Ajatus koodarista yksin kammiossaan ei Anssi Kettusen mukaan vastaa lainkaan totuutta.
Ajatus koodarista yksin kammiossaan ei Anssi Kettusen mukaan vastaa lainkaan totuutta.

Koodarilla ei ole koskaan tylsää

Ohjelmistokehittäjä Anssi Kettunen hurahti C#-kieleen.

Tamperelainen ohjelmistokehittäjä Anssi Kettunen muistaa nuoruudestaan ajat, jolloin koodaamisesta kiinnostuneilla oli tiukka nörttileima. – Kouluaikana ei oltu mitenkään cool, mutta nykyisin kun kaikessa on koodia, ajattelen, että mehän ollaan erittäin hyviä tyyppejä, hän hymyilee.

Kettunen valmistui ohjelmistotekniikan insinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2013. Nykyisessä työssään it-yhtiö Symbiolla hän on viihtynyt jo kuusi vuotta.

Kettusen uralla työnantaja on vasta toinen. Paraikaa hänellä on asiakasyrityksessä työn alla tieliikenteen ohjaukseen liittyvä ohjelmisto.

– Viihdyn pitkien ja laajojen projektien parissa, mutta tiedän, että osa koodareista tykkää vaihtaa tehtäviä nopealla tahdilla. Itse nautin siitä, että voin kunnolla syventyä tiettyyn asiaan.

Nykykoodarin työstä koodin kirjoittaminen on vain yksi osa. Kettunen tekee lisäksi käyttöliittymäsovelluksia eli esimerkiksi luo käyttäjälle näkyviä painikkeita ja valikoita.

– Asiakkaan kanssa keskustellaan, miten sovelluksen tulisi toimia. Iso osa työstäni on itse asiassa yhteistä suunnittelua ja ongelmanratkaisua, hän kertoo.

C#-kieli vei mennessään

Koodarikin joutuu tekemään kielivalintoja. Eri ohjelmointikielet taipuvat sujuvasti eri asioihin. Moni erikoistuu tiettyyn ohjelmointikieleen, ja valinnan pohjalla on usein oma mielenkiinto.

Myös oppilaitoksissa reagoidaan ohjelmointikielten suhteen rivakasti yritysmaailman tarpeisiin, ja sattumallakin voi olla osansa.

Kettusen valinta on C#-kieli (lausutaan c sharp), joka ei hänen mukaansa ole kaikkein himotuin, mutta kuitenkin viiden suosituimman joukossa.

– Opiskeluaikanani Windows-puhelimia yritettiin puskea läpi ja sinne tarvittiin C#-osaajia. Hurahdin silloin kieleen ihan täysin ja tässä sitä ollaan.

Tekoäly on kiinteä osa ohjelmointia ja sen etenemisvauhti on huima.

Kettunen itse on hyödyntänyt tekoälyä toistuvien, yksitoikkoisten kooditehtävien sujuvoittamisessa. Koodarien massatyöttömyyteen hän ei usko, sillä tekoälyn tuotoksen arvioinnissa tarvitaan ihmistä.

– Tekoälyyn liittyy myös eettisiä kysymyksiä, eikä sen suoltamiin vastauksiin voi täysin luottaa. Toivon myös, että se ei söisi liikaa inhimillistä vuorovaikutusta, Kettunen pohtii.

Koodaus avaa ovia

Parasta koodarintyössä on Kettusen mukaan vaihtelevuus. Kahta samanlaista päivää ei ole ollut. Aktiiviseen tiedonhakuun ja opiskeluun myös kannustetaan työnantajan taholta. Siitä, mikä itseään kiinnostaa, voi luvan kanssa opetella lisää.

– Tylsää ei ole koskaan. Aiemmat työni lehdenjakajana ja ruiskumaalarina olivat huomattavasti yksitoikkoisempia, hän veistelee.

Koodarina pääsee myös tutustumaan eri aloihin. Ensimmäisessä työpaikassaan Kettunen keskittyi rakennustekniikkaan ja erityisesti kattorakenteisiin, nyt tieliikenteeseen.

– Ei sitä osannut ajatellakaan, kuinka paljon teknologiaa ja koodia niissä molemmissa on taustalla.

Ohjelmistojen asiantuntija myöntää, että koodit pyörivät päässä vapaa-ajallakin. Usein on joku oma projekti meneillään.

– Ihan hirveästi en enää koodaa vapaalla. Sen sijaan uppoudun pelien maailmaan ja käyn pyöräilemässä. Jos ei keho jaksa, niin eivät aivotkaan jaksa. Siksi on tärkeää huolehtia kummastakin.

Jäsenyydestä säästöjä arkeen

Insinööriliitto tarjoaa monipuolisia etuja ja palveluita ohjelmistokehittäjille.

Merkittäviä etuja ovat työehtosopimukset ja työsuhdeneuvonta. Liiton työehtoasiantuntijat ja juristit neuvottelevat tietoalalle valtakunnallisen työehtosopimuksen lisäksi lukuisia yrityskohtaisia työehtosopimuksia, jotka määrittävät palkat, työajat ja muut työsuhteen ehdot.

Liiton asiantuntijat antavat apua työsopimusten tekemiseen, palkkaneuvotteluiden käymiseen ja työsuhteeseen liittyvien ristiriitojen ratkaisemiseen.

Merkittävää turvaa ja mielenrauhaa saa, kun tietää saavansa ammattilaisten tukea tarvittaessa.

Liitto järjestää myös erilaisia kursseja, seminaareja ja webinaareja, jotka auttavat koodaria kehittämään teknisiä taitojaan ja pysymään ajan tasalla alan uusimmista trendeistä.

Jäsentapahtumissa samahenkiset ihmiset pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja luomaan ammatillisia kontakteja. Tämä voi johtaa uusiin työmahdollisuuksiin ja projekteihin

Insinööriliitolla on myös jäsenetuja, kuten alennuksia vakuutuksista, majoituksista ja harrastuksista.

Teksti: Minna Anttonen, työehtoasiantuntija