Kesätöistä potkua valmistumisen jälkeiselle työuralle
Parhaimmillaan kesätöissä pääsee jo opiskeluaikana kiinni valmistuneen insinöörin työtehtäviin. Näin kävi turku-laiselle Kristian Suomiselle.
Raision teollisuusalueella sijaitsee harmaa toimistorakennus. Vähäeleinen rakennus pitää kuitenkin sisällään suuren määrän suomalaista vienti- ja insinööriosaamista. Kyseinen Val- metin toimipiste oli myös turkulaisen Kristian Suomisen työpaikka tänä kesänä. Suominen opiskelee neljättä vuotta konetekniikkaa Turun Ammattikorkeakoulussa.
– Tein töitä traineena voimalaitosten layout-suunnittelun parissa muiden Valmetin ammattilaisten kanssa. Layout-suunnittelu tarkoittaa esimerkiksi voimalaitokseen asennettavien laitteiden, putkistojen, kanavistojen ja muiden osien sijoittamista – mikä menee minne ja miksi.
Suomisen mukaan merkittävä osa voimalaitostoiminnasta nykyisin on vanhojen laitosten modernisointia esimerkiksi bioenergiaa hyödyntäviksi fossiilisten polttoaineiden sijasta.
Valmetin pitkä historia pitää sisällään aseiden, lentokoneiden ja laivojen valmistusta. Tunnetuin Valmet on paperikoneistaan. Valmet on maailman johtava prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittaja ja kehittäjä sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle.
Valmet on merkittävä insinöörien työllistäjä niin Suomessa kuin ulkomailla. Yhteensä yrityksellä on työntekijöitä jo 17 000.
– Lähes joka alan insinööreille on Valmetilla töitä. Esimerkkeinä energia- ja ympäristötekniikan insinöörejä, prosessi-insinöörejä, bio- ja kemiantekniikan insinöörejä sekä toki tieto- ja viestintätekniikan insinöörejä automaatiojärjestelmien myötä, Suominen listaa.
– En usko, että on montaa insinöörikoulutusta, jolla ei olisi virkaa Valmetilla.
Kesällä vaihtelevia työvaiheita
Suurien voimalaitosten tuotantotilojen järjestäminen lukuisine eri osineen vaatii useita suunnittelukierroksia. Suominen osallistui traineena täysimääräisesti layout-suunnitteluun ja piirtämiseen.
Hänen mukaansa jokainen projekti oli uniikki, ja hän toimi muutamassa projektissa erilaisissa rooleissa.
– Tein piirustuksia, ja lisäsin asioita 3d-malleihin. Otin esimerkiksi asiakkaan piirustuksen laitteesta, mallinsin laitteen ja sijoitin sen laitokseen.
Joskus lähtötiedot olivat niukat ja mallintaminen vaati paljon työtä.
– Aluksi saatettiin tietää vain xyz-mitat, mutta sehän ei kerro ollenkaan, minkä muotoinen laite on, missä on tuloja ja lähtöjä, tai tuleeko jotain liitäntöjä. Nämä täytyi sitten itse osasta lisätä sinne malliin.
Perehdytys ja vastuu ilahduttivat
Työilmapiiri kesätöissä oli hyvä. Valmetin trainee-ohjelmassa on Suomisen mukaan perusteellinen perehdytys, ja jokaiselle traineelle osoitetaan henkilökohtainen ”buddy” eli eräänlainen lähityökaveri, joka auttaa ja katsoo, että töissä pääsee sujuvasti alkuun. Myös vastuuta annettiin kesän mittaan.
– Yhdessä kohtaa tuli ehdotus, että voisin tulla tekemään erästä asiaa. Kaikissa piirustuksissa on merkinnät kenen tekemä, tarkastama ja hyväksymä kyseinen piirustus on.
Nyt Suomisen nimi on tässä piirustuksessa eli hän laati käyttöön tulevia piirustuksia siinä missä muutkin työntekijät.
Opinnot hyödyksi työssä
Aikaisemmin Suominen on työskennellyt muun muassa päivittäistavarakaupassa sekä kesätöissä metallialan yrityksessä. Viime vuonna hän oli työnjohdon tehtävissä Stera Technologiesilla.
Opintojen aikana hankitusta osaamisesta oli suoraa hyötyä työtehtävissä – jopa ensimmäisiltä kursseilta asti.
– Ensimmäisellä lukukaudella oli tuotedokumentaation kurssi, jolla katsottiin piirustuspohjia ja miten niihin tehdään merkintöjä. Myös 3D-mallinnusohjelmat toimivat lopulta melko samalla tavalla.
Suominen hyödynsi kesätyössä jonkin verran myös matematiikkaa, esimerkiksi trigonometriaa.
Järjestötoiminta tuo näkemystä
Lisäksi kokemusta on karttunut järjestötoiminnasta. Suominen toimii tänä vuonna Turun Insinööriopiskelijat TIO:n puheenjohtajana. Esimerkiksi tapahtumien järjestämisen voi nähdä projektityönä, josta saa myös työelämässä tarvittavia taitoja. Suominen myös kiittelee vuolaasti Turun mainiota insinöörikulttuuria.
– TIO:ssa olin viime vuonna tapahtumavastaava ja tänä vuonna puheenjohtaja. Sieltä on tullut vahva näkemys siitä, mitä projektiorganisaatio voi olla pienessä mittakaavassa.
Ihmisjohtaminen ja ihmisten kanssa toimiminen ovat Suomiselle avainasemassa. Nopea reagointi muuttuviin tilanteisiin on tullut hyvin tutuksi.
Aktiivina monessa yhdistyksessä
Vapaa-ajallaan Suominen pitää kansallispuistoissa liikkumisesta sekä tietokonepelaamisesta.
Lisäksi hän on aktiivi Salon Seudun Reserviläisissä, jossa Suominen johtaa reserviläisten kenttäammuntoja.
– Tuntuu, että yhdistyshommat vievät joka paikkaan, Suominen naurahtaa.