Psykologian tohtori Mona Moisalan mukaan yksittäinen keskeytys voi vaikuttaa työtehoon 20 minuuttia. Aika voi kulua ennen kuin muistaa, mitä olikaan tekemässä ennen keskeytystä.

Moisala on aikaisemmin tutkinut muun muassa sitä, miten multitasking eli monisuorittaminen vaikuttaa aivoihin ja keskittymiskykyyn.

– Suurin syy jatkuvaan poukkoiluun tehtävästä toiseen on monet nopean viestinnän kanavat, jotka jatkuvasti lähettävät kutsuja, viestejä ja uutta tietoa. Vanhan mallin sähköpostikin on edelleen työtä katkaiseva väline, Moisala sanoo.

– Kun teemme fiksu aivotyö -kyselyjä työyhteisöissä, sähköposti nousee usein ihan tärkeimmäksi syyksi keskeytyksiin. Senhän ei pitäisi keskeyttää yhtään ketään, koska se on hitaan viestinnän kanava.

Moisalan mielestä jatkuvien keskeytysten vuoksi tietotyöläisten aivot eivät nykyään voi työpaikoilla hyvin.

– Jatkuva poukkoilu aiheesta toiseen on juuri sitä, mikä on aivoille erityisen rasittavaa, koska sellainen vaihdos vaatii aivoilta energiaa.

Uupumiset lisääntyvät

Moisala muistuttaa, että aivojen jatkuva ylirasittuminen tuntuu työntekijöissä. Hänen mielestään äärimmäisenä merkkinä on, että uupumistilastot ovat jatkuvasti nousussa.

– Ylikuormittuminen työssä ei palvele ketään. Kasvavasta kuormituksesta huolimatta teemme työtä tehottomasti, Moisala sanoo.

Ongelmasta aletaan hänen mukaansa jo olla tietoisia organisaatioissa, mutta niiden välillä on kuitenkin paljon eroja.

– Edelleen on paljon työyhteisöjä, joissa esihenkikö kyttää, oletko Teamsissa online koko ajan. Ja sehän tarkoittaa sitä, että olet silloin koko ajan käytettävissä, ja keskeytyksiä tulee valtavasti.

Alati keskeyttävä työtapa tuttua

Toinen puoli ongelmaa on Moisalan mielestä se, että olemme koukuttuneita alati keskeytyvään tekemisen tapaan. Moni meistä sabotoi itseäänkin jättäytymällä jatkuvan suorittamisen ja kiireen kierteeseen, vaikka työnantaja kehottaisi olemaan välillä tavoittamattomissa.

– Aivoille on palkitsevaa, että hoitaa jonkin pienen tehtävän to-do-listalta ja sitten hypätään tekemään jotain muuta.

Pitkäkestoisempi työskentely ei ole samalla tavalla aivoille nautinnollista. Moisalan mukaan aivot mieluummin tavoittelevat lyhyempiä, helpommin tavoitettavissa olevia palkintoja, joita voi saada heti vaikkapa lukemalla yhden sähköpostin ja kuittaamalla sen.

Työhyvinvointia jatkuvuudella

Ylikuormittava, jatkuvasti katkeileva työ ei ole hyvästä tuottavuuden eikä työhyvinvoinnin kannalta. Stressaantuneet tai keskittymiskyvyttömät työntekijät eivät voi hyvin eivätkä ole tehokkaita.

– Tilastojen mukaan noin 40 prosenttia työpäivästä menee hukkaan ylimääräiseen sähläämiseen ja siihen, että ei keskitytä kunnolla ja unohdetaan, mitä oltiin tekemässä, Moisala kärjistää.

– Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan työyhteisötason keskusteluja.

Organisaatioissa on keskusteltava yhteisistä toimintatavoista ja siitä, millaista kulttuuria työpaikalla rakennetaan.

– Sanat versus teot ovat oleellisia. Paljon on korulauseita ja kauniita puheita, miten on tärkeää, että työntekijät saavat keskittyä ja rauhoittaa työpäiväänsä. Todellisuus voi sitten olla jotain ihan toisenlaista, Moisala huomauttaa.

– Onko työyhteisössä sanomattomia oletuksia, kuten että täytyy olla koko ajan tavoitettavissa tai muuten olen huono työntekijä. Tai työntekijät pelkäävät, että jos eivät ole koko ajan online, niin jotain tärkeää jää huomaamatta.

Pomoporras näyttää mallia

Moisala painottaa, että esihenkilöiden on näytettävä esimerkkiä.

– Heidänkin on omaksuttava omassa työssään aivoterveellisen työn periaatteet.

Palautuminen työpäivässä on tärkeää. Keskeytysten minimoimisen lisäksi aivot kaipaavat palautumista työpäivän aikanakin.

– Pystymme olemaan 90 minuuttia tehokkaassa ja aikaansaavassa syväkeskittymisen tilassa, mutta sitten väistämättä aivojen energiavarastot hupenevat, Moisala sanoo.

Hän arvelee, että harvalla tietotyötä tekevällä on syklimäisyyttä työpäivässä. Tavallisempaa on paahtaa työpäivä läpi ylivirittyneenä.

– Vireystila romahtaa, kun palautumista ei ole ollut työpäivässä ollenkaan, asiantuntija kuvailee.

– Oleellista on, että työpäivän aikana olisi edes pieniä palautumisen hetkiä ripoteltu koko työpäivän läpi.