opiskelijat
Katse ja kamera kohti taivasta
Tähtitieteen harrastuksessa yhdistyvät fysiikka, tekniikka ja taiteellinen näkemys.
Lahdessa energia- ja ympäristötekniikan opintojaan viimeistelevä Ville Bröijer innostui taivaankappaleiden havainnoinnista ja kuvaamisesta lukiossa. Kiinnostus oli herännyt jo ala-asteikäisenä.
– Vitosluokalla isä vei Lahden tähtitorniin ja näin kaukoputkella omin silmin Saturnuksen. Se oli sen verran siistiä, että siitä se alun perin lähti, Bröijer sanoo. Nykyisin Bröijer käyttää sekä omaa laitteistoaan että Lahden tähtitornin kaukoputkia. Hän on myös Lahden Ursan hallituksen jäsen.
Tähtitieteessä perinteisiä havainnointikohteita ovat planeettojen ja Maan Kuun lisäksi muun muassa tähtijoukot, erilaiset tähtisumut sekä galaksit.
Aurinkokuntamme ulkopuolisia kohteita kutsutaan syvän taivaan kohteiksi. Myös näiden havainnointi ja taltiointi onnistuu kotilaitteistolla.
– Erityisen ylpeä olen omalla laitteistollani kuvaamistani Kassiopeian tähdistössä sijaitsevista sielusumusta ja sydänsumusta. Nämä ovat ihmissilmällä näkymättömiä kohteita, mutta kuvattavissa pienellä vaivalla aloittelijallekin, Bröijer kertoo.
Dataa kerätään suuri määrä
Kun kuvataan syvää taivasta, Bröijer puhuu datan keräämisestä. Kuvia otetaan pitkällä valotusajalla, ja käsittelyvaiheessa data yhdistetään. Tällöin valmis kuva voi sisältää useita tunteja dataa.
– Iso kasa kuvamateriaalia ja kalibrointiruudut. Ne yhdistetään sovelluksessa, jossa pinotaan kaikki yhteen ja sovellus suorittaa kalibroinnin. Sen jälkeen siirrytään kuvankäsittelyohjelmaan ja tehdään varsinainen kuva loppuun, Bröijer selostaa.
Hänen oma laitteistonsa pitää sisällään jalustan, järjestelmäkameran, kaukolaukaisimen sekä seurantalaitteen, josta on merkittävä hyöty.
– Seurantalaite pyörii noin 15 astetta tunnissa, jolloin laite mahdollistaa pitkät valotusajat. Lisäksi oleellisena kotikalustoon kuuluu myös linssin lämpöpanta huurtumisen estämiseksi.
Taika tapahtuu tietokoneella
Jos etsii netistä kuvia vaikkapa tähtisumuista, ne eivät välttämättä näytä samanlaisilta. Kuvankäsittelyssä voikin käyttää omaa taiteellista silmää.
– Monet kuvaavat mustavalkokameroilla vain tiettyjä osia näkyvän valon spektristä. Dataa käsiteltäessä eri alkuaineet tähtisumuissa saa eroteltua väreillä. Myös NASA tekee näin teleskoopeillaan. Fysiikka taustalla on kaikille sama.
Valoisa kesäaika on Suomessa tilaisuus kehittää omia kuvankäsittelytaitojaan. Havainnoitavaa riittää esimerkiksi auringonpilkuissa. Pimeän tullen Bröijer suuntaa yöaikaan pois kaupungin valosaasteen luota ja pystyttää kameransa kohti uutta kohdetta taivaalla.
Vee Tirinen.
Tukea ja neuvoja Kesäduunari-infosta
Akavan, SAK:n ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info on jälleen auki elokuun loppuun saakka. Maksutonta neuvontaa saa arkipäivisin sekä puhelimitse että WhatsAppilla. Tämän vuoden kesäduunarineuvojana toimivan Vee Tirisen mukaan eniten kyselyitä tulee palkkaan sekä työaikoihin liittyen.
– Viime vuoden tilaston mukaan eniten kysyttiin palkasta ja palkkasaatavista – onko palkkani työehtosopimuksen mukainen ja ovatko lisät maksettu oikein, Tirinen kertoo.
– Toiseksi eniten tiedustellaan työajasta ja tauoista sekä kuinka paljon esimerkiksi vuoroja pitäisi tarjota. Kesäduunari-infoon voi olla yhteydessä työsuhteeseen liittyvistä asioista. Viime vuonna yhteydenottoja kertyi lähes 250.
