Kummallekin aktiiville syntyi kipinä esiintymiseen lapsuudessa. Jari Vihervirta esiintyi taikurina sukulaisten häissä jo pikkupoikana. Koulussa oli erilaisia mahdollisuuksia esiintyä.

– Halusin näyttelijäksi, mutta olin kovin ujo.

Lukioaikana Vihervirta rohkaistui osallistumaan koe-esiintymiseen, jossa haettiin näyttelijää nuorten musiikkiteatteri Novan Häräntappoaseen Allun rooliin – ja hän sai sen. Siitä ura urkeni paikallisissa harrastajateattereissa. Hänellä oli etunaan laulaminen, sillä pienellä paikkakunnalla laulavia nuorukaisia ei juuri ollut.

Muutaman kerran lukiolainen haki näyttelijän opintoihin. Kohtalo päätti kuitenkin toisin, ja häntä pyydettiin telakalle töihin.

Lava kutsui nuorena

Myös Riitta Rusilalla on taustallaan kouluvuosien harrastajateatteri. Hänen mukaansa lapsuuden kotikulmilla Kuhmossa ei ollut muita mielekkäitä harrastusvaihtoehtoja. Insinööriopintojen aikana hän hakeutui Raahen harrastajateatteriin.

– Ouluun muuton jälkeen en enää uskaltautunutkaan hakea mihinkään ryhmään ja meni melkein 20 vuotta ennen kuin hain uudelleen.

Hän kuvitteli tason olevan hänelle liian korkealla, ja toisaalta Oulun insinöörien aktiviina toimiminen vei aikaa. Samoin nuori perhe sääteli aikatauluja.

Kun Rusila luopui järjestötehtävistä, hän palasi teatterin pariin pari vuotta sitten. Oulun Työväen Näyttämö (OTN) järjesti työpajan, jota kautta hän pääsi muun muassa tarpeistonhoitajaksi ja lopulta haki myös rooliin.

– Paluu lavalle tapahtui rytinällä, kun sain heti pääroolin, Rusila kuvailee.

Viime syksynä hän näytteli naispääosassa farssikomediassa Buffalo kuutamolla.

Teatterinjohtajaksi pikavauhdilla

Rusila kehuu harrastustaan parhaaksi mahdolliseksi, vaikka hän viihtyi myös IL-yhteisön mukavissa hommissa.

Rusila ei irtautunut täysin luottamustehtävistä, vaikka vaihtoikin harrastusta. Hän toimii OTN:n kannatusyhdistyksen puheenjohtajana ja kannustaa insinöörejä tulemaan mukaan.

– Etenkin miehistä on pulaa. Insinöörien työssä tarvitaan luovuutta, ja sitä saa täältä ammennuttua paljon, hän vinkkaa.

Teatteriharrastus antaa myös esiintymiskokemusta. Insinöörin osaamisesta on myös hyötyä pienille harrastajateattereille. Tarjolla on samanhenkistä seuraa lisäksi monelta eri alalta.

– Työasiat jäävät täysin mielestä, kun näyttämöllä harjoittelee tiettyä kohtausta yhä uudelleen, Rusila sanoo.

Ja Vihervirta komppaa.

Katkos omassa toiveessa

Neljän telakkavuoden jälkeen Vihervirta lähti opiskelemaan insinöörin tutkintoa. Sitä myöten Vihervirrankin harrastuksessa oli noin 15 vuoden tauko, kun opintojen myötä järjestötyöt vievät enemmän aikaa.

Kun pari vuotta sitten hän jättäytyi pois Insinööriliiton hallituksesta, vapaa-aikaa oli taas käytettävissä teatteriin ja ennen kaikkea filmituotantoihin.

Vihervirta lähti mukaan niihin 1990-luvun lopulla, kun avustajia rekrytoitiin harrastajateattereista. Hänen ensimmäisiä kuvauksiaan oli Hovimäki-sarjassa kohtaus, joka kuvattiin Loimaalla, mutta kertoi Turun palosta vuodelta1827.

Edelleen paikallisia avustajia haetaan teattereista paikkakunnalla kuvattaviin tv-sarjoihin kuten Oulussa. Valtaosa nykyrekrytoinnista hoidetaan kuitenkin verkossa, ja uusia hakuja julkaistaan jatkuvasti.

– Roolittajat tuntevat samoissa, pienissä piireissä olevia avustajia, joita saatetaan pyytää myös suoraan. Pienissä rooleissa koekuvaus tehdään useimmiten kotona tuotannon ohjeiden mukaan, Vihervirta kertoo.

Näytännöt siirtyvät parilla vuodella

Koronapandemia tukahdutti tapahtuma-alan viime vuoden keväällä. Myös harrastajateattereissa esityksiä on siirretty jopa parilla vuodella eteenpäin. Vaikka itse näytäntöjä olisi voinut pitää esimerkiksi viime kesänä, harjoitukset eivät ole onnistuneet.

Filmituotannotkin olivat viime vuonna puolisen vuotta tauolla. Sen jälkeen monet tuotannot jatkuivat, ja tällä hetkellä tv-tuotannoissa toimitaan terveysturvallisesti viranomaisten ohjeiden mukaisesti.

Parhaillaan televisiossa pyörii Kentän laidalla -niminen sarja, jonka tuotannossa oli myös koronatauko. Sarjassa moni on saattanut tunnistaa Vihervirran olemuksen. Ja onhan noita isompia ja pienempiä tehtäviä ollut.

Viime aikojen mielenkiintoisimpana tuotantoa Vihervirta pitää omalta kannaltaan Kikka!-elokuvaa.

– Lähdin kuvauksiin mukaan joukkokohtaukseen, mutta paikan päällä apulaisohjaaja valitsi minut toimintakohtaukseen, jossa olikin enemmän tekemistä.

Hänen mielestään filmituotantojen tekeminen on kivaa eikä sillä ole väliä, kuinka hyvin näkyy lopputuotoksessa tai saako sekunteja vai ei.

Teatterin taika on erilaista

Toisin kuin elokuvissa tai tv-sarjoissa teatterissa yleisö on läsnä. Elävän yleisön edessä näytteleminen tuo mielihyvää niin lavalle kuin katsomoon.

– Teatterissa yleisön reaktio on välitöntä, ja tunnelma loppukiitosten aikana on hienoa, Jari Vihervirta kertoo.

Riitta Rusila on ehdottomasti samalla kannalla siitä, mikä on harrastuksen parhaita puolia.