Työmarkkinaosapuolet pohjustavat jokaista työmarkkinakierrosta erilaisilla talousnäkemyksillä ja -katsauksilla. Niillä haetaan ymmärrystä ja oikeutusta omille vaatimuksille. Työnantajien käppyröillä osoitetaan palkansaajien vaatimukset vastuuttomiksi tai ainakin kohtuuttomiksi, toinen puoli puolestaan todistaa yrityksillä menevän väitettyä paremmin.

Kaiken yllä leijuu kauhistuttava kestävyysvaje, kansakuntaa uhkaava julkisen talouden rahoituskuoppa, joka johtuu väestön ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta julkisten menojen kasvamisesta. Se on 2010-luvun talouskeskustelun jokerikortti, termi, jonka edessä haalistuu kovinkin talousoptimismi, tai ainakin pitäisi.

Kestävyysvajeen suuruudesta ei juuri kellään ole aivan tarkkaa kuvaa. Se ei ole ihme, sillä kestävyysvajeen laskemisessa riittää oletuksia ja muuttujia. Siinä alkaa modernimmankin tietokoneen hihna luistaa, kun pitää tehdä oletuksia työllisyyden, tuottavuuden ja eläkesijoitusten tuoton kehityksestä ja yhdistää tietoja muun muassa väestöennusteeseen, julkisen talouden alijäämään, julkisen velan kasvuun ja korkomenoihin.

Voi olla, että omaa ennustetta vuoden 2030 kestävyysvajeen määrästä ei kannata asettaa ihan sadan miljoonan euron tarkkuudella.

Syksy on synkkä anyway

Oli kesä säiden puolesta hyvä tai huono, elokuussa mediassa alkaa esiintyä toinen toistaan huolestuneempia elinkeinoelämän edustajia. Oli tilauskanta millainen tahansa, finanssikriisin jälkeen heikentynyttä kustannuskilpailukykyä ei sittenkään ole kurottu riittävästi umpeen.

Työkustannukset ovat ehkä nousseet kilpailijamaita hitaammin ja tuottavuuskin on kohentunut, mutta koska kattavaa ja yhdenmukaista ennustemateriaalia on vaikea saada, vertailua ei ole syytä tehdä. ”Voidaan kuitenkin olettaa, että suhteellisilla työkustannuksilla mitattuna Suomen kustannuskilpailukyky laahaa edelleen kilpailijamaiden perässä”.

Vasta-argumentit sopimuspalkkojen hitaasta noususta ja työnantajien sosiaaliturvamaksujen siirtämisestä enemmän palkansaajien maksettavaksi menevät kuin kuuroille korville: tuottavuuden kasvun varaan tulevaisuutta ei voi jättää. ”Avain voisi olla kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys, joka alentaa työtunnin keskimääräistä hintaa.”

Monta vaaraa on taloudessa

Pitää muistaa, että tuottavuuden kehitys vaihtelee aloittain, ja yksittäisten yritysten välillä on suuria eroja jopa saman alan sisällä. Niin, ja vuosituhannen vaihteessa alkoi vaihtosuhteen heikkeneminen, joka on vielä kompensoimatta.

Niin että kansantalouden vaihtosuhdekorjatuilla yksikkötyökustannuksilla mitattuna Suomen kilpailukyvyssä ei ole edelleenkään hurraamista. Työkustannusten nousua on edelleen hillittävä, nimellispalkkojen nousu on mitoitettava sen mukaan, että Suomen tilanne suhteessa euroalueeseen ei vieläkään parantunut riittävästi verrattuna finanssikriisiä edeltäneeseen aikaan.

”Jos on pienikin vaara, että reaalipalkkojen nousu on tuottavuuden kasvua nopeampi, voimme saman tien unohtaa hyvän työllisyyskehityksen. Ja tällä olisi dramaattisia seurauksia koko kansantaloudelle, ennen muuta julkisen talouden tasapainolle”.

■ Juttu on ennuste ja fiktiivinen kuvaus syksyn yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tarina nojaa sekalaisiin kirjallisiin lähteisiin.