Tampereen kainalossa sijaitseva Valkeakoski on hieman yli 20 000 asukkaan kaupunki. Sillä on vankka teollisuus- ja urheilukaupungin historia ja maine, mutta kauniina kevätpäivänä Mallasveden ja Vanajaveden yhtymäkohtaan saapuva satunnainen matkailija kiinnittää huomiota myös seudun maisema- ja luontoarvoihin.

Kaupungin historia on tyypillinen pienelle, suomalai- selle teollisuuskaupungille. Keskiajalla Valkeakoski oli Sääksmäen mahtipitäjän myllykylä, jonne tultiin pitkien matkojen takaa jauhamaan viljaa.

Vuonna 1869 valmistunut kanava ja vuolaana virtaava koski olivat lähtölaukaus teollisuuskeskuksen synnylle. Ensin rantaan rakennettiin puuhiomo ja paperitehdas. Vuonna 1880 Valkeakoskella käynnistyi Suomen ensimmäinen selluloosatehdas.

Teollisuustaajama ja sen tarjoama työ alkoi vetää lähiseudun väkeä puoleensa. Valkeakoski kasvoi emäpitäjänsä kustannuksella. Paikkakuntaa repineen sisällissodan jälkeen Valkeakosken kauppala näki päivänvalon vuonna 1923.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin Valkeakoskesta tuli kaupunki. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1973, Sääksmäki liitettiin Valkeakoskeen: pieni myllykylä oli niellyt emäpitäjänsä.

Historia hallitsee kaupunkikuvaa

Keskustassa sijaitsevat Myllysaaren ja Tervasaaren tehdaskiinteistöt ovat olleet olennainen osa kaupunkia jo noin 150 vuoden ajan. Tehtaita on siirretty ja niitä on palanut. Myös yritysten nimet ovat aikojen saatossa vaihtuneet, mutta Tervasaaren paperitehtaan piiput työntävät sinnikkäästi savua taivaalle.

Metsäteollisuuden rakennemuutos on koskilaisille tuttu, sen kanssa on opittu elämään. UPM-konserniin kuuluvassa paperitehtaassa on jäljellä enää kaksi paperikonetta.

Valmistettava tuote on tarrapaperi. Työntekijöitä on noin 350. Selluntuotanto loppui Valkeakoskella vuonna 2008. Paperikoneiden ja niitä pyörittävien työntekijöiden määrä on vuosikymmenten aikana tuntuvasti vähentynyt.

Sanotaan, että ennen kaikki oli paremmin. Valkeakoskella puhutaan erityisen lämpimästi ajanjaksosta, jolloin Rudolf Waldenin vuonna 1920 perustama ja hänen poikansa Juuson sodan jälkeen johtama Yhtyneet Paperitehtaat Oy oli isäntänä Tervasaaressa.

Etenkin ”Juuson aikana” sekä kaupunki että Yhtyneet kasvoivat ja kukoistivat. Nuorempi Walden pyrki huolehtimaan henkilökunnan hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti vauvasta vaariin. Mitä kaupungissa ei ollut, se tehtiin tai hankittiin huippu-urheilijoita myöten.

Juuso Waldenin rohkeus kostautui myöhemmin. Vuorineuvoksen eläköityessä 1960-luvun lopussa Yhtyneet oli jo suurelta osin rahoittajiensa, ennen muuta Kansallis-Osake-Pankin käsissä.

Alueen yritykset ja kaupunki ovat aina ymmärtäneet koulutuksen päälle. Valkeakoskella oleva Hämeen ammattikorkeakoulun yksikkö on kaupungin ja teollisuusyritysten yhteistyön peruja. Yhtyneiden oma ammattikoulu opetti aikanaan työn tekemisen taidot monille alueen nuorille.

Monipuolista teollisuutta

Paperitehtaiden vanavedessä kaupunkiin syntyi muuta yritystoimintaa. Osa yrityksistä oli Yhtyneiden perustamia tytäryhtiöitä. Muun muassa paperisäkkejä ja -pusseja, hyllypaperia ja aaltopahvia valmistanut Paperituote Oy tunnetaan paikkakunnalla nykyään nimellä Walki Oy, joka on osa amerikkalaisten omistamaa Walki Groupia.

Sodan aikana Yhtyneet perusti Valkeakoskelle Valken, joka oli vähän aikaa maan ainoa liimatehdas. Liimojen lisäksi yritys valmisti erilaisia lasituotteita. 1970-luvulla Valke Oy:n toiminta alkoi hiipua. Lasitehdas myytiin ja 1990-luvulla yritys oli kutistunut mäntyöljyn jalostajaksi. 2000-luvun alussa toiminta päättyi suuren amerikkalaisyrityksen nimellä ja omistuksessa.

