Monta monituista

Rentoutumiseen on useita tapoja

Kesälomalla kannattaa päästää ajatukset työstä ja arjesta. Rentouttava kesäloma tekee arkeen palaamisesta helppoa.

Metsässä, veden äärellä ja muualla luonnossa liikkuminen madaltaa stressiä ja on hyväksi sekä keholle että mielelle. Ota mukaan mieluisat eväät. Jätä tavaksi töihin paluun jälkeen.

Täydellinen joutenolo aktivoi aivojen lepoverkoston, joka käsittelee muistoja, suunnittelee tulevaa ja tukee luovuutta. Tylsistyminen voi tuntua aluksi epämieluisalta, mutta se auttaa aivojen terveyttä.

Levollinen ajanvietto, joskus raskas liikuntakin, helpottaa unen saantia. Riittävän aikaisin nukkumaan meneminen ja lepääminen niin pitkään kuin unettaa, tekee hyvää.

Hidas, päämäärätön kävely eli tepastelu on erinomainen keino yhdistää liikuntaa, havainnoida ympäristöä ja aktivoida mieltä vaeltelemaan satunnaisten asioiden parissa.

Jos mahdollista, töihin paluu kannattaa aloittaa keskeltä viikkoa, jolloin ensimmäinen työviikko jää lyhyeksi. Aluksi kannattaa varata aikaa vain palautumiselle ja nauttia loppukesästä esimerkiksi lounastamalla terassilla.

Kun loman vietosta on suunnitelma etukäteen, on jo työn keskellä jotakin, mitä odottaa. Näin myös loma-aika tulee käytettyä mieluisasti. Hidasta työtahtia ennen loman alkua, jotta työasiat eivät jää pyörimään mieleen.

Lomalla on hyvä kokeilla uusia asioita, jotka saavat olla aktiivisia ja haastaviakin. Mieli voi paremmin, kun pääsee keskittymään uuteen ja innostavaan asiaan. Uutta voi olla vaikka matkakohde, harrastus tai tapahtuma.

Puhelimen räplääminen ja viestien jatkuva tarkistaminen kannattaa unohtaa ja keskittyä hetkeen. Ärsykkeiden vähentäminen rauhoittaa ja rentouttaa. Ole läsnä läheistesi kanssa.