Metsäyhtiö Stora Enso sai alansa parhaimmat arvosanat valtioneuvoston tilaamassa, tammikuussa julkaistussa selvityksessä Suomen yritysten ihmisoikeussuoriutumisen tilasta.

Stora Enson viestinnästä kerrotaan Insinööri-lehdelle, ettei menestys tullut yllätyksenä. Yritys on panostanut ihmisoikeustyöhön jo pitkään muun muassa kouluttamalla henkilöstöä yrityksen toimintapolitiikasta. Siihen sisältyy vastuullisuuteen ja ihmisoikeuksiin liittyviä ohjeita.

Yritysten väitteet vastuullisuudesta kärsivät silti siitä, että käsite on löyhästi määritelty ja säännelty. Vastuullisuusraportin voi tehdä, vaikka yritys ei toimisi vastuullisesti, ja yritys päättää itse, mitä se tekee ja mitä siitä julkistaa. Vastuullisuus on alue, jolla sääntelyä vasta valmistellaan.

Kotimaasta puuttuu sopimus

Stora Enso erittelee toimintakertomuksessaan vastuullisuuden sosiaaliseen, ympäristöön, talouteen ja dataan liittyvään näkökulmaan.

Sosiaaliseen vastuullisuuteen kuuluvat ihmisoikeuksien lisäksi työehdot. Yritys sääti vuonna 2019 monia työn tekemisen reunaehtoja. Niitä on laadittu kansainvälisten ammattijärjestöjen IndustriALLin, Uni Global Unionin ja BWI:n kanssa. Reunaehtojen toteutumista yritys tarkastelee tänä vuonna.

Vaikka yritys kertoo oma-aloitteisesti säätävänsä työn tekemisen minimiehtoja, metsäalalla ei ole Suomessa palkansaajien halusta huolimatta ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta.

Nyt pelkästään Stora Enson Suomen-toimintojen ylempiä toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus on mahdollinen, koska työnantajajärjestö Metsäteollisuus ry päätti, että jokainen jäsenyritys neuvottelee omat työehtonsa. Kysymykseen mahdollisesta sopimuksesta Stora Ensosta vastataan nimettömästi ja ylimalkaisesti, että tulevasta toimintamallista käydään keskustelua ylempien toimihenkilöiden edustajien kanssa.

Sääntely kiristyy

Yritysten vastuuta halutaan tiukentaa niin kansallisella kuin EU:n tasolla. Suomessa yritysvastuun edistäminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja mahdollista lakia varten tehdään taustaselvitystä.

Yritysvastuusääntelyn taustaryhmän puheenjohtaja Kent Wilska perustelee lainsäädäntöhanketta sillä, ettei nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva vastuu riitä kitkemään esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksia kaikkien yritysten toimitusketjusta.

Toisaalta lakiin tulevat minimiehdot tuskin syrjäyttävät erilaisia vapaaehtoisia standardeja ja sertifikaatteja.

– Jotkin yritykset tulevat aina olemaan edelläkävijöitä ja ylittämään lain asettamat vaatimukset. Vapaaehtoiset standardit voivat kehittyä lain myötä.

Euroopan parlamentti hyväksyi maaliskuussa ehdotuksensa yritysvastuulainsäädännöksi. Komissio on luvannut tehdä esityksen direktiivistä kesäkuun loppuun mennessä, minkä jälkeen jäsenmaat ottavat siihen kantaa. Nopeimmillaan uusi yritysvastuulaki voi tulla voimaan jäsenmaissa parin vuoden kuluttua.

Säännösten piiriin on tarkoitus asettaa yritykset riippumatta niiden kotipaikasta, jotta ulkomaisille yrityksille ei syntyisi epäreilua kilpailuetua.

Parlamentin ehdotus koskee ihmisoikeuksien noudattamista, ympäristön suojelua ja hyviä hallintotapoja. Ehdotus velvoittaa yritykset huolehtimaan vastuullisuudessa koko tuotanto- ja arvoketjussaan, jotta ongelmia ei voida sysätä alihankkijan kontolle.

Voimassa olevaa sääntelyä yritysvastuusta on Ranskassa.

Sertifikaatit kiillottavat pinnan

Vastuullisuus puhutti helmikuussa, kun Finnwatch piti Outokumpua osallisena Brasiliassa elävän alkuperäiskansan ihmisoikeuksien rikkomiseen. Silti Outokumpu oli saanut vastuullisuudestaan hyvät arvosanat kolmesta eri laatuarvioinnista.

Toukokuussa julkisuudessa tikun nokkaan nousi PEFC-standardi. Metsäyhtiöt, kuten Stora Enso, pitävät sertifikaattia osoituksena kestävästä metsänhoidosta. Kuitenkin ely-keskukset ja Suomen ympäristökeskus kertovat luontokadon pahentuneen sertifikaatista huolimatta.

Yhtenä epävarmuutena vastuullisuusarvioissa on se, että ne perustuvat julkisesti saatavaan tietoon. Näin on myös valtioneuvoston tilaaman ihmisoikeuksia koskevan selvityksen kohdalla CHRB-menetelmässä.

– Pidän suurempana ongelmana, jos vastuullisuusarviot perustuvat suurelta osin muuhun kuin julkiseen tietoon, jolloin sen paikkansapitävyyttä on vaikeampi muiden arvioida, Wilska sanoo.