Kun tulemme valtakunnansovittelijan toimistolle Bulevardille, meiltä kysytään, maistuuko kahvi. Kieltäydymme kohteliaasti, mutta se ei johdu solidaarisuudesta työriitojen sovitteluun osallistuvia kohtaan. Enemminkin syynä on kuuma kesäpäivä, jolloin raikas vesi maistuu paremmalta.,

Kysyjänä on valtakunnansovittelija Anu Sajavaara, joka on ollut tehtävässään vuoden verran. Ja kiirettä on pitänyt.

Valtakunnansovittelijan tehtävänä on lain mukaan työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen ja työriitojen sovittelu.

Sajavaara kiinnostui kaksijakoisesta roolista, kun hän pohti tehtävään hakeutumista.

– Erityisesti toimivuuden edistäminen kiinnosti, sillä ei tässä valtakunnassa kovin paljon ole ihmisiä, joiden tehtävänä on miettiä, miten saada järjestelmät toimimaan, hän sanoo.

– Rooli antaa mahdollisuuden tehdä ennakollista työtä, jotta tilanteet eivät kärjisty työriitoihin asti.

Aiemmalla urallaan Sajavaaralla on pitkä työkokemus erilaisista neuvottelutehtävistä Palvelualan työnantajat Paltassa, ja niissä tehtävissä hän on myös itse vieraillut valtakunnansovittelijan toimistossa.

Tunnettava ihmismieltä

Kokemuksensa perusteella Sajavaara nimeää sovittelijan tärkeiksi ominaisuusiksi työmarkkinan toiminnan ja suomalaisen neuvottelujärjestelmän tuntemisen sekä hyvän ihmistuntemuksen.

– Varsinainen asia ei ole välttämättä se, minkä tähden osapuolet tulevat valtakunnansovittelijan toimistoon. Usein näkyvissä on vain jäävuoren huippu, ja sovittelijan tehtävänä on yrittää tunnistaa se, mistä ongelmat oikeasti johtuvat.

Sajavaaran mukaan kyse on usein luottamuspulasta puolin ja toisin eikä asioita kyetä keskenään ratkaisemaan. Hän pitää olennaisena, että sovittelussa pystytään antamaan askelmerkkejä osapuolille myös tulevaisuuteen ja saamaan siten aikaan parempi keskusteluyhteys.

Sovittelija odottaa, että osapuolet tulevat Bulevardille hyvin valmistuneina ja he ovat miettineet, mikä on riidan ydin.

– Toivon, että he ovat yhteydessä jo ennen kuin sukset menevät pahasti ristiin eli voisi käydä juttelemassa sovittelijan kanssa jo ennen työtaisteluilmoitusta.

Bulevardilla osapuolten on myös aktiivisesti etsittävä yhdessä hyvää ratkaisua.

Sajavaara muistuttaa, ettei yksikään sovittelu ole jäänyt ratkaisematta, vaik- ka toisinaan on ollut hidastuksia ja takapakkeja.

Liiat tavoitteet vaikeutena

Sajavaara pitää hankalimpina tilanteita, joissa osapuolet lähtevät sovitteluun tavoitteilla, joita toinen osapuoli ei voi mitenkään hyväksyä. Sovittelija rakentaa ratkaisun osapuolten pöytään tuomien tarjousten ja ehdotusten pohjalta eikä hän itse keksi niitä. Joskus keskusteluun joudutaan heittämään kuitenkin uusi elementti, joka saattaa avata tien ratkaisuun.

Suurin yllätys nykyisessä työssä sovittelijalle on ollut syvä epäluottamus joillakin aloilla, ja se, että palkansaaja- ja työnantajaliitot eivät mahdu edes samaan huoneeseen.

– Olin tottunut, että liitot voivat neuvotella keskenään.

Sajavaara nostaa ennalta ehkäiseväksi toimeksi vapaaehtoisen sovittelun. Se on ollut mahdollista jo pitkään, mutta keväällä voimaan tulleessa lakiuudistuksessa se nostettiin omaksi kokonaisuudeksi.

Sajavaaran mielestä vapaaehtoisuus on toistaiseksi alihyödynnetty keino, vaikka sen avulla on pystytty välttämään työtaisteluja.

Toisaalta vapaaehtoisuuden huonona puolena voi nähdä sen, että jos aina turvaudutaan ulkopuoliseen apuun, osapuolet saattavat luulla, ettei itse tarvitse tehdä mitään.

Yhä useampi korkeasti koulutettu

Suomalainen työelämä on murroksessa, joka esimerkiksi hävittää toimihenkilötyötä ja painottaa enemmän korkeasti koulutettujen tarvetta.

Siitä johtuu Sajavaaran mielestä ratkottavissa vaikein kysymys eli liittojen rajariidat: kuka saa edustaa ja ketä? Liittojen ei ole helppoa luopua jäsenistöstään.

Sajavaara on kiinnittänyt huomiota siihen, että liittojen neuvottelijoissa on paljon vaihtuvuutta eivätkä he tunne toisiaan. Palkansaajapuoli valittaa toisinaan, että työnantajan puolen neuvottelijat eivät tunne alaa, mikä sinänsä voi pitää Sajavaarankin mielestä pitää paikkansa; nuoret vaihtavat työpaikkoja usein.

Toisaalta Sajavaara arvostaa henkilöitä, jotka ovat työskennelleet sekä palkansaaja- että työnantajapuolella. Hänen mielestään se avartaa mieltä hyvin.

– Teemme alalle yleistä sopimusta, mikä ei ole yrityksille aina ihan selvää, hän muistuttaa.

Sajavaara hämmästelee myös osan neuvottelijoiden kommentteja, jossa he kertovat olevansa vain sopimus- neuvottelijoita.

– Minulle kukaan ei ole vain sopimusneuvottelija, vaan hän on alansa edustaja, jonka pitää löytää alan ydin ja tehdä alan menestyksen eteen työtä.