Metsäteollisuus ry:n vetäytyminen valtakunnallisten työehtosopimusten sopimisesta ja Teknologiateollisuus ry:n tekemä päätös jakaa työehdoista sopiminen valtakunnalliseen ja yrityskohtaiseen sopimiseen on synnyttänyt työmarkkinoille uuden tilanteen. Järjestelmää pitäisi ajaa sisään jo seuraavalla, ensi syksynä edessä olevalla työmarkkinakierroksella. Epäselvää vain on, kuka sopii ja kenen kanssa, kuinka paljon sopimuksia syntyy ja mistä sovitaan.

Huomionarvoista on, että kahden merkittävän työnantajajärjestön päätös lähteä muuttamaan työmarkkinajärjestelmämme perustaa oli yksipuolinen ilmoitus ilman ennakkovaroitusta. Jos on syntynyt tilanne epäselvä, niin on työnantajien motiivikin. Julkisen keskustelun perusteella on vaikea ymmärtää, miksi työnantajat lähtivät moiseen, työmarkkinoille väistämättä epävarmuutta aiheuttavaan harjoitukseen.

Kahdesta järjestöstä Metsäteollisuus ry on selvemmin ilmoittanut, että se haluaa jatkossa neuvotella työehdoista yrityskohtaisesti. Teknologiateollisuus ry:n malli muistuttaa kaksipäistä kotkaa. Valtakunnallisesta sopimisesta ja työehtosopimusten yleissitovuudesta puhutaan edelleen näennäisen lämpimään sävyyn, mutta myös mahdollisuutta yrityskohtaiseen sopimiseen halutaan tukea, jos alan yritykset niin haluavat.

Työmarkkinapöydän toisella puolella tilanne herättää syystäkin epävarmuutta. Palkansaajille oma työehtosopimus on alasta riippumatta tärkeä paperi. Ei ole yhdentekevää, mitä sille ja sen sisällölle tapahtuu.

Sopimusten takana on lukuisia, työntekijän toimeentuloon, jaksamiseen ja työsuhteeseen liittyviä asioita, kuten lomarahat, pidemmät palkalliset sairauslomat ja vanhempainvapaat. Maailma, jossa jokainen työntekijä joutuu neuvottelemaan näistä ja muista työsuhteen eduista työnantajan kanssa yksin ja erikseen, ei vaikuta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Sanotaan, että se koira älähtää, johon keppi kolahtaa. Kun palkansaajajärjestöt ovat tuoneet esiin jäsenkuntansa perusteltuja huolia ja murheita, työnantajien edustajille on tullut kiire leimata pelot turhanaikaisiksi höpöpuheiksi. On puhuttu uhkakuvien maalailusta, jopa propagandasta. He ovat juhlallisesti vakuuttaneet, että kysymys ei ole pyrkimyksestä heikentää työsuhteen ehtoja. Päinvastoin henkilöstö on yritykselle jatkossa yhä tärkeämpi voimavara.

Se näkee, joka elää: ehkä jo tulevana syksynä tiedämme, mitä kaksi merkittävää teollisuuden työnantajajärjestöä tavoittelee muutoksella. Neuvottelupöydän toisella puolella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa vanhoihin valtteihin. Uskomme edelleen siihen, että työmarkkinoilla kaikkien kannalta paras lopputulos saadaan yhteistyöllä ja yhdessä sopimalla, ei yksipuolisesti sanelemalla.