Resepti tarjoaa valmiin ostoslistan ja ohjeistaa valmistuksessa.
Resepti tarjoaa valmiin ostoslistan ja ohjeistaa valmistuksessa.

Ruokasovellukset helpottavat arkea

Ruokakaupat kehittävät sähköisiä palveluita, jotka auttavat aterioiden suunnittelussa, ostamisessa ja kokkaamisessa.

Täytyy tunnustaa: olen arkisin laiska ruoanlaittaja. Mieluiten otan jotakin pakkasesta ja heitän uunin pellille itsekseen lämpenemään. Välillä jopa pakasteiden valitseminen tuntuu puuduttavalta. Tekisi mieli vaihtelua, mutta en jaksaisi itse päättää, mitä valmistaa seuraavaksi.

Haluaisin valita ruokani samalla tavalla kuin selaisin matkatoimiston esitettä: plarailisin sivuja ja pysähtyisin fiilistelemään sopivaa tunnelmaa ja makumaailmaa. Niiden kautta antautuisin johdateltavaksi sopivien reseptien ja kokonaisten ruokalistojen pariin.

Reseptin toivoisin mukautuvan sen mukaan, kuinka monta syöjää on, ja pitääkö ruoasta tehdä jonkin ruokavalion mukainen versio. Saman aterian saisi nappia painamalla vaihdettua liha- tai kasvisversioksi, ja resepti voisi korvata allergisoivat ainesosat turvallisilla.

Ruokalistapalvelu pitäisi huolta monipuolisuudesta. Sen resepteistä syntyisi nappia painamalla ostoslista, jonka ainekset voisi tilata suoraan kotiovelle tai ainesten voisi varmistaa löytyvän lähikaupasta.

Koronapandemian alun jälkeen en ole käyttänyt verkkoruokakauppoja, koska ne olivat silloin vielä kömpelöitä. Huomaan muutoksen, kun tutustun pitkästä aikaa suurimpien ruokakauppojen eli Lidlin, Keskon, S-ryhmän ja verkkoruokakauppojen digitaalisiin palveluihin.

Kivijalka johtaa verkossa

Pelkästään verkossa toimivien kauppojen luulisi olevan kehityksen eturintamassa kivijalkaketjuihin verrattuna, mutta oletus pettää. K- ja S-ryhmien sähköiset palvelut ovat monella tavalla kehittyneimpiä.

K-ruoka-sivustolla on useita ominaisuuksia, joita olen toivonut mutten ole vain huomannut. Reseptin alta voi klikata ostoskoriin reseptissä mainittuja tuotteita ja sisään kirjautuneena oman lähikaupan valikoimassa olevia tuotteita. Ne eivät välttämättä ole samoja kuin reseptissä.

Sivustolle ja mobiilisovellukseen on tulossa uudistus alkukesän aikana. Silloin reseptit mukautuvat valitun kaupan hyllyssä olevien ainesten perusteella. Näin kivijalkakauppaan voi lähteä luottavaisesti resepti kourassa.

Automaattisesti generoidut viikoittaiset ruokalistat ja valmistusohjeiden annosmäärien muuttaminen eivät ole mukana kesän päivityksessä, mutta ominaisuudet ovat listattuna Keskon kehitystiimin listalla. Sivustolta saa nykyään yksinkertaisen ehdotuksen viikon ruokalistasta, mutta sitä ei voi muokata tai tilata kokonaisuutena.

Ominaisuudet ovat hajallaan

S-kaupat tarjoavat reseptejä, erillisen ostoslistasovelluksen ja verkkotilaukset verkossa ja mobiilissa. Viikon ruokalistaa ei ole varsinaisessa verkkokaupassa, mutta sellaisen voi luoda Yhteishyvä-palvelun kautta ja kytkeä sen ostoslistaksi S-kaupoissa. Omaa ruokalistaa voi muokata rajatusti.

Lidlillä ei ole verkkokauppaa. Vaikka ketju luottaa kivijalkaan, se on monia kilpailijoitaan edellä verkossa olevissa resepteissä. Ne sallivat reseptien mukauttamisen annosmäärän mukaan.

Oda on verkkoruokakaupoista monipuolisin. Se generoi käyttäjälle viikon ruokalistoja, joskaan ehdotuksia ei pysty vaihtamaan eikä tilaamaan kokonaisuutena. Listan ruoat sisältävät reseptit, joita voi muokata oikealle annosmäärälle, ja ainesosia voi vaihtaa. Ainekset saa siirrettyä reseptistä ostoskärryyn.

Muut verkkoruokakaupat tarjoavat suppeasti toimintoja. Kauppahalli24 ja Wolt Market toimittavat ruokaa mutteivät auta aterioiden suunnittelussa tai opasta ruoanlaitossa.

Parannettavaa riittää

Ruoan hankinnan ja kokkaamisen automatisoiminen helpottaa arkea, mutta toistaiseksi ruokakauppojen sovelluksissa on vielä paljon kehitettävää ennen kuin kaikki mahdollisuudet on saatu toteutettua.

Jos puhelimen tai muun laitteen ilmoitukset eivät häiritse, kaupan sovellus voisi muistuttaa päivän suunnitellusta ruoasta ja näyttää reseptin oikeaan aikaan. Sovellus voisi suositella päivän ateriaksi sitä, jonka ainekset vanhenevat nopeimmin. Uutta ruokalistaa tehdessä voisi valita seuraavan ruoan sen mukaan, millaisia tähteitä on jäänyt kaappiin.

Lähetin vastaavanlaiset kehitys- ehdotukset kaikkiin ruokakauppoihin. Vastauksista päätellen kaupat ottavat kehitysideoita vastaan, ja osa toivomuksista toteutuu.