Luottamusmiehellä on tehtäviä maalla ja merellä
Arctia Meritaidon ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Jere Koponen ottaa merestä mittaa.
Merenmittaus on keskeinen osa merikarttojen taustalla sekä merellisen rakentamisen suunnittelu-, toteutus- ja seurantavaiheessa. Sen avulla voidaan myös tarkkailla vedenalaista infraa. Luotettavan tiedon keräämisestä pitää huolen osaltaan Arctia Meritaidon operatiivinen päällikkö ja sähkötekniikan insinööri Jere Koponen.
Väylänhoitoa ja merenmittausta tekevä Arctia Meritaito Oy on Arctian tytäryhtiö. Koponen on toiminut vakituisesti yhtiön palveluksessa vuodesta 2014 alkaen. Arctia on valtion omistama yhtiö.
Koponen vastaa työssään merellä tapahtuvasta toiminnasta, mittaus- ja tutkimuspalveluiden toteuttamisesta sekä mittaus- ja alusteknisistä palveluista.
Luottamustyö luo näköalaa
Koponen toimii ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna. Hänestä luottamustehtävissä olennaisinta on toimia viestinvälittäjänä sekä keskustelukumppanina työntekijöiden ja johdon välillä.
Arctia-konsernissa luottamusmiehiä on noin kymmenen. He vastaavat laaja-alaisesti eri sopimusaloista ja edustavat eri ammattiryhmiä niin maa- kuin meripuolen tehtävissä.
Monipuolisuudesta ja työympäristöjen eroista on Koposen mukaan ollut etua. Toimiva vuoropuhelu vähentää siiloutumista ja lisää yhteisöllisyyttä.
Koposen vastuulla pääluottamusmiehenä on Palvelualan työnantajat Paltan erityisalojen työehtosopimus, ja edustettavat kuuluvat laajasti YTN:n jäsenliittoihin.
Luottamusmiestehtävän paikka avautui edellisen luoton eläköityessä kuusi vuotta sitten. Koponen kartoitti tuolloin, miten henkilöstö on järjestäytynyt.
– Saimme kerättyä joukon eri YTN-alaisten liittojen jäseniä, jotka nimesivät pääluottamusmiehen.
Keskustelu- ja neuvotteluyhteys työnantajan suuntaan pelaa hyvin. Vaikka kaikki esitykset eivät aina mene maaliin, yhteistoiminnalla on saatu sopimuksia aikaan. Luottamustoimi on antanut hyvän näköalapaikan siihen, minkälaisia töitä konsernissa tehdään.
Merikartoitus on yhtiön taustalla
Arctia Meritaidon juuret ovat entisessä Merenkulkulaitoksessa, jolloin merenmittausta toteutettiin sisäisenä tuotantona merikarttojen tausta-aineistoksi. Merikartoitus on edelleen yksi liiketoiminnan päätoimista.
Merikartoituksen rinnalle ovat ajan saatossa tulleet mukaan erilaiset vedenalaiset rakennemittaukset sekä merenpohjan geofysikaaliset ja tekniset mittaukset ja tutkimukset.
– Laadukas syvyystiedon kerääminen ja hallinta on työssä tärkeintä.
Arctian omistajaohjaus siirtyi elokuussa 2024 liikenne- ja viestintäministeriöön, ja yhtiön asema muuttui strategisen intressin yhtiöstä erityistehtävän yhtiöksi. Erityistehtävä tarkoittaa, että yhtiöllä on valtion määrittelemä elinkeino-, teollisuus-, yhteiskunta- tai muu poliittinen tehtävä tai jokin muu erityisrooli.
Kalustoa menee uusiksi
Jäätilanne vaikuttaa merenmittauksen operointikauden alkamiseen kotivesillä, koska mittausta päästään tekemään pääosin vain avovesikaudella. Kausi alkaa yleensä maalis–huhtikuussa ja jatkuu kelien mukaan jopa joulu–tammikuulle.
– Esimerkiksi kuluvan vuoden tammikuussa olimme runsaan viikon mittaustöissä Suomenlahdella.
Merenmittauksessa on käytössä yhteensä seitsemän alusta. Aluksista isoin on 78 metriä pitkä laiva ja pienin seitsemän metrin mittainen vene. Talvikausi antaa hyvän mahdollisuuden kaluston kunnossapidolle, uusimiselle ja kehittämiselle.
Parhaillaan käynnissä on vanhan 1980-luvun lopussa valmistuneen mittausveneen tekniikan täydellinen modernisointi. Samalla aluksen sisätiloja päivitetään paremmin nykyisiä tarpeita vastaaviksi. Lisäksi varustelussa on uusi mittausvene työkaluksi rakennemittauksiin sekä matalille vesialuille.
Mittaustekniikka kehittyy ripeästi
Mittaustekniikka, laitteistot, ohjelmistot ja automaatio kehittyvät kovaa vauhtia ja merenmittaus tarjoaa monipuolisen toimintaympäristön tuoda uusinta tekniikkaa merenkulkuun. Esimerkiksi miehittämättömien alusten soveltuvuutta mittaustoimintaan on pilotoitu ja testattu useassa vaiheessa, viimeksi kuluneella mittauskaudella.
Mittausaineiston jälkikäsittelyn automatisointia pyritään tehostamaan muun muassa hyödyntämällä tekoälyä.
– Merenmittaus on monessa mielessä merenkulun teknologisen kehityksen etunenässä.
Arctia työllistää insinöörejä monipuolisesti myös tulevaisuudessa. Merenmittauksessa painotukset ovat maanmittauksessa sekä sähkö- ja konetekniikassa, väylänhoidossa enemmän rakentamisen puolella.