Pulmat

Tiukka trio


1.
Claude Chappe´n kehittämä semafori oli käytössä useissa Euroopan maissa 1800-luvulla ja sitä pidettiin aikanaan merkittävänä keksintönä. Mikä semafori oli?

2. Hollantia ei turhaan kutsuta Alankomaiksi, sillä maata on vallattu mereltä padoilla ja valleilla. Kuinka suuri osa maan pinta-alasta on alempana kuin merenpinta?

3. Villen isä aikoi noutaa Pekon koulusta klo 15.00, mutta koulu päättyi jo klo 14.00, jolloin Ville päätti lähteä kävelemään kotiin päin. Mihin aikaan Ville kohtasi isänsä, kun hän isää vastaan tulemalla oli kotona puoli tuntia aikaisemmin kuin olisi ollut, jos olisi jäänyt koululle odottamaan?

Santeri Korvenpää
Uutta väkeä toimistoon

Insinööriliiton järjestö- ja edunvalvontayksiköissä on uusia työntekijöitä. Konetekniikan opiskelija Santeri Korvenpää on aloittanut järjestöasiantuntijana jäsenyyden elinkaaritiimissä Mika Halmeen sijaisena.

Hänen tehtäviään ovat muun muassa Insinööriopiskelijaliitto IOL:n paikallisyhdistysten tukeminen sekä toiminen linkkinä liiton organisaation ja jäsenyhdistysten välissä.

– Jäsenyhdistyksen toiminta on opiskelijajäsenelle läheisin osa liiton toimintaa varsinkin opiskelun alkuaikoina.

Korvenpää on ollut aktiivisesti mukana Tampereen Insinööriopiskelijat TIRO:ssa ja opiskelijaedustajana Tampereen Insinöörien hallituksessa sekä IOL:n talous- ja järjestötyöryhmässä.

Hän on aiemmalta koulutukseltaan soitinrakentaja- artesaani.

Miihkali HärkönenKohti parempaa insinöörikoulutusta

Vaikuttamistiimi saa vahvistusta syyskuussa, kun Miihkali Härkönen aloittaa erityisasiantuntijana. Hänen tehtäviään ovat esimerkiksi olla mukana takaamassa laadukasta insinöörikoulutusta sekä varmistamassa ajantasaista ja tulevaisuuteen katsovaa edunvalvontaa.

– Haluan tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun insi- nööreille tärkeitä asioita, jotka auttavat koko Suomea.

Härkönen siirtyy liittoon Siili Solutionsista, jossa hän on työskennellyt eri tehtävissä, viimeksi ohjelmistokehittäjänä.Hän on opiskellut tietotekniikkaa ja toiminut aktiivisesti työuransa aikana eri järjestöissä, muun muassa IOL:n puheenjohtajana ja Akavan opiskelijoissa.






Insinööriliitto

Ratavartijankatu 2, 8. krs, 00520 Helsinki

Asiakaspalvelu

0201 801 801, (8,8 snt/min)

avoinna arkisin klo 9–16

asiakaspalvelu@ilry.fi

www.ilry.fi

Kaikki liiton palvelut ja asiantuntijat tavoittaa parhaiten Insinööriliiton asiakaspalvelun kautta.

Insinööriliitolla on 30 alueellista ja kuusi valtakunnallista jäsenjärjestöä. Lisätietoa jäsenjärjestöistä on osoitteessa www.ilry.fi/jasenjarjestot

Liiton organisaatio

Edunvalvontayksikkö

johtaja

Petteri Oksa, 0201 801 839

Lakipalvelut

Tutkimustoiminta

Työmarkkinaedunvalvonta

Vaikuttajaviestintä

Yhteiskuntavaikuttaminen

Järjestöyksikkö

johtaja Tommi Grönholm, 0201 801 848

IL 100 vuotta -tiimi

Jäsenyyden elinkaari -tiimi

Markkinointiviestintä

Urapalvelut ja koulutus

Palveluyksikkö

johtaja

Mika Leppinen, 0201 801 826

It-palvelut

Kehitystiimi

Palvelutiimi

– Asiakaspalvelu

– Jäsenrekisteri

Taloushallinto

Puheenjohtajisto

Puheenjohtaja

Samu Salo, 0201 801 810

1. varapuheenjohtaja

Timo Härmälä, 040 513 5988

varapuheenjohtaja

Lasse Laurikainen, 040 502 5205

varapuheenjohtaja

Stig Landén, 040 512 2849

johdon assistentti

Teija Hyvärinen, 0201 801 811

Henkilökunnan yhteystiedot kokonaisuudessaan ovat osoitteessa www.ilry.fi/yhteystiedot.