Yritys turvaa toimintavarmuutta Itämerellä
Toimitusjohtaja arvostaa isona rikkautena kokemusta käytännön töistä ja käsillä tekemistä ennen insinööriopintoja.
Viime vuoden alussa Janne Sirviö sai työtarjouksen Millogilta. Tarjous kiinnosti, koska Millog oli päättänyt sulauttaa yhteen kolme pientä tytäryhtiötään. Insinöörille tuttua oli muun muassa merenkulkuun liittyvä ala.
– Tämä oli hieman erilaista, sillä tarkoitus oli rakentaa yhtiölle strategiaa, jota olemme juuri toteuttamassa.
Nyt Millog Marine & Powerin toimitusjohtajana työskentelevä Sirviö viihtyy hyvin. Hänellä on pitkä ura telakka- ja merenkulkuun liittyvällä alalla.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten nuori asentaja muutti Sotkamosta pääkaupunkiin, sillä Helsingin telakka tarjosi tuolloin laman jälkeen töitä.
Ajan mittaan kunnianhimo ja halu kehittää osaamistaan vei Sirviön iltalukioon ja sen jälkeen ammattikorkeakouluun koneinsinöörin oppiin.
– Halusin päästä etenemään työelämässä. Tein opinnot mahdollisimman nopeasti, sillä oli perhe elätettävänä, Sirviö muistelee.
– Otin työstä vapaata ja olin täyspäiväinen opiskelija. Kaiken vapaa-ajan olin telakalla töissä.
Opintoja kiritti myös aiempi kokemus työelämästä; hän oli työskennellyt vuosikymmenen asennustehtävissä telakalla ja metalliteollisuudessa. Opinnot varmistivat kiinnostavamman työuran.
Johtajaksi uuteen yritykseen
Vuosi sitten maaliskuussa Sirviö aloitti Western Shipyard -nimisessä yrityksessä, joka oli yksi kolmesta syksyllä yhdistyneistä yrityksistä. Muut kaksi olivat Laivakone ja Hämeen Diesel.
– Nykyisessä työssä olen viranomaisalusten ja pienempien alusten parissa sekä huoltotelakoinnin ja kunnossapidon puolella, Sirviö vertailee aiempiin työpaikkoihin.
– Lisäksi mukana on moottoritekniikkaa, mikä on itselleni uutta.
Heti insinööriopintojen jälkeen Sirviö sai työtarjouksen projektityöstä Saksasta, jonka jälkeen seurasi työ Yhdysvaltain Floridassa. Ulkomailla vierähti viisi vuotta.
– Kun omalla urallani on tullut tilaisuuksia, olen tarttunut niihin, vaikka olen mennyt ohi oman mukavuusalueeni, Sirviö sanoo.
Hän pitää omalla urallaan käänteentekevänä sitä, että uskalsi lähteä. Yhdysvalloissa hän johti laivojen korjausrakentamiseen erikoistunutta yritystä.
– Floridassa siirryin enemmän risteilyalusten korjausrakentamiseen, mikä kasvatti ammatillisesti sekä ihmisenä, kun tilanteet muuttuivat koko ajan. Se toi itseluottamusta ja kykyä ottaa riskejä muun muassa nopeassa päätöksenteossa.
Headhunterin yhteydenoton seurauksena perhe palasi Suomeen, Turkuun. Tarjolla oli tehtävä saksalais- omisteisessa laiva-alan yrityksessä; Sirviö työskenteli toimitusjohtajana 13 vuotta.
Pitkin uraa Sirviö on opiskellut, muun muassa johtamiseen liittyviä tutkintoja noin viiden vuoden välein. Hän pitää opiskelua johtamistyössä tärkeänä, jotta pysyy ajan hermolla.
– Oppimista tarvitsee, kun maailma muuttuu koko ajan.
Viimeaikaisesta oppimisesta esimerkkinä hän mainitsee tuotannonohjausjärjestelmän uudistuksen.
Ansiokas työvoima osaa asiansa
Sirviö arvostaa Millog Marine & Powerin henkilöstökuntaa.
– Meillä on hyvin ammattitaittoinen henkilöstö, mikä on auttanut sopeutumista uuteen yritykseen, Sirviö kiittelee.
Yrityksessä henkilöstöä on noin 80, joista suunnilleen kymmenes on insinöörejä. Alihankkijoita on saman verran. Yrityksellä on Teijolla telakka sekä toimipiste ja verstas Kaarinassa; moottorikorjaamot ovat Hämeenlinnassa ja Vantaalla.
Lisäksi Saksassa Lyypekissä on pieni verstas ja toimipiste Itämeren toimintoja varten.
Murheenkryyninä on oikeanlaisen työvoiman löytäminen korjaamopuolelle vaikeus.
– Meillä on halu kasvaa, mutta etenkin ammattitaitoista, kotimaista henkilökuntaa on todella vaikea löytää moottorikorjausalalle.
Myös yhteiskunnan asialla
Vuosi yrityksen johdossa on näyttänyt eri puolia.
– Luomme yhtenäistä kulttuuria uuteen yritykseen. Ajat eivät ole kovin helpot.
Sirviön arvion mukaan yrityksen etuna on, että sillä on viranomaisaluskantaa huollettavana. Niiden täytyy olla tällaisina aikoina kunnossa, joten töitä sillä puolella riittää.
– Haluamme laajentua merellisen kunnossapidon puolelle eli kaupalliselle sektorille. Meillä on laaja palveluntarjonta: keskikokoisista moottoreista suuriin laivamoottoreihin ja ylipäätään ajon aikoihin tehtäviin laivahuoltoihin, toimitusjohtaja kehuu.
Millog on Sirviön johtaman yrityksen emoyhtiö, joka on puolustusvoimien strateginen kumppani ja joka keskittyy Puolustusvoimien huoltovarmuuteen.
– Me keskitymme toimintavarmuuteen. Meillä on asiakkaana merivoimien aluksia, isoja rahtialuksia ja saaristolauttoja.