Kevät tuli etuajassa

Hämeenlinnassa pilkittiin vielä maaliskuun lopulla.

KUVA: Jari Rauhamäki

Harjoittelija liiton keskustoimistoon

Insinööriliiton edunvalvontayksikössä viestinnän korkeakouluharjoittelijana on aloittanut maaliskuussa Lauri Väänänen. Hän on koulutukseltaan filosofian- ja valtiotieteiden maisteri, ja opiskelee tällä hetkellä journalismia Haaga-Heliassa.

Valmistuminen medianomiksi siintää arviolta keväällä 2027.

– Harjoittelun tavoitteena on testata käytännössä niitä viestinnän taitoja, mitä on tähän saakka opittu, kuten haastattelujen tekemistä, valokuvaamista, taitto-ohjelman käyttöä ja niin edelleen, Väänänen kertoo.

– Olen erityisen iloinen siitä, että harjoittelu toteutuu Insinööriliitossa ja voi tehdä töitä tekniikan ammattilaisten parissa.

Liiton jäsenet tutustuvat Väänäsen juttuihin Insinööri-lehden printti- ja verkkoversioissa. Hän tekee myös muita viestinnän avustavia tehtäviä.

– Haluan tarjota liiton jäsenille ajankohtaista ja merkityksellistä tietoa työelämäkysymyksistä sekä tehdä Insinööriliittoa tutuksi jäsenille viestinnän kautta.

Väänäsellä on laaja järjestökokemus; hän on työskennellyt muun muassa järjestöasiantuntijana KTK Tekniikan Asiantuntijoilla.

– Olen suuri eläinten ystävä, ja minulla on 7-vuotias leikkisä ja sosiaalinen Taneli-kissa. Harrastan luonnossa liikkumista, matkustelua ja tietokirjojen lukemista.

Asiakaspalvelu

0201 801 801, (8,4 snt/min)

avoinna arkisin klo 9–16

asiakaspalvelu@ilry.fi

www.ilry.fi

Kaikki liiton palvelut ja asiantuntijat tavoittaa parhaiten Insinööriliiton asiakaspalvelun kautta.

Insinööriliitolla on 30 alueellista ja

kahdeksan valtakunnallista jäsenjärjestöä.

Lisätietoa jäsenjärjestöistä on

osoitteessa www.ilry.fi/jasenjarjestot

Liiton organisaatio

Edunvalvontayksikkö

johtaja Petteri Oksa, 0201 801 839

Työelämä ja lakipalvelut

Yhteiskuntavaikuttaminen

Vaikuttajaviestintä

Järjestöyksikkö

johtaja Tommi Grönholm, 0201 801 848

Järjestötiimi

Kenttä ja tapahtumat

Markkinointi

Palveluyksikkö

johtaja Mika Leppinen, 0201 801 826

Assistentit

It-palvelut

Jäsenpalvelut

Taloushallinto

Puheenjohtajisto

puheenjohtaja Samu Salo, 0201 801 810

1. varapuheenjohtaja Timo Härmälä, 040 513 5988

varapuheenjohtaja Jyrki Kopperi, 040 833 0633

varapuheenjohtaja Kari Laitinen, 050 556 8501

johdon assistentti Teija Hyvärinen, 0201 801 811

Henkilökunnan yhteystiedot kokonaisuudessaan ovat osoitteessa www.ilry.fi/yhteystiedot.