jäsenpiste
Tarkistuta uusi työsopimus ensin liitossa
TEKSTI: Jarkko Ursin, palvelupäällikkö
Työsopimus määrittää työntekijän ja työnantajan välisen työsuhteen keskeiset oikeudet ja velvollisuudet. Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti.
Työsopimus kannattaa kuitenkin tehdä kirjallisesti, jolloin on helppo selvittää, mitä on sovittu. Pidemmissä työsuhteissa työntekijällä on aina oikeus saada kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista.
Työsopimuksen on hyvä sisältää kaikki ehdot, joista on sovittu työsopimusneuvotteluissa. Työsopimuksessa kannattaa välttää epäselviä tai tulkinnanvaraisia ehtoja. Näin vältetään osapuolten eri tulkintoja ja mahdollisia riitatilanteita.
Työsopimuksen sisältöön on mahdollista vaikuttaa ennen sen allekirjoittamista, mutta jälkikäteen muutoksia voi olla vaikea saada sovittua.
Jäsenetuna voi tarkistuttaa työsopimuksen Insinööriliitossa. Toimita tarkistettava sopimus liiton asiakaspalveluun sähköpostilla. Kerro viestissäsi samalla, onko sinulla tarkistuksen lisäksi joitain muita kysymyksiä sopimuksesta.
Asiakaspalvelu tarkistaa työsopimukset mahdollisuuksien mukaan samana päivänä, kun ne saapuvat, kuitenkin viimeistään seuraavana työpäivänä. Tarkistuttamista ei ole syytä jättää viime hetkeen, sillä työsopimukset tarkistetaan saapumisjärjestyksessä, ja jonossa saattaa olla useitakin tarkistettavia sopimuksia.
■ Lähetä työsopimus: asiakaspalvelu@ilry.fi
Hyödynnä jäsenetusi
• Tarkistuta uusi työsopimus tai tulevat muutokset vanhassa sopimuksessa.
• Lähetä työsopimus tarkistettavaksi hyvissä ajoissa ennen allekirjoittamista.
Jäsenetuja matkailuun
TEKSTI: Ani Pekkanen, markkinointikoordinaattori
Kesän lähestyessä on hyvä tsekata liiton tarjoamat matkailuedut. Liiton ja jäsenjärjestöjen mökkien varauskalenterit ovat auki jo syyskuulle asti.
Lisäksi Suomen Hostellijärjestöillä on mukavia elämyksiä erilaisissa hostellikohteissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Liiton jäsenetuna saat Hostellijärjestöjen kotimaan hostellikortin maksutta ja kansainvälisen hostellikortin etuhintaan. Korteilla saa 10 prosentin majoitusalennuksen ja muita matkailuetuja.
Nuuksion kansallispuiston kupeessa luonnon keskellä sijaitsee myös ainutlaatuinen Polku Hotelli, johon liiton jäsenet voivat majoittua alennettuun hintaan kaikkina aikoina. Hotellissa on tarjolla monipuolisia aktiviteetteja, tilausravintola sekä varattavissa sauna ja kota.
Member+-palvelussa on monipuolisesti hotelli- ja kylpyläetuja ympäri Suomen. Etuja on tarjolla muun muassa Kämp Collection Hotelsin ja Strawberry Finlandin hotelliketjujen hotelleihin eri paikkakunnilla sekä Lohja Spahan, Ikaalisten kylpylään, Ellivuori Resortiin ja moniin muihin.
■ Lue lisää: ilry.fi/matkailuedut