Työnhakija saa palvelua vastedes työllisyysalueensa viranomaisilta.
Työnhakija saa palvelua vastedes työllisyysalueensa viranomaisilta.

Työllisyyspalvelut siirtyivät pääosin sulavasti

Hankaluuksia on aiheutunut odotettua vähemmän työllisyysalueiden aloitettua toimintansa.

Työttömien palvelut ovat alkaneena vuonna järjestyneet kohtuullisen hyvin. Työ- ja elinkeinotoimistot lakkautettiin viime vuoden lopussa. Työllisyyspalvelut järjestettiin työllisyysalueiden vastuulle, ja siksi ennen vuodenvaihdetta pelättiin viivästyksiä esimerkiksi ansiopäivärahan maksamisessa.

– Siirto on kassan näkökulmasta sujunut kohtuullisesti. Työvoimapoliittisia lausuntoja on saatu siitä lähtien, kun siirtoon liittyvä järjestelmien käyttökatko päättyi, eikä missään vaiheessa ole havaittu laajoja teknisiä ongelmia, tiivistää Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa Kokon etuusjohtaja Anna-Stiina Luukkainen.

Hankaluuksia on aiheuttanut kuitenkin lausunnon antajien yhteystietojen puute. Kassa selvittää muun muassa puutteellisia lausuntoja lausunnon antajan kanssa, eikä kaikkia tarvittavia yhteystietoja ole vielä tammikuun loppupuolella saatu kasaan. Työttömyyskassojen yhteisjärjestö TYJ kerää yhteystietoja kassojen käyttöön.

Lausuntoa joutuu odottamaan

Työtön tarvitsee lausuntoja päivärahan saamiseksi työttömyyskassasta. Lausunnot voivat liittyä esimerkiksi opiskeluun. Jos lausuntoa joutuu odottamaan, ansiopäivärahan maksupäätös viivästyy.

– Toisaalta meillä on hyviäkin kokemuksia. Joissakin tapauksissa puuttuva lausunto on saatu työllisyysalueelta nopeasti, jolloin jäsenen asiaa on päästy myös kassassa edistämään nopeasti, Luukkainen jatkaa.

Useat tekniikan alan ammattilaiset ovat vakuutettuina Koko-kassassa.

Insinööriliiton jäseniltä on tullut liittoon jokunen kysymys samasta asiasta. Kaikki eivät ole tietoisia, mihin viranomaiseen pitää ottaa yhteyttä eri tilanteissa. Muuten jäsenet eivät ole valittaneet liittoon siitä, että työllisyyspalveluissa olisi ollut hankaluuksia.

Alueet vastaavat palveluista

Työllisyysalueet tarjoavat vastedes työttömän ja työnhakijan palvelut. Vaikka tehtävät ovat samat, niiden järjestäminen on toteutettu eri puolilla maata kolmella eri mallilla: vastuukunnittain, kuntayhtymittäin tai kunnittain.

Alueen työvoimaviranomainen välittää työtä, tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta, valmentaa sekä antaa työvoima- ja muutosturvakoulutusta.

Työttömäksi tai lomautetuksi joutuvan pitää ilmoittautua työnhakijaksi valtakunnallisen Työmarkkinatorin verkkopalvelussa. Se toimii pääasiallisena yhteydenpitokanavana työvoimaviranomaiselle.

Työttömät työttömyyskassan asiakkaat saavat ansiopäivärahaa varten asiantuntijalausuntoja vanhaan tapaan valtakunnallisesta Keha-keskuksesta.

Työvoimaviranomainen antaa lausunnon sen perusteella, että henkilö ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi Työmarkkinatorilla. Tämän jälkeen lausunto siirtyy automaattisesti kassalle.

Viranomaiset kertoivat ruuhkista

Vielä vuodenvaihteessa liitossa ennakoitiin viivästyksiä työttömän palveluihin. Uusilta työvoimaviranomaisilta esimerkiksi puuttui yhteystietoja verkosta. Lisäksi uusien viranomaisten koulutus oli ainakin paikoin kesken.

Tehtävissä on aloittanut myös paljon uusia työntekijöitä, joten viranomaisilla ei ole samanlaista kokemusta ja rutiinia kuin ennen.

Esimerkiksi Helsingin työvoimaviranomainen ilmoitti vielä tammikuun loppupuolella, että henkilöasiakkaiden puhelinpalveluissa ja toimipisteissä on ruuhkaa. Työmarkkinatorin asiointipalvelussa saattoi esiintyä häiriöitä ja viiveitä.

Alkuvuodesta Oulun Businessasema tiedotti, että sen järjestelmässä oli häiriö. Sähköinen ilmoittautuminen työnhakijaksi ei onnistunut niin kuin piti, mikä viivästytti asiakastyön käynnistymistä.