Ida Korpisalo on tutustunut molekyylidiagnostiikkaan kesän aikana.
Ida Korpisalo on tutustunut molekyylidiagnostiikkaan kesän aikana.

Viimeinen

lukuvuosi alkaa

Koronavirusepidemia vei Ida Korpisalolta joitakin kesätyömahdollisuuksia, mutta korona myös toi kesäharjoittelupaikan.

Keväällä monet opiskelijat elivät epävarmuudessa, kuinka he viettävät kesänsä. Poikkeuksellisen usea joutui jännittämään, onko kesällä töitä, vaikka niitä saattoi olla luvassa alkuvuodesta. Osa yrityksistä perui aiemmin sovitut kesäharjoittelut. Osa opiskelijoista joutui odottamaan tietoa työpaikasta aivan toukokuun loppuun.

Bio- ja kemian tekniikan opiskelija Ida Korpisalokin ehti jo ajatella, että kesällä ei ole töitä. Viime hetkellä hän sai kutsun videohaastatteluun, jonka seurauksena laboratorioanalyytikkoharjoittelijan tehtävät alkoivat kesäkuussa.

Korpisalo työskentelee Mobidiagin tuotannon laboratoriossa. Työtehtä- viin kuuluu tuotannon laadunvalvontaosaston laboratoriotyöt, tulosten analysointi ja raportointi. Hän on osa viiden hengen tiimiä, joka vastaa yrityksen tuottamien koronatestien laadunvalvonnasta.

– Ensimmäisestä päivästä lähtien minulla on ollut olo, että on kiva tulla töihin. Jos tarvitsen apua tai neuvoja, saan aina eikä pyynnöissä tarvitse arkailla, Korpisalo kertoo.

Suomessa on vahvaa osaamista

Mobidiag on nopeasti kasvava suomalaisranskalainen molekyylidiagnostiikan yhtiö. Molekyylidiagnostiikan ratkaisuja hyödynnetään taisteluissa esimerkiksi infektiotautien, kuten tällä hetkellä covid-19-tautia ja mikrobilääkeresistenssin leviämistä vastaan. Yrityksellä on useita tuotteita markkinoilla kliinisille laboratorioille eri maissa.

Työntekijöitä on yhteensä noin 150; Espoossa sijaitsee pääkonttori, ja tytäryhtiöitä on Ranskassa, Isossa- Britanniassa ja Ruotsissa.

Kuluva kesä on toinen oman alan töissä neljännen lukuvuoden aloittavalle opiskelijalle. Vuosi sitten Korpisalo oli kesäharjoittelijana polyeteeni- ja polypropeenimuoveja valmistavassa Borealis Polymersilla sähkö- ja instrumenttikunnossapidon osastolla.

– Tämän kesän työt ovat haastavampia kuin viimevuotiset, Korpi- salo arvioi.

Kemia ei ollut itsestäänselvyys

Kuvataidelukion jälkeen Korpisalo ei tiennyt, mitä aikoisi opiskella. Luonnontieteellisiä aineita hän oli opiskellut lukion minimimäärän. Kaksi välivuotta vierähti huoltoaseman kassalla.

Töiden ohella hän meni iltalukioon, ja aloitti opinnot kemiasta, joka vei mukanaan. Eri vaihtoehtoja pohdittuaan hän päätti lähteä opiskelemaan bio- ja kemiantekniikkaa ammattikorkeakouluun. Myös työllistymismahdollisuudet painoivat valinnassa.

Työskentely on muuttanut käsitystä opintoalasta paljon.

– Eniten olen saanut vahvistusta käsitykselle, kuinka laaja kemian ala voi olla ja kuinka paljon työllistymismahdollisuuksia voi olla, Korpisalo kertoo.

– Mobidiagin työ on ruokkinut erityisesti kiinnostusta molekyylidiagnostiikkaan ja uusiin innovaatioihin. Haluan jatkaa tällä tiellä.

Opinnoista hyötyä työhön

Bio- ja kemiantekniikan opintoihin kuuluvat laboratoriotyön perusteet ovat mahdollistaneet työskentelyn Mobidiagilla. Korpisalon mukaan opinnoissa on paljon projektitöitä ja sitä kautta opittu itsenäinen työskentelyote on auttanut kesäharjoittelussa.

Korpisalo on tyytyväinen kesän antiin. Hän muistelee töiden alkua kolmisen kuukautta sitten:

– Ensimmäisten päivien jälkeen tulin töistä kotiin ja olin avain loppu, koska oli tullut niin paljon uutta asiaa. Tuntui, ettei aivoissa riitä kapasiteettiä muistaa kaikkea.

Kun hän jokin aika sitten mietti uudelleen asiaa, hän huomasi, kuinka paljon kesän aikana on oppinut. Osaa asioista ei olisi voinut opintojen yhteydessä oppia.

– Parasta kesässä oli, että sain mahdollisuuden tehdä tätä työtä ja kantaa korteni kekoon koronaepidemian vastaisessa taistelussa.

Töitä ja opintoja rinnakkain

Kuun vaihteessa alkavat jälleen opinnot ja Korpisalon viimeinen lukuvuosi. Siitä on tulossa kiireinen, sillä elokuussa hän solmi uuden työsopimuksen: laboratorioanalyytikkoharjoittelijan tehtävä jatkuu osa-aikaisena vuoden loppuun saakka.

Kun työn ja opintojen lisäksi hän toimii aktiivina opiskelijatoiminnassa, ylimääräistä vapaa-aikaa ei tarvitse murehtia. Vastapainona arjen aherrukselle on ajan vietto ystävien ja perheen kanssa.

– Voimavaroja tuo myös rakas koira, jonka kanssa yksi metsälenkkikin tekee ihmeitä jaksamiselle, paljasjalkainen helsinkiläinen kertoo.

Keväällä valmistumisen jälkeen Korpisalo tähtää jatko-opintoihin joko saman tien tai muutaman työvuoden jälkeen.

– Olisi mahtavaa työskennellä tiimissä, joka tutkii uusia mahdollisuuksia parantaa, hoitaa tai kehittää ihmisten elämää molekyylidiagnostiikan alalla, opiskelija haaveilee tulevaisuudestaan.