Lakshan Costa tekee työnsä läppärillä mutta istuu mieluiten toimistolla työkavereidensa kanssa.
Lakshan Costa tekee työnsä läppärillä mutta istuu mieluiten toimistolla työkavereidensa kanssa.

Kolmas kerta

toden sanoo

Srilankalainen it-osaaja löysi paikkansa Suomesta ja kehittää nyt pankin mobiilipalveluita.

Srilankalainen Lakshan Costa ei osannut kotimaassaan aavistaa, että elämä löysi uomansa Suomesta. Hän lähti paremman elämän toivossa vuonna 2016 Dubaihin ja 2020 Tallinnaan ennen kuin asettui reilu vuosi sitten Tampereelle.

Costa työskentelee vaasalaisella Regtechillä, joka kehittää ohjelmistoja omistajalleen Svea-pankille. Costan tehtävänä on pankin asiakkaiden mobiilimaksujen helpottaminen. Hän hallitsee full stack -kehityksen, pilviteknologiaa ja useita ohjelmointikieliä.

Nelisen päivää viikosta Costa asuu vuokrayksiössä Vaasassa, jossa on yrityksen toimisto.

– Vaasassa on upeat rannat. Ajan iltaisin maastopyörällä metsäpolkuja pitkin.

Viikonlopuiksi hän palaa kotiin Tampereelle, jossa asuvat perhe ja ystävät.

Suomesta Costa kuuli ensi kerran vaimonsa kaverilta. Kun he vierailivat tämän luona Tampereella ensimmäisen kerran, maahan muuttaminen tuntui mahdolliselta.

– Tajusin, että Suomessa on hyvät hyvinvointipalvelut sekä lastenkasvatus- ja opiskelumahdollisuudet.

Bändi sekoittaa kulttuureja

Lauantaisin Tampereella harjoittelee Peacemakers-bändi, jossa Costa soittaa kitaraa. Kolme muuta jäsentä on srilankalaisia, mutta pianisti on suomalainen.

– Soitamme srilankalaista perinnemusiikkia ja länsimaisia englanninkielisiä kappaleita. Jossain vaiheessa lisäämme repertuaariimme vielä suomenkielisiä lauluja, jolloin saamme hienon soittolistan.

Kotiutuminen Suomeen on sujunut hyvin, ja pirkanmaalaiset perinteet ovat tulleet tutuiksi.

– Olemme käyneet ravintolassa Pirkkalan Prismassa ja maistaneet muutaman kerran mustaamakkaraa. Se on oikein hyvää. Pidän myös kermaisesta lohesta ja perunamuusista.

Kolmessa muussa maassa asunut Costa uskoo jäävänsä perheineen Suomeen. Hän on tietoinen siitä, että joissakin maissa hän ansaitsisi samalla työllä vielä enemmän, mutta se ei ole päällimmäisenä mielessä.

– Suomessa perheen ja vapaa-ajan sekä työn välinen tasapaino on paras, ja täällä on laaja kansainvälinen yhteisö.

Koulutus onnistuu työn ohessa

Vielä alkuvuodesta Costa työskenteli ohjelmistokehittäjänä Silo AI:llä Tampereella. Sitä ennen hän kehitti ohjelmia Seven Principlesillä Tallinnassa, Mangosoft Solutionsilla Sri Lankassa ja ITS the 1 Solutionsilla Dubaissa.

Koulutus on saatu eri puolilta maailmaa. Hän on suorittanut Sri Lankassa verkko-ohjelmistotekniikan diplomin Esoft Metro Campuksella ja matemaattis-luonnontieteellisen opintokokonaisuuden Joseph Vaz -opistossa.

Costa suorittaa parhaillaan tietojenkäsittelytieteen opintoja lontoolaisessa BCS-opistossa työnsä ohessa ja käy tarvittaessa paikalla. Tavoitteena on maisterintutkinto.

– Kaverini ovat suorittaneet tutkinnon työn ohessa, ja he neuvoivat minua pyytämään työnantajalta mahdollisuutta käyttää työaikaa opintoihin. Sain luvan käyttää työaikaa tiettyihin opintomoduuleihin.

Suomen opinnot odottavat

Perheeseen kuuluu srilankalainen vaimo ja viisivuotias lapsi. Siteet ovat vahvat aiempiin asuinpaikkoihin. Veli ja vanhemmat asuvat synnyinmaassa, ja Virossa muodostui tiivis työporukka, johon Costa pitää edelleen yhteyttä.

Vaimo sai suoritettua Virossa maisterintutkinnon kansainvälisistä suhteista, mutta Suomessa hän havahtui siihen, että tasoaan vastaavien töiden saaminen edellyttää suomen kielen taitoa. Siksi hän on loppukesästä menossa kansallisuuteen oikeuttavaan kielikokeeseen.

Myös Costa aloittaa syksyllä aikuisopiston suomen kielenopinnot Vaasan kansalaisopistossa.

– Kansallisuus on yksi tavoite, mutta pitää ensin opetella kieli. Se vaatii enemmän harjoitusta kuin opintoja, joten pitää alkaa puhua sitä paikallisten kanssa.

Costa ei ollut ehtinyt kerryttää kesäksi lomia, mutta hän ehti telttailla perheensä ja ystäviensä kanssa viikonloppureissulla Toivolansaaren leirintäalueella. Paikallinen luonto on nyt askeleen tutumpaa.

Costan kokemukset maailmalta

Colombo ja Negombo, SRI LANKA 

Asui 1989–2016 ja 2019

– Kun työpaikalle tulee uusi ihminen, tästä tulee muutamassa viikossa automaattisesti ystävä. Juhlapäiviä ja illanistujaisia vietetään yhdessä, ja laskut jaetaan. Toisin Sri Lankasta Suomeen ilonpidon ja ystävyyden työyhteisössä.

Palkka: 8 000 euroa bruttona vuodessa

Dubai, ARABIEMIRAATIT

Asui 2016–2019

– Työelämä Dubaissa on loisteliasta mutta vaativaa. Ylitöitä on välillä tehtävä, kuten silloin, kun pääsee osallistumaan maailmannäyttelyihin. Tuloveroa tai muita veroja ei ole, joten elektroniikka ja elintarvikkeet ovat halpoja. Työnantaja maksaa terveysvakuutuksen. Sitä vastoin asuminen on kallista.

Palkka: 16 000 euroa bruttona/nettona vuodessa

Tallinna, VIRO

Asui 2019–2022

– Paras tiimi, jossa olen koskaan työskennellyt, oli täällä. Toimimme scrum-menetelmällä ja vaihdoimme päivittäin kuulumiset ja haasteet. Tämän tuen haluaisin Suomeen. Asuminen oli halpaa, ja valtio tarjosi paikallisliikenteen ja terveydenhuollon.

Palkka: 40 000 euroa bruttona vuodessa