opiskelijat

Tulevaisuudessa Jenni Auraskari toivoo työskentelevänsä nuorten keskuudessa.
Tulevaisuudessa Jenni Auraskari toivoo työskentelevänsä nuorten keskuudessa.

Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja ja monimuoto-opiskelija

Talvinen liukastelu maantiellä johti insinööriopintoihin.

Opiskelija Jenni Auraskari asui pienenä vilkkaan tien vieressä. Yhden vanhana hän oli parvekkeella käynyt monesti ihailemassa ohi meneviä autoja.

– Mitä isompi auto oli ajanut ohi, sen lujemmin olin kuulemma huudahtanut.

Lukion ja ammattikoulun kautta Auraskari päätyi ajamaan isoja yhdistelmäkuljetuksia isänsä jalanjäljissä.

– Ensi ajatuksena oli ajaa vain pienempiä kuorma-autoja, mutta pienessä mielenhäiriössä kävin ajamassa E-kortin ja nyt olemme isän kanssa samassa yrityksessä töissä.

Tällä hetkellä Auraskari ajaa työkseen vaarallisia aineita nesteenä ja kaasuna. Yleensä matkat sijoittuvat Kaakkois-Suomen alueelle, mutta välillä tulee kutsu lännen suuntaan.

Urasuunnitelmat muuttuivat

Muutaman vuoden työuran jälkeen Suomen sää teki tepposet. Veden ja pakkasen yhdistelmä aiheutti liukkaan kelin maantielle ja monen auton kolarisuman. Auraskari jäi jumiin ylämäkeen ja joutui odottamaan suola-autoa neljä tuntia ennen kuin pääsi taas liikkeelle.

– Suola-autoa odotellessani mietin, että voisi sitä jotain muutakin tehdä kuin liukastella Suomen teillä.

Näin hänelle virisi ajatus uudelleen kouluttautumisesta.

– Eläinrakkaana ihmisenä olisin halunnut eläintenhoitajaksi tai vaihtoehtoisesti nuoriso-ohjaajaksi, mutta en olisi työllistynyt niistä ammateista.

Myöskään täysipäiväinen opiskelu ei ollut vaihtoehto. Näin ollen hän haki Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun monimuoto-opiskelijaksi logistiikan koulutukseen, mikä on hyvää jatkumoa nykyiselle ammatille.

Töissä opintojen ohessa

Työnantajalle on sopinut työn ja opiskelun yhdistäminen. Auraskari vähentää työviikkotunteja sopivassa suhteessa, jotta opiskelulle jäisi aikaa lukuvuoden aikana. Lähiopetustunteja on noin kahtena päivänä kuukaudessa perjantaina ja lauantaina.

– Päivät saattavat venyä jopa 12-tuntisiksi. Saman pituinen työpäivä on paljon helpompi kuin koulupäivä, Auraskari vertaa.

– Tiedon määrä on niin valtava päivän aikana, että loppupäivä kuluu yleensä sohvalla lepäillen.

Lähiopetustuntien lisäksi monimuoto-opiskeluun kuuluu erilaisia ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua oman suunnitelman mukaan.

– Olen ollut myönteisesti yllättynyt, miten monipuolisesti opettajat käyttävät erilaisia opetusmenetelmiä. Niihin kuuluu paljon myös verkko-opintoja, Auraskari sanoo.

Tulevaisuuden näkymiä

Auraskari harrastaa kahden ruotsinlapinkoiransa kanssa pelastusetsintää. Hän on ollut myös partiotoiminnassa mukana ja kouluttautunut partionjohtajaksi.

– Ehkä tulevaisuudessa olen ammattikoulun opettaja, jotta voin olla nuorten kanssa tekemisissä, Auraskari pohtii.

IOL:n viestintäkanavat


Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry

Twitter IOLry

Instagram @insinooriopiskelijaliitto

Hallituksen ajankohtaisblogi iolry.blogspot.fi

Vinkit uudelle opiskelijalle

Valkeakosken insinööriopiskelijat VAROn edustaja, sähkö- ja automaatiotekniikan opiskelija Kalle Rantanen vinkkaa aloittaville insinööriopiskelijoille, miten selvitä opintojen alkutaipaleesta.

