Markkinointiin vahvistusta

Insinööriliiton Pasilan toimistossa on aloittanut kaksi uutta markkinoinnin asiantuntijaa perhevapaiden sijaisina.

Valtiotieteiden maisteri Noora Lindroos aloitti huhtikuussa. Hän on tehnyt aiemmin töitä yhteiskunnallisen viestinnän parissa muun muassa UNICEFilla.

Lindroosin tehtäviin kuuluu tuottaa erilaisia markkinoinnin sisältöjä ja materiaaleja.

– Teen esimerkiksi sponsorikohteisiin ja tapahtumiin liittyvää markkinointia sekä tuotan erilaisia kampanjoita.

Kauppatieteiden maisteriksi äskettäin valmistunut Sari Hormio palasi toukokuussa liittoon. Hän voi hyödyntää teknisen viestinnän opintojaan tehtävissään, joihin kuuluvat muun muassa verkkosivujen ylläpito ja liiton uutiskirjeiden tuottaminen.

– Aikaisempi työrupeama Insinööriliitossa vahvisti käsitystäni, että kannattaa hakeutua opintielle aina, kun se on mahdollista.

Lisäksi liiton markkinoinnin parissa työskentelevät markkinoinnin asiantuntija Ani Pekkanen ja markkinointipäällikkö Heini Rautavirta.

Pitkään työttömänä olleille vapautus liiton jäsenmaksusta

Insinööriliiton edustajakokous päätti poistaa pitkään työttömänä olleilta jäseniltä liiton jäsenmaksun kesäkuun 2026 alusta lähtien toistaiseksi. Vapautus jäsenmaksusta koskee jäseniä, jotka ovat olleet vähintään 200 päivää työttömänä viimeisten 365 päivän aikana.

Jäsenmaksusta vapauttaminen tapahtuu automaattisesti seuraavan kuukauden alusta, kun jäsen on ollut 200 päivää työttömänä ja jäsen on ilmoittanut työttömyyden alkupäivän Insinööriliittoon.

Insinöörien ja tekniikan alan asiantuntijoiden työttömyys on ollut poikkeuksellisen korkeaa viime aikoina ja siksi liitto päätti tukea vaikeassa tilanteessa olevia jäseniään.

– Vapautuksen tarkoituksena on pitää jäsenet liiton palvelujen, kuten uraneuvonnan ja työnhakukoulutusten piirissä. On helpompi löytää työpaikka, kun on osana oman alansa verkostoa ja pystyy esimerkiksi päivittämään ammatillista osaamistaan liiton tarjoamissa koulutuksissa, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo perustelee päätöstä.

Kaksisataa päivää rajana

Salon mukaan kaksisataa päivää valikoitui maksuvapautuksen rajaksi, koska noin kymmenen kuukauden työttömyyden jälkeen ansiosidonnainen työttömyysturva alenee alimpaan määräänsä eli 75 prosenttiin alkuperäisestä ansiosidonnaisesta.

Vapautus koskee vain Insinööriliiton jäsenmaksua, ei työttömyyskassan tai jäsenjärjestön jäsenmaksua. Vapautus kestää siihen asti, kunnes jäsenen työttömyys päättyy. Jäsenellä on velvollisuus ilmoittaa työllistymisestään liitolle välittömästi.

– Tämä on liiton kädenojennus pitkään työttöminä olleille jäsenille. Työpaikkoja on tässä taloussuhdanteessa vaikea löytää, eikä työttömyyden taakkaa pidä kaataa yksin heidän harteilleen. Jokaiselle voi sattua työuran varrella tilanne, jossa uuden työn löytyminen on kiven alla, Salo sanoo.

Asiakaspalvelu

0201 801 801, (8,4 snt/min)

avoinna arkisin klo 9–16

asiakaspalvelu@ilry.fi

www.ilry.fi

Kaikki liiton palvelut ja asiantuntijat tavoittaa parhaiten Insinööriliiton asiakaspalvelun kautta.

Insinööriliitolla on 30 alueellista ja

kahdeksan valtakunnallista jäsenjärjestöä.

Lisätietoa jäsenjärjestöistä on

osoitteessa ilry.fi/jasenjarjestot

Liiton organisaatio

Edunvalvontatoiminto

johtaja Petteri Oksa, 0201 801 839

Lakipalvelut

Järjestötoiminto

johtaja Tommi Grönholm, 0201 801 848

Järjestö ja tapahtumat

Koulutus- ja urapalvelut

Opiskelijatoiminta

Työelämä

Yhteiskuntavaikuttamisen toiminto

johtaja Maria Mäkynen, 0201 801 816

Insinööri-lehti ja viestintä

Markkinointi

Tutkimus

Yhteiskuntavaikuttaminen

Palveluyksikkö

johtaja Mika Leppinen, 0201 801 826

Henkilöstöhallinto

It-palvelut

Jäsenpalvelut

Talous

Toimistopalvelut

Puheenjohtajisto

puheenjohtaja Samu Salo, 0201 801 810

1. varapuheenjohtaja Timo Härmälä, 040 513 5988

varapuheenjohtaja Jyrki Kopperi, 040 833 0633

johdon assistentti Teija Hyvärinen, 0201 801 811

Henkilökunnan yhteystiedot kokonaisuudessaan ovat osoitteessa www.ilry.fi/yhteystiedot.