PUHEENJOHTAJAN
PALSTA
Nykymuotoinen insinöörikoulutus
on uhattuna
Julkisuudessa on herätelty keskustelua ammattikorkeakoulujen omistuksesta ja niihin liittyvistä uhkakuvista. Insinööriliitossa asiaa on seurattu jo pidempään huolestuneena. Tulevaisuuden koulutusmahdollisuuksiin ja niiden heikentymiseen ei pidä suhtautua kevyesti.
Tällä hetkellä Suomessa on seitsemän ammattikorkeakoulua, jonka omistajana toimii toinen korkeakoulu eli yliopisto. Lähtökohtaisesti tässä voisi olla hyviäkin puolia, jos omistaja toimisi ajatellen kaikkien etua eikä ainoastaan omaansa. Opiskelijoiden laajemmat mahdollisuudet valita erilaisia opintoja, korkeakoulujen välinen yhteistyö ja järkevä tilojen yhteiskäyttö ovat asioita, joita myös Insinööriliitto kannattaa. Mutta valitettavasti tilanne ei ole näin ruusuinen.
Eräs korkeakoulukonsortio ajaa kulisseissa korkeakouluille niin sanottua yhden Y-tunnuksen mallia. Samalla se ilmoittaa, että sen seurauksena kaikki opiskelisivat esimerkiksi tekniikan alalla samat kurssit ensimmäiset kaksi vuotta. Tämän jälkeen opiskelija valitsee joko AMK- tai yliopisto-opinnot. Ongelmaksi tässä muodostuu se, että korkeakoulujen erilaiset tarkoitukset katoavat.
Vaikka opintoja ei yhdistettäisikään, tulevien säästöjen aiheuttama rahapula ajaa yliopistoja yhdistämään koulutustarjontaansa ammattikorkeakoulujen kanssa. Niin sanottu duaalimalli lakina ei riitä poistamaan uhkaa, joka on edennyt paljon pidemmälle kuin julkisuudesta voi päätellä. Opintojen lähentyminen tai yhdistäminen tarkoittaa loppua nykymuotoiselle insinöörikoulutukselle.
Kevyimmässäkin tapauksessa yliopisto omistajana imee rahat ammattikorkeakouluilta erilaisina tukipalveluina säilyttääkseen edellytykset oman tehtävänsä hoitamiseen. Puolueet eivät tähän puutu, koska ne eivät halua olla epäsuosiossa näin lähellä eduskuntavaaleja. Niinpä yliopistot saavat tehdä vahvan perustuslaillisen suojan turvin mitä haluavat.
Kenenkään voima tässä maassa ei riitä muuttamaan asiaa enää sen jälkeen, kun yliopistot toteuttavat muutokset opintoihin. Kaikki tämä on lähtenyt siitä, että opetus- ja kulttuuriministeriöstä on annettu ymmärtää rehtoreille, että korkeakoulujen kokoa pitää kasvattaa.
Insinööriliitto tekee kaikkensa estääkseen yllä mainitun kehityksen. Viimeisenä keinona on hankkia ammattikorkeakoulut omistukseemme, jotta niiden nykyisen kaltainen lain mukainen toiminta voidaan turvata.