jotta aurinko kimaltelee sen valkoisista kyljistä.
Henkilöautoilijan mielestä trailerit ovat isoja, suurempia tai sitten ihan valtavia. Koolla on väliä, mutta raskaasta kalustosta löytyy toki muutenkin merkittäviä eroja.
Suunnittelu- ja tuotekehityspäällikkö Juuso Laine avaa prototyypin eli VAK eTrailerin lattiassa olevan luukun, josta avautuu näkymä sähkökäyttöiseen akseliin.
– Akseli ottaa jarrutuksissa ja rullauksissa talteen energiaa, mitä hyödynnetään sitten kiihdytyksissä sekä ylämäissä ja tulevaisuudessa ehkä myös kylmäkuljetuksissa kylmän tuottamisessa sähköllä. Idea on samantyyppinen kuin vaikkapa itselataavissa hybridihenkilöautoissa, hän kertoo.
Insinööri lisää, että tarkoituksena on saada eTrailer sarjatuotantoon vuonna 2025.
Yritys lähti pienestä liikkeelle
Perheyritys VAK sai alkunsa vuonna 1972, kun Lassi Virtanen perusti Virtasen Autokori Ky:n Vahdolle Turun lähelle. Ensimmäinen umpiperävaunu rakennettiin käytetylle alustalle, ja aluksi ideana oli palvella ennen kaikkea paikallisia kuljetus- yrittäjiä.
Nykyään yritys työllistää yli 500 henkeä ja pyörittää noin 100 miljoonan liikevaihtoa. Se on esimerkiksi lämpötilasäädellyn kuljetuskaluston markkinajohtaja Suomessa.
– Vahvuutemme on asiakaslähtöisyys. Meillä on hyvin laaja tuotevalikoima ja räätälöimme ratkaisujamme eri tarpeisiin. Esson baarissa sana on kiirinyt tehokkaasti kuljettajalta toiselle. Se on parasta mainosta tuotteillemme, myyntijohtaja, insinööri Matti Virtanen kuvailee.
Laine huomauttaa, että variointi haastaa myös suunnittelijat.
– Perustuotteemme on suunniteltu alusta pitäen niin, että niitä voidaan muunnella kustannustehokkaasti. Mutta sama asia pitää tietenkin huomioida, kun tuotekehityksessä mietitään aivan uusia tuotteita.
Kotimassa omanlaisensa tuotteet
Suomessa raskas kalusto on erilaista kuin esimerkiksi Etelä- ja Keski- Euroopassa.
– Lämpötilasäädeltyjä trailereita tarvitaan elintarvikekuljetuksissa kaikissa maissa. Mutta Suomen talvessa myös kappaletavarat pitää suojata jäätymiseltä, Laine mainitsee yhden esimerkin.
Pitkien välimatkojen maassa myös monipuolisuus on valttia:
– Meillä on tavallista, että samalla ajoneuvoyhdistelmällä kuljetetaan vaikkapa elintarvikkeita pohjoiseen ja sitten paluukuormassa terästä tai lankkua etelään.
Kuljetuskalustossa on eroja eri pohjoismaidenkin välillä.
– Suomessa ajoneuvoyhdistelmän maksimipituus on 34,5, Ruotsissa ja Norjassa 25,25 metriä. Meillä kulkee kerralla eniten kuormaa, mikä on tietenkin energiatehokasta.
Täytösasteet kuntoon
VAK:lla on myös ratkaisuja, joilla pyritään huolehtimaan, että kuormien täytösaste on kohdillaan.
Pysähdymme tehdashallilla tarkastelemaan elintarvikekuljetuksiin suunniteltua traileria, missä rullakkoja voidaan kuormata hydraulisesti nousevan välipohjan ansiosta kahteen tasoon ja minkä kattoakin voidaan nostaa lastauksen aikana tarpeen mukaan.
– Meillä on myös pilottiasteella sähköinen tuote, jolla kuljetusliikkeet voivat seurata ja optimoida täytösasteitaan, Laine mainitsee.
Liikenne on voimakkaassa murroksessa; henkilöautoissa täyssähköiset ja hybridiratkaisut ovat jo arkipäivää. Laine ja Virtanen kertovat, että myös raskas kalusto uudistuu: ehkä hitaammin, mutta väistämättä
– Markkinoilla on jo pieniä sähköisiä kuorma-autoja, ja myös vety on tulossa mukaan käyttövoimaksi.
Matkantekoa avustavien eTrailerien kysyntä todennäköisesti kasvaa. Lisäksi yleistyvät IoT-ratkaisut, joilla kuljetuksista kerätään tietoa, Laine miettii.
Insinööri monessa mukana
Laine pohtii, että hänen työssään palkitsevinta on monipuolisuus.
– Huolehdin, että suunnittelijoilla on hyvät edellytykset tehdä omaa työtään. On hienoa, että saan olla hyvin monessa mukana, yksittäisistä haasteista laajoihin tuotekehitysprojekteihin asti.
Hän on päivittäin yhteydessä niin myynnin, tuotannon kuin hankinnankin ihmisten kanssa.
Vastapainoa työlle tarjoaa perheen lisäksi erityisesti maastopyöräily. Pyörän perässä ei ole pientä vaunua.
– Maastopyöräily on loistava laji, sillä siinä pitää keskittyä tasan tarkkaan edessä olevaan maastoon, kiviin ja kantoihin. Työasioita ei ehdi miettiä, Laine naurahtaa.