Omituinen neuvottelukierros

jatkaa kulkuaan

Sekä yksityisellä että julkisella sektorilla on lakkoja, lakonuhkia tai muita työtaistelutoimia. Lähes kaikkien neuvottelutilanne oli auki lehden mennessä painoon.

Ensimmäiset neuvottelut insinöörien ja ylempien toimihenkilöiden uusista työehtosopimuksista käynnistyivät jo viime syyskuussa. Teknologiateollisuudessa neuvottelut ovat kestäneet pisimpään. Helmikuussa alalla alkoivat perjantailakot, joiden myötä neuvottelut siirtyivät sovitteluun.

Maaliskuun viimeisellä viikolla osapuolet saavuttivat neuvottelutuloksen, jonka YTN:n hallitus kuitenkin hylkäsi.

– Neuvottelutuloksen hylkääminen oli yksi käänne varsin kummallisella kierroksella, sanoo Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa.

Neuvottelutuloksen hylkäämisen keskeinen syy oli työnantajan ajama uusi palkankorotusmalli, jossa ei ole yleiskorotusta kaikille sopimusvuosille.

– Hylätyssä neuvottelutuloksessa oli luovuutta palkankorotusperälautamallissa, mutta se ei kelvannut.

Kierros on pitkäkestoisin Oksan uran aikana.

– Eikä kierros ole aiemmin venynyt näin pitkäksi verrattuna teknologiateollisuuden muihin henkilöstöryhmiin.

Vihdoin liikettä kohti sopua

Oksa kertoo, että työnantajan liikahdus neuvotteluissa tapahtui vasta viimeisen viikon aikana, kun se ei liikkunut kuukausiin mihinkään.

Hylätyn tuloksen jälkeen osapuolet palasivat sovitteluun.

– Kun hallinto ottaa jyrkän kannan, tilanne muuttuu. Sen jälkeen näyttää siltä, että kohti sopimusta edetään, Oksa arvioi.

YTN:n hallituksen päätöksen perusteella uuden työehtosopimuksen syntyminen edellyttää, että yleiskorotuksen tason ja palkankorotuksen rakenteen on pitänyt muuttua hylätystä neuvottelutuloksesta.

Tekno on tulppana

Monen muun alan neuvottelut jumittavat teknologiateollisuuden takia. Ict-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi jo vuoden vaihteessa.

Edellisen neuvottelukierroksen jälkeen sopimuskautta siirrettiin myöhemmäksi, jotta teknon neuvottelut eivät hidastaisi sopimukseen pääsyä. Silti neuvottelut junnaavat yhä. Lähes 20 neuvottelukertaa ei ole johtanut tulokseen.

Energia-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus päättyi helmikuun lopussa. YTN:n neuvottelijoiden mukaan varsinaisiin neuvotteluihin ei ole päästy: energia-alallakin odotetaan teknoteknologiateollisuuden ratkaisua.

Kemian ala on poikkeus

Kemian alalla hankala neuvottelukuvio ei johdu teknologiateollisuuden tilanteesta.

– Siellä tilanne on samanlainen kuin kaksi vuotta sitten: työnantajalla on omia, työehtoja heikentäviä vaatimuksiaan, Oksa sanoo.

Myös kemian alalle on annettu lakkovaroitus huhti–toukokuun ajalle. Kyse on neljästä päivästä, jos ennen niitä ei saada sopua työehdoista Kemianteollisuus ry:n kanssa.

Mahdollinen lakko koskee alan noin 5 000 ylempää toimihenkilöä, mikä tarkoittaa suunnilleen puolta alan henkilöstöstä.

Valmista osalla aloista

YTN on sovittua saanut sellaisista työehtosopimuksista, joissa on muitakin henkilöstöryhmiä mukana. Näitä on esimerkiksi EPA- ja finanssialoilla.

Myös ammattikorkeakoulujen palkkaratkaisuista päästiin sopuun.

Julkisella sektorilla valtion työntekijät aloittivat painostustoimet ensi kertaa lähes 40 vuoteen. Turvallisuusalan järjestöjen ilmoitus lakkovalmiudesta on tavaton.

Oksan mielestä on mahdollista, että valtio- ja kuntasektorit voivat kulkea omaa reittiänsä. Kuntatyönantaja on sanonut, että palkkaohjelman pitää mahtua yleisen linjan sisään, mikä ei ennakoi kovin nopeata ratkaisua.

– Palkansaajienhan ajatus oli, että se tulee yleisen korotuksen päälle, joten aikamoinen vääntö on odotettavissa.

Suman purkautuminen häämöttää

Oksan arvion mukaan teknologiateollisuuden neuvottelutuloksen hyväksymisen jälkeen muillakin aloilla alkaa syntyä neuvottelutuloksia.

Hän veikkaa, että pääsiäisen jälkeen kemian alaa lukuun ottamatta kaikki yksityissektorin alat ovat päässeet sopimukseen.

– Kemiasta en uskalla olla varma.

Oksan mukaan tällä neuvottelukierroksella työnantaja ajaa kolmea yleistä linjaa. Teollisuusliitosta on lähtenyt yksi, ylemmille ja julkiselle sektorille on kummallekin oma linjansa.

– Oletan meillä olevan avaussopimus Insinööri-lehden ilmestyessä, mutta varmaa se ei ole. Pelättävissä on, että julkisen sektorin sopimukset eivät ole kesään mennessä valmiina.

Lue lisää: ilry.fi, ytn.fi, juko.fi