– Ole aktiivinen. Opiskeluaika tarjoaa lukemattomasti uusia kokemuksia, mahdollisuuksia ja ennen kaikkea sosiaalisia verkostoja, joita muutoin voi olla vaikea saavuttaa.

– Muista levätä. Opiskelu tuo tullessaan paljon uutta ja jännittävää niin opinnoissa kuin opiskelijaelämässäkin. On siis erittäin tärkeää muistaa levätä hyvin oppimisen ja oman hyvinvointinsa kannalta.

– Opiskelet itseäsi varten. On täysin ok priorisoida ja järjestää omaa kalenteriaan, vaikka päällekkäisyyksiä opintojen kanssa syntyisikin. Olethan lähtenyt opiskelemaan nimenomaan omasta tahdostasi, ja vain sinä itse tiedät, millaiseksi osaajaksi tahdot kasvaa.

– Nauti, koe ja pidä hauskaa. Vaikka tutkinnon suorittaminen kuulostaa totiselta ja toisinaan se voi tuntua raskaaltakin, se ei silti tarkoita, etteikö elämästä opintojen ohella voisi nauttia. Hyviä ja rentoja tyyppejä kaivataan aina, joten älä kuluta itseäsi loppuun ja muista myös pitää hauskaa.

ASTin syyskuussa

Aloittavien ja aloittavanmielisten insinööriopiskelijoiden starttiristeily ASTin järjestetään 26.–27. syyskuuta. Tänä vuonna risteilyllä kunnioitetaan 50 vuotta täyttävää insinöörilakkia.

Tapahtuma alkaa teeman mukaisesti lakkimarssilla, ja ohjelma jatkuu eri muodoissa läpi risteilyn. Seuraa paikallisyhdistyksesi tiedotuskanavia lipunmyynnin alkamisesta.

Lue lisää: www.astin.fi

IOL:n ÄÄNI

Jyri Laitamaa varapuheenjohtaja Insinööriopiskelijaliitto IOL

Yhteisön tärkeys tulevaisuudessa

Jokainen meistä on toiminut ja toimii jatkossakin erilaisissa yhteisöissä. Kaikilla lienee lapsuuden muistoja siitä, kuinka on sovittu pelisäännöt leikkeihin.

Toinen on heti kättelyssä porukan johtaja ja toinen saattaa jäädä taka-alalle seurailemaan tapahtumia. Jokainen haki hieman omaa paikkaansa, ja samankaltaiset persoonat saattoivat ottaa hieman yhteenkin.

Jos kaikki eivät noudattaneet pelisääntöjä, leikitkään eivät toimineet, mutta toisaalta siitä usein syntyi uusia versioita leikistä. Nykyään se ei toimikaan enää niin helposti.

Yksin työskentely ja opiskelu alkavat pikkuhiljaa olla historian havinaa. Harvoja työtehtäviä saa enää edes tehdä yksin, ja itsenäistä opiskelua on hyvin vähän. Niiden tilalle on muodostunut tiimivetoisia projekteja, joissa olennaiseksi muodostuu yhteisön tärkeys.

Ensimmäisenä opintovuonna projekteissa monelle muodostuu oma luottotiimi. On suositeltavaa perehtyä tiimin jäsenten vahvuuksiin ja heikkouksiin. Projektit helpottuvat huomattavasti, jos kaikki pääsevät loistamaan omissa vahvuuksissaan. Ei kannata kuitenkaan tyytyä vain siihen, vaan kehittää omia heikkouksiaan tiimin jäsenten tukena puolin ja toisin.

Näin saa rakennettua ympärilleen luottoyhteisön, jonka kanssa on helppo suoriutua erilaisista ryhmätöistä ja projekteista. Näillä eväillä on myös helppo siirtyä työelämään.

Tulevaisuuden työelämässä tapetilla olevia asioita tulevat olemaan kestävä kehitys ja eritoten oman osaamisen tunnustaminen. Kun opiskellessa on oppinut ottamaan kaikki tiimissä huomioon, ja osaa tuoda omat taitonsa ja vahvuutensa esiin, niin varmasti pärjää tulevaisuuden työyhteisössä.

Lopuksi muuan vanha sananlasku: tiivistyykö joukossa tyhmyys vai onko joukossa voimaa? Suurin vaikuttaja siihen olet sinä itse.