Muista myös Insinööriliiton oman työsuhdeneuvonnan palvelut, jotka ovat opiskelijajäsenelle saatavilla kesäisin. Työsuhdeneuvonta on maksuton palvelu jäsenille ja neuvontaa tarjotaan alasta tai työtehtävästä riippumatta.
■ Lue lisää: kesaduunari.fi
KUVA: Pauli Vento
Akavan opiskelijoille hallituspaikka
Akavan liittokokouksessa päätettiin sääntömuutoksesta, jonka myötä Akavan opiskelijat saavat oman hallituksen jäsenen ja varajäsenen paikan Akavan hallitukseen. Aikaisemmin opiskelijoilla on ollut hallituksessa ainoastaan puhe- ja läsnäolo-oikeus.
Opiskelijoiden vahvempi edustus Akavan hallituksessa toteutuu syksyllä 2023, kun kokoonpanoa täydennetään. Akavan opiskelijoiden puheenjohtajana toimii IOL:n viime vuoden puheenjohtaja Nicole Ojala.
Kesätöissä ollessa kannattaa liittyä työttömyyskassan jäseneksi, jotta ehtii saada työssäoloehdon täyteen ennen valmistumista. Voit liittyä kassaan helposti jäsensivuilla. KOKO-kassan jäsenmaksu tänä on 63 euroa, ja kesken vuotta liittyvä maksaa vain jäljellä olevan osuuden.
■ Lue lisää: ilry.fi/kassaopiskelijalle
IOL:n viestintäkanavat
Facebook Insinööriopiskelijaliitto IOL ry
Twitter IOLry
Instagram @insinooriopiskelijaliitto
kotisivu www.iol.fi
IOL:n ÄÄNI
Valmistunut insinööri ansaitsee arvostuksen
Nykyään insinöörin saattaa olla haastavampaa kokea arvostusta omasta tutkinnostaan: ammattikorkeakoulut eivät juuri järjestä valmistujaisia, ja todistuskin toimitetaan vain sähköisesti. Jos koulu ei vaivaudu järjestämään valmistujaisia, eikä pidä tutkintoa enää edes paperin arvoisena, miten vastavalmistunut asian kokee.
Tutkinnon arvostuksen pitää kuitenkin lähteä insinööristä itsestään. Kyllä insinööri itse tietää tekemänsä työn tutkintonsa eteen. Hän tunnistaa sen arvon, jonka ammattitaidollaan tuo yhteiskuntaan. Mitään modernia infrastruktuuria ei olisi ilman insinöörejä.
Kun ammattikuntamme elää, muistakaamme myös vastavalmistuneita. Valmistumalla tutkintoon juurtuu pysyväksi osaksi meille kaikille rakasta insinööriyhteisöä. Valmistuneet ovat haastaneet itseänne aina yhteishausta lähtien, ylittäneet kaikki polulle asetetut haastavat kurssit sekä tentit ja saavuttaneet maalin. Olkaa ylpeitä työnne tuloksesta ja kantakaa ammattikuntatunnuksianne ja insinööriyttänne ylpeydellä.
Pitkän koulutaipaleen jälkeen lepo on ansaittua, mutta laakereilleen ei kuitenkaan kannata jäädä liian pitkäksi aikaa. Opiskelemaan hakeminen, tutkinnon suorittaminen ja valmistuminen olivat suuria haasteita, mutta aitajuoksua ei kannata lopettaa suoraan valmistumiseen. Itsensä haastaminen ja mukavuusalueen rajapinnalla toimiminen voivat viedä pidemmälle kuin koskaan ajatteli haluavansa tai pääsevänsä.
Insinööriliiton slogan ”Koska maailma ei ole valmis” pätee myös ajatuksellisesti meihin insinööreihin itseemme. Kukaan ei koskaan tiedä kaikkea; aina voi tietää enemmän. Asioita voidaan tehdä tarkemmin, paremmin ja eettisemmin. Haastakaa siis itsenne ja työyhteisönne; tarkastelkaa omaa osaamista ja työskentelyä kriittisesti ja uskaltakaa uudistaa käytänteitä. Olkaa innokkaita oppimaan uutta ja kysykää kollegalta apua.
Insinöörit, samalla kun pidätte huolta yhteiskunnasta ja kehityksestä, muistakaa pitää huolta myös itsestänne ja lähimmäisistänne. Varatkaa arjestanne aikaa oman hyvinvoinnin ylläpitoon ja kehitykseen sekä palautumiseen.