jäsenpiste
Hae jäsenmaksualennusta ajoissa
TEKSTI: Jarkko Ursin, palvelupäällikkö
Jos elämäntilanteesi muuttuu, Insinööriliitto-yhteisön jäsenmaksusta on mahdollista saada alennusta. Se voidaan myöntää alennusperusteen ajalle täysille kalenterikuukausille.
Alennusta voi hakea enintään kuluvan vuoden loppuun saakka. Jos päättymisaika ei ole tiedossa, alennus myönnetään oletuksena kuudelle kalenterikuukaudelle, kuitenkin enintään kuluvan vuoden loppuun saakka.
Pysyvästi eläkkeelle siirtyneelle myönnetään hakemuksesta eläkeläisjäsenyys. Eläkeläisjäsenyys voi alkaa aikaisintaan siitä eläkekuukaudesta, jolloin työttömyyskassa kauttamme ei ole enää voimassa.
Eläkkeelle siirtyjän pitää ilmoittaa kirjallisesti työttömyyskassan jäsenyyden päättämisestä samalla eläkejäse- nyyshakemuksen yhteydessä.
Eläkeläisjäsenyyttä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse: asiakaspalvelu@ilry.fi. Jäsenmaksualennusta voi hakea, jos jäät työttömäksi, siirtyy varusmies- tai siviilipalvelukseen, vuorotteluvapaalle tai palkattomalle perhevapaalle.
Myös pitkäaikainen sairausloma, ulkomailla oleskelu tai päätoiminen opiskelu ovat jäsenmaksualennukseen oikeuttavia perusteita.
Tämän vuoden jäsenmaksualennuksia on haettava vuoden loppuun mennessä.
Toimi kuitenkin heti, jos alennusperuste on olemassa, etkä ole vielä hakenut alennusta. Näin vältyt vuoden lopun käsittelyruuhkalta ja saat jäsenmaksualennuksen heti hyödyksesi.
Jäsenmaksualennuksen myöntäminen kullekin vuodelle edellyttää, että jäsenmaksut ovat maksettuna aikaisemmilta vuosilta.
■ Lue lisää: www.ilry.fi/alennus
Hae alennusta
• Kuluvan vuoden jäsenmaksualennuksia pitää hakea 31.12. mennessä.
• Asiakaspalvelu käsittelee hakemuksesi, minkä jälkeen saat alennuspäätöksesi ja mahdollisen korjatun jäsenmaksulaskusi.
Sadun jäsenkokemus pankkieduista
TEKSTI: Ani Pekkanen, markkinointikoordinaattori
Insinööriliiton jäsen oli kyllästynyt oman pankkinsa palveluihin. Satu kertoo, että perheen tarkoituksena oli kartoittaa muita pankkeja.
– Kävimme Danske Bankin kanssa pitkään neuvotteluja, mutta uusien lainojen ehdot olivat muuttuneen maailmantilanteen takia paljon huonommat kuin vanhan lainamme ehdot. Parin vuoden jälkeen kävi kuitenkin niin, että lähti käyntiin avioeroprosessi ja uuden asuntolainan saaminen oli edessä.
– Tiesin, että liitolla oli yhteistyösopimus Danske Bankin kanssa. Otin yhteyttä samaan pankkineuvojaan, jonka kanssa olimme aiemmin neuvotelleet.
– Sain niin hyvää palvelua, hyviä neuvoja ja kilpailukykyisen lainatarjouksen, että otin lainan heiltä. Kaikki oli neuvoteltavissa ja tuntui, että oli oikeasti halu auttaa vähän hankalassakin tilanteessa.
– Olen koittanut lisätä työkavereiden tietoisuutta nimenomaan liiton ja Dansken yhteistyöstä, mikä on oikeasti kiva juttu.
■ Lue lisää: ilry.fi/pankkipalvelut