Vuosi lisää
Vauhdikas vuosi takana
Edellisen syntymäpäivänsä aikana Diana Puukki oli opintovapaalla opinnäytetyön takia. Vuosi sitten keväällä hän viimeisteli ylempään ammattikorkeakoulututkintoon liittyvää opinnäytetyötään, jossa aiheena oli laivan pääkeittiön koko elinkaaren hiilijalanjälki ja mahdollisuudet sen vähentämiseen.
– Arki oli silloin vapaampaa, kun itse pystyi määrittelemään, miten pitkää päivää teki.
Viimeinen vuosi on tuonut useita muutoksia Puukin elämään. Viime kesäkuussa hän sai tutkintotodistuksen käsiinsä. Elokuussa alkoi uusi työ vastuullisuusinsinöörinä laivanrakennusyritys Meyer Turku Oy:ssä, ja samalla työtehtävät muuttuivat vastuullisemmiksi.
– Koulutus antoi uutta oppia kestävästä kehityksestä ja hiilijalanjäljen pienentämisestä.
Tekniikka vei voiton
Lapsena Puukki halusi eläinlääkäriksi, koska hän piti eläimistä. Toiveammatti kuitenkin jäi, sillä hän ei kestänyt nähdä kärsiviä eläimiä.
Lukion jälkeen hän haki tekniikan opintoihin ja valmistui kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi suuntautumisvaihtoehtona energia- ja ympäristötekniikka.
– Olin jo silloin kiinnostunut uusiutuvasta teknologiasta ja siitä, miten tekniikassa voidaan ajatella ympäristöystävällisesti.
Vuodet työelämässä muun muassa suunnittelijana ja tuotekehitystöissä johtivat jatko-opintoihin, sillä hän halusi syventää osaamistaan energia- ja ympäristötekniikassa.
Tuoreen tutkinnon myötä Puukki päätyi tekemään työtä kestävän kehityksen eteen niin kuin toiveissa olikin.
Ympäristöystävällisyyttä telakalle
Vastuullisuusinsinööri vastaa Meyerin kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamisesta hotelliosastolla. Hän tutkii ja kehittää eri järjestelmiä sekä ohjeistaa, miten voi jo suunnitteluvaiheessa vähentää hiilijalanjäljen syntyä ja tehdä vastuullisia valintoja.
– Risteilyaluksessa hotelli tarkoittaa käytännössä lähes kaikkia alueita, joihin matkustajat ja miehistö pääsevät. Alue on noin 80 prosenttia laivasta, Puukki kertoo.
Laivan suunnittelu jakaantuu hotelli-, kone- ja runko- osastoihin.
– Näen, että Meyerilla on mahdollisuus urakehitykseen. Meillä Meyerilla on yhtenä tavoitteena tälle vuodelle Avatar, joka on hiilineutraali laivakonsepti.
Meyerin tavoitteet liittyvät vihreän siirtymän NEcOLEAP- hankkeeseen, jossa on Business Finlandin rahoitus. Syntymäpäiväänsä Diana Puukki viettää puolisonsa ja ystäviensä kanssa menemällä ulos syömään.