Uutta väkeä edunvalvontaan

Insinööriliitossa on aloittanut kaksi uutta asiantuntijaa. Kauppatieteen maisteri Paavo Hurri aloitti helmikuussa liitossa ekonomistina. Tehtävä on uusi ja se sijoittuu yhteiskuntavaikuttamisen tiimiin edunvalvontayksikössä.

Hurrin työtehtäviin kuuluvat esimerkiksi talouspoliittinen valmistelu ja sitä kautta vaikuttaminen sekä elinkeinopolitiikka. Hän tukee työssään muun muassa työmarkkinatoimintaa kustannuslaskennassa.

– Haluan tarjota jäsenille tärkeiden asioiden entistä syvällisempää perustelua myös taloustieteellä ja siihen liittyvillä seikoilla.

Tamperelainen Hurri siirtyi liittoon ohjelmistoalalta projektipäällikön tehtävistä Tampereella. Hänellä on kokemusta myös rahoitusalalta.

Edunvalvontajohtaja Petteri Oksan mukaan uusi rekrytointi tuo laajuutta liiton edunvalvontaan.

– Taloudella ja talouspoliittisilla perusteluilla on koko ajan tärkeämpi merkitys. Tällä rekrytoinnilla liitto nostaa vaikuttamisen suorituskykyä tällä osa-alueella, hän sanoo.

Kokenut edunvalvoja länteen

Diplomi-insinööri Anne Granat-Jukakoski aloitti Länsi-Suomen alueasiamiehenä huhtikuun alussa. Hän siirtyi liittoon Ylemmät toimihenkilöt YTN:n toimistolta. Hänellä on kokemusta ylempien toimihenkilöiden ja insinöörien edunvalvonnasta myös DIFF – Ingenjörerna i Finland rf:stä.

Alueasiamiehen tehtävä sijoittuu liiton organisaatiossa järjestöyksikköön ja siellä jäsenyyden elinkaari -tiimiin. Toimipisteenä on Turku, ja toiminta-alue ulottuu Salosta Kokkolaan.

– Tuen jäsenjärjestöjä muun muassa ajankohtaisten ja laadukkaiden tapahtumien järjestämisessä. Olen henkilöstöedustajien tukena työpaikoilla, ja osallistun liiton ammatillisten verkostojen rakentamiseen ja kehittämiseen, alueasiamies kuvailee tehtäviään.

Koronavirusepidemian vuoksi tilanne on haastava koko yhteiskunnassa.

– Eletään tilanteen mukaan, tapaamisia ja tilaisuuksia on esimerkiksi järjestettävä etänä. Osa ajasta kuluu syksyn toiminnan suunnitteluun.

Ratavartijankatu 2, 8. krs, 00520 Helsinki

Asiakaspalvelu

0201 801 801, (8,8 snt/min)

avoinna arkisin klo 9–16

asiakaspalvelu@ilry.fi

www.ilry.fi

Kaikki liiton palvelut ja asiantuntijat tavoittaa parhaiten Insinööriliiton asiakaspalvelun kautta.

Insinööriliitolla on 30 alueellista ja kuusi valtakunnallista jäsenjärjestöä. Lisätietoa jäsenjärjestöistä on osoitteessa www.ilry.fi/jasenjarjestot

Liiton organisaatio

Edunvalvontayksikkö

johtaja

Petteri Oksa, 0201 801 839

Lakipalvelut

Tutkimustoiminta

Työmarkkinaedunvalvonta

Vaikuttajaviestintä

Yhteiskuntavaikuttaminen

Järjestöyksikkö

johtaja Tommi Grönholm, 0201 801 848

Jäsenyyden elinkaari -tiimi

Markkinointiviestintä

Urapalvelut ja koulutus

Palveluyksikkö

johtaja

Mika Leppinen, 0201 801 826

It-palvelut

Kehitystiimi

Palvelutiimi

– Asiakaspalvelu

– Jäsenrekisteri

Taloushallinto

Puheenjohtajisto

Puheenjohtaja

Samu Salo, 0201 801 810

1. varapuheenjohtaja

Timo Härmälä, 040 513 5988

varapuheenjohtaja

Jyrki Kopperi, 040 833 0633

varapuheenjohtaja

Kari Laitinen, 050 556 8501

johdon assistentti

Teija Hyvärinen, 0201 801 811