Säteri Oy puolestaan jatkoi luovutettuun Karjalaan jääneen Kuitu Oy:n toimintaa Kirjasniemeen rakennetulla tehdasalueella. Parhaimmillaan selluloosasta valmistettuja kuituja valmistava tehdas työllisti yli 2 000 henkeä.

Valmistettavien tuotteiden nimet vaihtuivat matkan varrella sillasta ja säteristä raionvillaksi ja raionsilkiksi. Omistajaksi tuli 1970-luvulla Kemira Oy, pari vuosikymmentä myöhemmin indonesialainen Indorayon. 2000-luvun omistajavaihdosten ja kahden konkurssin jälkeen tehdasalue hiljeni lopullisesti vuonna 2013.

Jylhävaara Oy:n konepaja syntyi vuonna 1940 Valkeakoskelle palvelemaan sotatarviketuotantoa. Sota-aikana yrityksen päätuote olivat kranaatit. Sodan jälkeen siitä kehittyi pultteja ja muttereita sekä paperiteollisuuden koneita ja niiden osia valmistava konepaja.

Uutta kadonneen tilalle

Vuosikymmenten aikana Valkeakosken työpaikkaomavaraisuus on laskenut alle sadan prosentin, mutta on edelleen kunnioitettavat 94. Yrityksiä ja työpaikkoja on kadonnut, mutta uusia on tullut tilalle.

Saarioinen rakensi vuonna 1988 Valkeakoskelle ruokatehtaan. Sen myötä yrityksestä on tullut Valkeakosken toiseksi suurin työnantaja heti kaupungin jälkeen.

Muun muassa koneautomaatioinsinööri Pertti Kettunen on palannut kotikaupunkiin töihin pitkän tauon jälkeen.

– Olin Säterillä töissä vuodesta 1989 hamaan loppuun saakka. Kahdeksan vuotta meni välillä muualla asiantuntijatehtävissä, mutta nyt olen Saarioisilla kunnossapitopäällikkönä, Kettunen sanoo.

Erkki Suontaustalle Valkeakoski on tarjonnut töitä koko 33 vuoden työuran ajan. Tampereen teknillisestä opistosta insinööriksi valmistunut Suontausta aloitti työuransa UPM:llä vuonna 1986. Nykyään palkkakuitissa maksajan paikalla lukee Walki Oy.

– Välillä olin kaksi vuotta opiskelemassa, yrityksen ict-managerina toimiva Suontausta kertoo.

Suontausta on paljasjalkainen koskilainen, Kettunen melkein: Kettusen vanhemmat muuttivat työn perässä Toijalasta naapurikaupunkiin, kun pojan oli aika aloittaa koulutaival.

Koskilaiset insinöörit ovat tyytyväisiä kotikaupunkiinsa. Valkeakoskella on viihdytty, käyty koulut, kasvatettu lapset ja tehty töitä mahdollisuuksien mukaan.

– Mihin sitä ihminen kotoaan lähtisi, Kettunen vastaa hymyssä suin kysymykseen, mikä on pitänyt heidät Valkeakoskella.

Koski on ja pysyy

Kettunen ja Suontausta uskovat Valkeakosken pärjäävän myös tulevaisuudessa. Sijainti on hyvä, paikkakuntalaisten Koskiksi kutsuma kaupunki pääsee nauttimaan Tampereen imusta.

– Uhkakuvia on esimerkiksi metsäteollisuuden osalta, mutta niin on ollut ennenkin. Yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat tulleet koskilaisille tutuiksi, mutta me olemme sinnikästä porukkaa, Suontausta sanoo.

Kettunen vahvistaa näkemyksen nyökkäämällä. Vaikka Helsingin ja Tampereen välinen moottoritie ja rautatie ohittavat Valkeakosken, kaupungissa on vetovoimatekijöitä alueen luontoarvoista lähtien.

– Viimeistään korona on osoittanut, että tilanteet voivat muuttua nopeasti yritystoiminnassa, työn tekemisessä ja asumisessa. Voi olla, että korona lisää ihmisten halukkuutta muuttaa Valkeakosken tapaisiin pieniin kaupunkeihin. Siltä ainakin nyt näyttää.

– En näe mitään syytä, etteivätkö Valkeakoski ja koskilaiset eläisi ja voisi hyvin myös tulevina vuosikymmeninä, Kettunen sanoo.