Lisää
löylyä!
Insinööri Joonas Hintikka suunnittelee saunatuotteita Harvialla. Vapaa-aikanakin kiuas lämpiää useana iltana viikossa.
Ensimmäisen saunansa Joonas Hintikka rakensi Keiteleen rantaan jo 10-vuotiaana pikkupoikana.
– Löysimme kavereiden kanssa tyhjän öljytynnyrin puolikkaan. Teimme siitä kiukaan, jonka ympärille viritimme pressun. Ihan hyvät löylyt tuli, hän naurahtaa.
Nykyään Hintikka työskentelee Harvialla tuotekehitysinsinöörinä.
– Unelmahomma. Pomo on rohkaissut käyttämään mielikuvitusta ja kokeilemaan villejäkin ideoita. Meillä on paja, jossa voimme vapaasti hitsailla ja väännellä peltiä, rakentaa erilaisia prototyyppejä, kiukaiden lisäksi vaikkapa löylykauhoja tai höyrygeneraattoreita.
Koronarajoitusten takia vierailijat eivät pääse tällä kertaa vierailemaan tuotekehityslaboratoriossa, mutta näyttelyhalli on avoinna.
Hintikka on lämmittänyt myös tehtaan pihalla olevan koesaunan. Paljussakin on vettä. Vain järvi ja rannassa huuteleva kuikka puuttuvat.
Kiukaan voi keksiä uudelleen
Vaikka kiuas on ikivanha innovaatio, niin siinä riittää edelleen keksittävää.
Puukiukaiden tuotekehityksessä tähdätään erityisesti puun polton päästöjen pienentämiseen.
– Uudessa Legend 240 Green Flame -kiukaassamme puunpolton pienhiukkaspäästöt ovat viidenneksen aikaisempaa alhaisemmat ja häkäpäästöt 70 prosenttia pienemmät, Hintikka selventää.
– Ilmaa ohjataan tulipesään uudella tavalla, minkä ansiosta palaminen tapahtuu entistä puhtaammin.
Sähkökiukaissa tuotekehitystyö keskittyy ennen kaikkea designiin. Viime vuosina suosioon ovat nousseet erityisesti pylväsmalliset ja isolla kivimassalla varustetut kiukaat.
– Sähkökiukaiden itse perustekniikka on hyvin yksinkertaista. Mutta kehitämme jatkuvasti esimerkiksi kiukaiden kauko-ohjausominaisuuksia.
Saunoilla on kysyntää ulkomailla
Tuotekehitystä tehdään paitsi Suomen myös ulkomaiden markkinat mielessä. Harvia oli viime vuonna 74,1 miljoonan euron liikevaihdollaan maailman johtava kansainvälinen sauna- ja spa-alan toimija.
Yhtiö on viime aikoina myös kasvanut voimakkaasti. Tänä vuonna se osti suuren saksalaiskilpailijansa EOS Groupin. Puolitoista vuotta sitten Harvia hankki omistukseensa yhdysvaltalaisen Almost Heaven Saunas LLC:n liiketoiminnan.
Harvialla on vientiä yli 80 maahan. Näyttelyhallissa huomaamme, että esimerkiksi Venäjälle suunnattuja kiukaita markkinoidaan itänaapurissa suositun, näyttelijä Ville Haapasalon kasvoilla.
– Kansainvälisyys tarkoittaa sitäkin, että tuotannossa joudutaan ottamaan huomioon eri maiden erilaiset sähkö- ja rakentamisstandardit, Hintikka sanoo.
Yrityksellä on juhlavuosi. Yhtiön perustaja Tapani Harvia valmisti ensimmäiset puulämmitteiset kiukaansa perheelleen ja ystävilleen vuonna 1950.
Kollegat täydentävät osaamista
Suomalaiset saattavat ajatella, että sauna on suomalainen keksintö. Tosiasiassa ympäri maailmaa on syntynyt toisistaan riippumatta monia erilaisia hikoilu- ja saunakulttuureja. Koko maailmassa on arviolta yli 15 miljoonaa saunaa.
Saunatyyppi, jossa kiukaalle heitetään vettä, on säilynyt parhaiten juuri Suomessa – ja Venäjällä.
Missään muualla kuin Suomessa saunalla ei taida olla yhtä keskeistä osaa arkielämässä.
Hintikka miettii, että ulkomaalaiset kollegat täydentävät hyvin Muuramen tuotesuunnittelijoiden osaamista.
Yhtiön repertuaariin kuuluvatkin kiukaiden ohella maailman eri sauna- ja spa-kulttuureihin sopivat saunahuoneet: infra-puna- ja höyrysaunat, spa-moduulit sekä saunan sisustusratkaisut lauteista kaiuttimiin ja valaistukseen.
– Keskieurooppalaiset ovat hyviä rakentamaan esimerkiksi siellä suosittuja infrapunasaunoja. Almost Heaven on puolestaan erikoistunut tekemään kokonaisia saunaratkaisuja, joissa käytetään Harvian tuotteita.
Infrapunasaunassa lämpötila on vain noin 40–50 astetta, mutta voimakas infrapunasäteily lämmittää tehokkaasti kehoa ja aiheuttaa hikoilua.
Työtä hyvän asian puolesta
Joonas Hintikka heittää lisää löylyä kiukaalle. Koesauna on tänään päällä näytösluontoisesti. Kotona ja kesämökillä sauna lämpiää kuulemma usein kolmekin kertaa viikossa.
– Saunassa voin olla ihan rauhassa ja rentoutua. Ja sauna on tosiaan ollut läsnä elämässäni lapsuudesta lähtien. Muistan hyvin, miten esimerkiksi pikkupoikana juttelin papan kanssa lauteilla maailman menosta.
Työ kiukaiden parissa ei ole vähentänyt Hintikan saunainnostusta, vaan jopa syventänyt sitä.
– Tuntuu hyvältä, että voin viedä osaltani eteenpäin perinteitä ja saan tehdä töitä suomalaisille niin tärkeän asian kanssa, Hintikka miettii.